
Tiia Nurminen näki unelmatalonsa 17 vuotta sitten. Vasta viime huhtikuun alussa hän pääsi muuttamaan tähän unelmien kotiinsa.
– Tuntuu, että Märyyn tullaan, ja sitten täältä lähdetään vain arkussa, Nurminen nauraa.
Nyt hän todellakin ymmärtää, miksi. Kaksikerroksinen omakotitalo on täydellisellä paikalla; pururadan vieressä, jossa pääsee talvisin hiihtämään, kotipihasta käytännössä näkee uimarannalle ja lyhyen matkan päässä on koirapuisto. Nurminen on ensi kertaa ihastellut nykyistä kotiaan nimenomaan Märynummen uimarannalta, johon punainen hirsitalo näkyi hyvin. Märynummen uimarantaa Nurminen kutsuu nykyään Keitaakseen ja punaiset hirret ovat saaneet siirtyä luonnollisemman metsän vihreän tieltä.
– Haluamme, että talo sulautuu ympäröivään metsään. Muutenkin olemme tuoneet sisustukseen luonnon elementtejä, Nurminen kuvaa.
Tammihuonekaluja löytyy esimerkiksi Nurmisen kotikampaamo Flowsta, joka on löytänyt paikkansa talon alakerran takkahuoneesta. Takkakin on saanut koristeekseen tammiset hyllyt, jotka teki tuttu puuseppä. Edellinen asukas on Nurmisen asiakas ja pitkäaikainen ystävä, joka asui talossa viitisen vuotta. Nurminen vitsaili tälle, että hän saa remontoida talon, jotta se olisi ostokunnossa sitten häntä varten. Niin siinä lopulta kävi.
– Haluan tehdä tästä omannäköisen, mutta talon historia kiinnostaa minua paljon. Talo on alunperin rakennettu 80-luvulla ja täällä parisenkymmentä vuotta asunut lapsiperhe teki paljon remonttia.
Perhe muutti pois, kun lapset olivat kasvaneet, ja oli aika antaa talon jatkaa tarinaansa.
Parinkymmenen vuoden aikana taloon rakennettiin kodinhoitohuone, kaksi autotallia, kaksikerroksinen, terassi, muutettiin talon yhteydessä oleva autotalli makuuhuoneeksi, maalattiin hirsiseinät sisällä valkoiseksi ja tehtiin keittiöremontti. Myös pihan laatoitus ja “liikenneympyrä” ovat lapsiperheen aikaansaannoksia.
– Tätä taloa on selkeästi rakastettu, enkä ihmettele. Tässä ei tarvitse miettiä kesämökkiä, kun tämä on sellainen jo melkein itsestään.
Keittiön ikkunasta avautuu omenapuunäkymä ja omasta pihasta pääsee poimimaan karviaisia. Kotikadulle päin oleva suuri koivu on palvellut pitkään kiipeilypuuna.
Moni märyläinen osaa kertoa Nurmiselle talon historiasta ja he muistavat lapsiperheen, joka talossa asui. Nurminen on vaikuttunut Märynummella vallitsevasta yhteishengestä.
– Kun muutimme tänne, maksoin heti kyläyhdistyksen jäsenmaksun. Haluan tukea heidän toimintaansa, sillä he ovat aktiivisia ja luovat tänne kivaa elämää. Ei hullumpi lehti on myös mukavaa luettavaa.
Hänen harvoin tarvitsee lähteäkään Märystä, kun työt ja koti ovat yhdistettyjä ja läheltä löytyy kyläkauppa, josta saa tarvittavat tuotteet.
– Asiakkaanikin ihastelevat aluetta ja kotiamme. Heistä olen löytänyt oikean helmen. Monelle myöskään etäisyys keskustasta ei ole ongelma; päinvastoin he rakastavat täällä olevaa rauhaa.
Remonttia talossa on tehty pikkuhiljaa, mutta isommat muutokset saavat Nurmisen mukaan odottaa, ja talo saa itse kertoa, mitä se tarvitsee. Heidän täytyy ensin nähdä, miten elämä uudessa kodissa lähtee sujumaan ja mikä toimii. Suunnitteilla on ainakin rakentaa toisen autotallin taakse pihasauna. Edellinen omistaja rakensi yläkerran olohuoneeseen elokuvateatterimaisen tilan valkokankaineen ja äänieristyksineen. Muuten talo oli aika lailla ennallaan. Nurminen haluaa antaa talolle sen ansaitsemaa rakkautta.
– Me pidämme sinusta nyt huolta, Nurminen lausuu lempeästi silittäen talon vasta maalattua hirsiseinää.
Keittiön kaappiinkin on nyt päässyt esille Pentikin Mansikka -astiasarja, joka sopii hyvin vanhan talon tyyliin.
Nelli Spännäri






