Eppu Normaalin jäähyväiskeikalla

Eppu Normaalin jäähyväiskeikat täyttivät kolmena iltana Ratinan stadionin Tampereella.
Eppu Normaalin jäähyväiskeikat täyttivät kolmena iltana Ratinan stadionin Tampereella.

Suomirockin legendan Eppu Normaalin jäähyväiskeikat täyttivät viime viikon lopulla Ratinan stadionin Tampereella kolmeen kertaan.

Reilut 30 000 ihmistä jätti kunakin iltana iloiset ja haikeat jäähyväiset. Bändi soitti yli 40 tuttua ja vieläkin tutumpaa kappaletta 40 vuoden ajalta. Konserteissa kuultiin viimeistä kertaa bändin tunnetuimmat klassikot, kuten Murheellisten laulujen maa, Vuonna ’85, Tahroja paperilla ja Kitara, taivas ja tähdet.

Niina Tattari on yksi monista salolaisista, jotka nauttivat kesäillasta ja Eppujen musiikista.
– Olimme onnekkaita, kun saimme liput keikalle. Yritimme lauantaille, mutta emme onnistuneet. Perjantai tärppäsi.

Keikka oli Tattarin mukaan huikea, ja ilmakin suosi.
– Tunnelma oli koskettava, ja Martin spiikit kannattelivat hienosti keikkaa. Ajoittain fiilis oli kuin suuressa yhteislaulutilaisuudessa. Biisit toivat mieleen monta oman elämän tapahtumaa, ovathan Eput kulkeneet mukana koko nuoruuden ja aikuisuuden. Keikan loppupuolella ei kyyneliltä säästytty.

Salonjokilaakson karjalohjalainen lukija Leena Outa-Alhonen (40) kertoo, että Eppu Normaali on soinut ja raikannut kovaa hänen lapsuudenkodissaan isoveli Mikon ansiosta.
– Hän oli suuri fani. Kuuntelin salaa hänen ollessaan koulussa Eppujen C-kasettia ja fanitin Eppuja jo pikkutytöstä lähtien.
Mikko-veli soitti rumpuja ja kuunteli punkia. Eput valikoituivat varmasti tästä syystä hänen musiikkikokoelmaansa.
– Isoveljeni asui ison osan elämästään Tampereella ja jopa Ylöjärvellä, ja Tampere oli hänelle erityisen tärkeä kaupunki. Mikko menehtyi kaksi vuotta sitten, ja hänen muistoaan vaalien halusin nähdä Eppujen viimeisen jäähyväiskeikan. Ajattelin häntä keikan aikana monessa kohtaa ja muistelin lämmöllä lapsuuttamme Eppujen tahdissa.

Somerolainen Anita Hallapelto on fanittanut bändiä siitä asti, kun kuuli radiosta Akun tehtaan.
– Eppujen musiikki on kulkenut mukana koko elämän. Konsertissa tuli hurjasti nuoruusmuistoja mieleen. Keikka oli hyvin tunteikas ja ihana.
Monen muun tavoin Hallapelto pitää kappaleiden sanoituksista.
– Eput ovat olleet ja pysyneet musiikillaan elämässäni tähän päivään asti, vaikka muuten musiikkimakuni on laajentunut.

Bändin solisti ja sanoittaja Martti Syrjä kertoo tiedotteessa, että kaikki meni niin kuin toivottiin.
– Halusimme tämän loppuvan tällä tapaa. Vuosia ja yleisöä jää kaipaamaan sekä yhdessäoloa ja soittamista bändin kanssa. Ei tämä täydellinen lopetus ole, sillä yhteisönä olemme yhä tekemisissä. Eppu Normaali loppui keikkojen osalta, vähän niin kuin Beatles, Syrjä kommentoi.

Yle näyttää Eppu Normaalin viimeisen keikan itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta TV1-kanavalla ja Yle Areenassa.

Pekka Mäenpää

Niina Tattarin kanssa Eppujen konsertista nautti tuttavapariskunta Mirka ja Kalle Annala (edessä). Tattari keskellä kuvassa, takanaan miehensä Kimmo Tattari ja vieressä miniä Pirje Palk ja poika Eetu Suomínen.
Niina Tattarin kanssa Eppujen konsertista nautti tuttavapariskunta Mirka ja Kalle Annala (edessä). Tattari keskellä kuvassa, takanaan miehensä Kimmo Tattari ja vieressä miniä Pirje Palk ja poika Eetu Suomínen.
Somerolainen yrittäjä Anita Hallapelto fiilisteli keikalla miehensä Ranen kanssa.
Somerolainen yrittäjä Anita Hallapelto fiilisteli keikalla miehensä Ranen kanssa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: