90-vuotias Kuusjoen VPK kunnostaa jääkiekkokaukalon kaikkien kyläläisten käyttöön

Seppo Vesterinen, Markku Ruikka ja Sari Källö kertovat, että Kuusjoella on hyvä talkoohenki.
Seppo Vesterinen, Markku Ruikka ja Sari Källö kertovat, että Kuusjoella on hyvä talkoohenki.

– Talkoohenki on meille sydämen asia.

Tätä painottaa ponnekkaasti Kuusjoen VPK:n Sari Källö, joka esittelee itsensä muonituspäälliköksi ja porukan Justiinaksi. Hän oli päättänyt pitää toimittajan ilmaantumisen yllätyksenä suurimmalle osalle talkooporukasta, jottei kenellekään iske ujous. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt karkuun eikä samana päivänä alkanut hirvenmetsästyskään ollut verottanut porukkaa.

Jääkiekkokaukalon kunnostushankkeen takana on Kuusjoen VPK:n veteraaniosasto, joskin talkooporukassa oli aktiivijäseniäkin mukana. Hankkeen vetäjänä toimii Teuvo Välitalo, jolla Markku Ruikan ohella oli eniten tietoa projektin vaiheista.
-Tämän vuoden alussa virisi keskustelu siitä, ettei Kuusjoenperällä ole sen paremmin jääkiekkokaukaloa, kuin -kenttääkään. Kaukalo puuttuu myös Kuusjoen koulun pihalta. Kuusjoenperän kaukalo on ollut aiemmin samassa paikassa Antti-Teollisuuden tuotantolaitosta vastapäätä.

Varmaa tietoa ei ollut siitä, milloin kaukalo oli aikoinaan rakennettu ja otettu käyttöön. Koska joku talkooporukasta muisti luistelleensa siinä kouluaikoina, niin arvioitu rakennusaika oli joskus 1970-luvulla.
-Ylikulmalla oli ennen koulu ja oppilaat käyttivät kaukaloa silloin.

Jääkiekkokaukalon kunnostus valmistuu hyvää vauhtia osaavissa käsissä.
Jääkiekkokaukalon kunnostus valmistuu hyvää vauhtia osaavissa käsissä.

Teuvo Välitalo teki ehdotuksen kaukalon rakentamisesta, ja päätyi hoitamaan rahoituksen hankkimista.
-Olemme saaneet tähän EU:n maaseuturahoitusta Leader Ykkösakselilta, mutta mukana on myös sponsoreita. Ja koko homman on mahdollistanut ikäänkuin omasta takaa yhden heistä, Markku Ruikan kaivinkone: ilman sitä ja Markun innostuneisuutta tästä ei olisi tullut mitään.

Vetäjän tehtäviin on kuulunut myös tarvikkeitten tilaaminen ja talkooporukan kokoaminen.
-Hankkeeseen on yleisesti suhtauduttu innostuneesti, ja kaikkihan kylällä tuntevat toisensa. VPK:ssa on aina tehty talkoita, ja näissä talkoissa mukana on vanhoja tekijöitä. On tärkeää, että talkooväkeä on sopiva määrä, sillä kaikille pitää olla hommia.
-Nämä kaverit ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä ja niin ollen tuntevat toistensa toimintatavat ja vahvuudet, lisää Sari Källö jonka oma palokuntaharrastus saavuttaa kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin ensi vuonna.

Jääkiekkokaukalo on seissyt käyttämättömänä kymmenisen vuotta, joten työtä sen kunnostaminen on vaatinut. Ensimmäiseksi piti raivata puusto ja salaojittaa alue. Sen jälkeen pinta tasoitettiin ja levitettiin murske pintaan. Vanhat laidat pääsivät uusiokäyttöön sen jälkeen, kun ne ensin kunnostettiin ja oikaistiin.
-Tämä on Kuusjoen VPK:n veteraanien 90-vuotisjuhlien tempaus kyläläisille ja kaikille kuusjokelaisille.

Veteraaneilla on myös pöytiä ja penkkejä Kuusjoenperän tallilla, ja niitä vuokrataan. Vuokratuotot käytetään nuoriso-osaston hyväksi.
-Olemme myös talkoilla saaneet aikaan auringonkukkapellon Kuusjoenperälle, kertoo Sari Källö.

Sitten vaan pidetään peukkua, että saadaan luistelukelejä.

Elina Koskinen

Myös jääkiekkokaukalon valaistuksesta on huolehdittu.
Myös jääkiekkokaukalon valaistuksesta on huolehdittu.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: