Annika ja Mari viihtyivät Uittamon Viinijuhlilla

Annika Savela-Kirjonen ja Mari Haapanen viettivät kesäpäivää Uittamolla.

Korkealla meren rannassa sijaitseva Uittamon Paviljonki on kaunis miljöö monenlaiseen kesänviettoon.

Viikonvaihteessa ensimmäistä kertaa järjestetyt Turun Viinijuhlat toivat paikkakuntalaisia ja myös salolaisia ensimmäistä kertaa ihastelemaan Uittamon kokonaisuutta.

Annika Savela-Kirjonen viihtyi Uittamolla ystävänsä Mari Haapasen kanssa. Kesäloma, auringonpaiste ja hyvä musiikki antoivat hyvän lähtökohdan samanhenkisten aikuisten omalle viinifestarille.

– Ollaan virkanaisia. Somen kautta näin mainoksen ja ajankohta oli meille sopiva. Uittamolla oli hyvät puitteet. Kaksi lavaa oli sopiva ja tilaa oli seurata hyviä esiintyjiä.

Hyväntuulinen kaksikko kierteli alkuillasta juhla-aluetta, jossa eri maiden viinikojut houkuttelivat keski-ikäistä festarikansaa testailemaan rypälejuomia. Siinä Viinijuhlat eivät poikenneet nuoremmalle väelle suunnatuista hipoista, että nälkäänsä sai ostettua yhtä hyvin makkaraperunoita kuin muita vastaavia annoksia.

Vip-alueella oli toki omat tarjoilunsa.

– Olen ollut aiemmin useamman kerran Ruisrockissa, Pori Jazzeilla ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Täällä on hyvä tunnelma, Savela-Kirjonen sanoi.

Kummallakin oli mukana omat retkijakkaransa, jotka helpottivat istumapaikan löytämistä. Viilenevää kesäiltaa varten mukana oli myös lämmintä vaatetta.

Musiikki soi Uittamon Viinijuhlilla kahdella lavalla, joista toinen oli rakennettu ”sisätiloihin” perinteisen tanssilavan orkesterimonttuun.

Ulkolavalla esiintyi muun muassa pitkän linjan laulaja ja lauluntekijä Jussu Pöyhönen bändinsä kanssa. Pöyhönen esitti alkuun kappaleita huhtikuussa julkaistulta uudelta sooloalbumiltaan ”Pinnalla”, joka on poikinut useita radiohittejä.

Keikan jälkipuolella yleisö sai laulaa mukana tuttujen Suurlähettiläiden biisien tahdissa.

Ystävykset Taina Karrento ja Mari Hynnä fiilistelivät lavan edessä ja laulujen sanatkin löytyivät muistin syövereistä.

– Jussu on vanha tuttu. Ollaan fanitettu Suurlähettiläitä jo 30 vuotta sitten, hyväntuulinen kaksikko kertoi.

Ja kun tilaisuus tuli, he kysyivät mahdollisuutta myös fanikuvaan keikan jälkeen.

Taina Karrento ja Mari Hynnä pääsivät kaverikuvaan Jussu Pöyhösen kanssa.

– Emme tunteneet noita alkupään biisejä, mutta niistä tunnisti kyllä samanhenkisyyden. Mahtava kokemus pienen tauon jälkeen.

Turun Viinijuhlien musiikkikattaus oli tehty kohderyhmää ajatellen. Myös miljöö oli palkitseva kokemus vähän samaan tapaan kuin Ruisrockissa tai Pori Jazzeilla. Kesä ja luonto pääsevät osaksi tunnelmaa, toisin kuin ihan perinteisillä kaupunkifestivaaleilla, joiden hyvä puoli on ehdottomasti saavutettavuus.

Uittamolle viime vuosisadan puolella rakennettu kaunis puurakenteinen ravintola on saanut ympärilleen joukon ravintolaterasseja, joilta voi nauttia kauniista merimaisemasta.

Uittamon lavalla on järjestetty tansseja ja muita tapahtumia 1930-luvulta saakka.Tänä kesänä Uittamolla lavatanssitaan sunnuntaisin, ja maanantaisin pääsee opiskelemaan lajin aakkosia tanssikurssien parissa.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: