Salossa liikuttiin lauantaina kauniissa kesäsäässä

Riikka ja Amelia Syrjälä saivat kotiin vietäväksi arvonnassa voittamansa urheilukellon.
Riikka ja Amelia Syrjälä saivat kotiin vietäväksi arvonnassa voittamansa urheilukellon.

Salon Seiska ja Kohtuuden Kolmonen keräsivät lauantaina satoja naisia ja miehiä kuntoilemaan ja viettämään aikaa yhdessä – pääosin omissa porukoissaan.

Perinteisiä salolaisia liikuntatapahtumia päästiin tänä keväänä viettämään lämpimässä säässä, ja yhteisöt kohtasivatkin Kolmosen osallistujien kulkiessa Seiskan tapahtuma-alueen ohi.

Salolainen Amelia Syrjälä (12) oli ensimmäistä kertaa mukana Salon Seiskassa. Äitinsä kanssa reippaillut koululainen kertoi juosseensa 7,5 kilometrin matkan.
– Hyvin jaksoin. Harrastan telinevoimistelua, tanssia ja ratsastusta, tapahtuman päätteeksi arvotun pääpalkinnon voittanut koululainen kertoi.

Äiti Riikka Syrjälä kertoo käyvänsä miehensä kanssa erilaisissa hölkkätapahtumissa.
– Nyt ajateltiin lähteä Amelian kanssa kahdestaan. Jätettiin perheen mies kotiin, hän tulee illalla hakemaan meidät, Riikka kertoi.

Tapahtuman juontaja Joanna Kuvaja kiitteli osallistuneita hyvästä tunnelmasta.
– Kiitos kaikille ennen kaikkea tästä hymystä ja energiasta, jota olette antaneet toisillenne. Se välittyy tännekin.

Sokeripuisto toimi mainiosti Seiskan tapahtumapaikkana, ja moni osallistuja tuli paikalle pyörällä tai kävellen.
Sanna Takatalo-Heinonen Seiskan toimikunnasta kertoo, että tapahtuma sujui juuri niin kuin oli toivottu.
– Aurinko paistoi, ihmisiä oli lähes 700 ja kaikki meni tosi kivasti. Liikuntasuorituksen jälkeen ihmiset istuskelivat ruohikolla ja jokirannassa ja viihtyivät.
Uudesta paikasta tuli positiivista palautetta, ja toimikunnassa puhuttiinkin jo pian tapahtuman jälkeen siitä, että jatkoa seuraa samassa paikassa.

Takatalo-Heinonen iloitsi erityisesti siitä, että nuoria oli mukana aiempia vuosia enemmän.
– Juontajasta Joanna Kuvajasta tykättiin, ja Vappu Pimiälle laulettiin koko isolla joukolla syntymäpäiväonnittelut.

Myös Kohtuuden Kolmonen onnistui Hannu Suomisen mukaan odotetusti.
– Sää oli mitä mainioin, ja kaikkiaan tapahtumassa oli lähes 300 miestä liikkumassa ja sen jälkeen viettämässä yhteistä aikaa.

Kohtuuden Kolmosen osallistujat starttasivat totuttuun tapaan Maran Baarista ja palasivat samaan paikkaan kävelyn jälkeen.
– Kohtuuden Kolmonen on ennen kaikkea yhteisöllinen juttu. Tarkoitus on saada myös ne liikkeelle, jotka eivät muuten ehkä lähtisi, puheenjohtaja Jesse Vahala sanoi keväällä tapahtuman infossa.
Tavoite toteutui, ja jatkoa on luvassa ensi vuonna.

Sekä Salon Seiskaa että Kohtuuden Kolmosta oli tukemassa tänäkin vuonna iso joukko paikallisia yrityksiä, joita järjestäjät kiittävät tapahtumien mahdollistamisesta.

Pekka Mäenpää

Kohtuuden Kolmonen starttasi totutusti Salon keskustasta.
Kohtuuden Kolmonen starttasi totutusti Salon keskustasta.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: