Salkolan kyläyhdistys on toiminut jo 30 vuotta

Kyläyhdistys on saanut kaupungilta uuden juhlateltan, mikä varmistaa juhlijoiden mukavuuden myös sadesäällä.
Kyläyhdistys on saanut kaupungilta uuden juhlateltan, mikä varmistaa juhlijoiden mukavuuden myös sadesäällä.

Somerniemeläisen Salkolan kyläyhdistyksen 30-vuotisjuhlaa juhlitaan kylän rannassa sunnuntaina.
– Juhlapäivää vietetään päivälleen oikeana päivänä, kertoo yhdistyksen hallituksen nykyinen puheenjohtaja Sinikka Vartiainen.
– Alusta alkaen tavoitteena oli saada niin pysyville kuin kesäasukkaillekin sekä lähialueen ihmisille kohtaamispaikka, missä voi tavata ja rakentaa yhteisöllisyyttä, hän jatkaa.

Kyläyhdistys toimii yhä aktiivisesti ja alkaa Vartiaisen mukaan olla lähialueen ainoita aktiivisia kyläyhdistyksiä.
– Järjestämämme jokakesäinen juhannusjuhla on tosi suosittu, ja ihmisiä tulee sinne kauempaakin. Tänä juhannuksena mukana oli paljon ulkomaalaisia vieraita katsomassa Suomen kesää ja kokkoa sekä kuuntelemassa elävää musiikkia. He olivat aivan lumoutuneita suomalaisesta perinteisestä keskikesän juhlasta ja istuivat rannassa myöhään yöhön kuvaamassa vielä kokon hiillostakin. Salkolanjärvi on lähialueen kirkasvetisin järvi ja omanlaisensa helmi Someron järvien joukossa, Vartiainen kuvaa.

Kyläyhdistys järjestää myös muita, jo perinteeksi muodostuneita tapahtumia pitkin vuotta.
– Heinäkuun toisena sunnuntaina pidetään kylän rannassa aamutori, jossa on paljon myyjiä. Joka kesä järjestetään myös iltahartaus. Talvella Salkolanjärven jäällä ylläpidetään hiihtolatua, jos jäätilanne vain sallii. Myös jäiden lähdön päivämäärän veikkaaminen keväisin on pitkä perinne.

Salkolan kylässä ympärivuotisia asukkaita on tällä hetkellä noin 20 perhettä.
Salkola on suosittu mökkeilijöiden keskuudessa, ja kesäaikaan asukasmäärä moninkertaistuu kesäasukkaiden myötä. Salkolassa on noin sata kesäasuntoa, joista 58 mökkiä Salkolanjärven rannalla.
– Yhtään vapaata rakennettavaa rantatonttia Salkolasta ei enää löydy.

Perinteisessä jäsenarvonnassa voi voittaa oman pituutensa kahvia.
Perinteisessä jäsenarvonnassa voi voittaa oman pituutensa kahvia.

Kyläyhdistyksellä on paljon jäseniä myös kesäasukkaista. Jäsenmaksu on 20 euroa jäsenperheeltä vuodessa. Yhdistyksellä on omat kotisivut, joita seuraamalla löytää lisätietoa tapahtumista.
– Jäsenille järjestetään vuosittain teatterimatka ja aamutorilla oma arvonta. Retkiä teemme lähialueelle. On tärkeää tutustua omaan lähialueeseensa, ja usein osallistujat kertovat, etteivät olisi kyseisiin kohteisiin yksin menneet. Näin me opetamme kesäasukkaitakin käyttämään Someron palveluita, Vartiainen pohtii.
Hän on itse asunut Salkolassa 25 vuotta, ensin mökkiläisenä ja sitten vakituisena asukkaana. Yhdistyksen puheenjohtajana hän kertoo toimivansa nyt kolmatta vuotta.
– Meillä on hallituksessa tosi hyvä porukka. Jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä, ja käytäntö toimii hyvin. Myös talkoohenkeä kylästä löytyy, ja aina saadaan apua tapahtumiin, telttojen pystytykseen ja rannan siivoukseen, hän kehuu.
– Väki kuitenkin ikääntyy, joten lisäkädet ovat aina tervetulleita.

Kyläyhdistyksen 30-vuotisjuhlaan on avoin kutsu, ja kaikki ovat tervetulleita, muutkin kuin jäsenet.
– Juhlassa kuullaan perinteisesti myös puheita, muistetaan perustajajäseniä ja muistellaan tapahtumia 30 vuoden matkalta. Kuvaseinälle kaikki saavat tuoda halutessaan kuvia aiemmista tapahtumista. Lisäksi tiedossa on kylävisailua. Anne ja Pekka Leppälä sekä Somerniemen musiikkiteatteriryhmä esiintyvät. Tarjolla on myös kakkukahvit, Vartiainen luettelee.
– Mahdolliset juhlapäivän muistamiset toivomme mieluiten kyläyhdistyksen toiminnan tukemiseen.

Kaupungilta saimme uuden juhlateltan, ja kalusteitakin on saatu vähän uusittua, mutta erilaisten tapahtumien järjestäminen maksaa, hän sanoo.
– Juhlatilaisuus ei ole mikään pönötysjuhla, vaan siellä on myös vapaata keskustelua, rentoa yhdessäoloa ja tuttujen tapaamista, Vartiainen lisää ja toivottaa kaikki tervetulleiksi juhlimaan yhdessä.

Jaana Nio

Karaoke oli juhannusjuhlan suosittu ohjelmanumero.
Karaoke oli juhannusjuhlan suosittu ohjelmanumero.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: