Salon Vilppaan paketti kauden 2015-2016 Korisliigaan on kasassa. Puuttuva palanen löytyi Pohjois-Dakotasta ja kantaa nimeä Austin Dufault. 205-senttinen Coloradon yliopiston kasvatti pelasi viime kauden Ranskan ProB:ssä BC Souffelin riveissä ja isolla miehellä on kokemusta myös Tsekin ja Makedonian pääsarjoista.
25-vuotias Dufault teki mittavan uran Coloradossa yltäen 1000 pisteen ja 500 levypallon arvostettuun kerhoon. Samalla hänestä tuli koulunsa kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja. Seniorikaudellaan 2011-2012 hyvin liikkuva sisäpelaaja urakoi tehot 11.1/4.4. Kolmosprosentti oli isolle miehelle mukava 35,8%.
Dufault ei ole ensimmäinen Coloradon mies Vilppaassa, sillä kausilla 2009-2011 miehen joukkuekaverina hääri kaksi kautta Vilppaassa esiintynyt Marcus Relphorde.
– Itse asiassa Marcuksella oli oma roolinsa Austinin värväyksessä Saloon. Hän otti yhteyttä ja kyseli meidän ison miehen tarpeesta. Kesällä Kreikan pääsarjaan sopimuksen tehneen Relphorden suositukset tuntuivat painavan melkoisesti Austinin päätöksessä. ”AD” on pelannut Euroopassa nelosta ja vitosta ja tuo meille kokoa, liikkuvuutta ja monipuolisuutta isoon päähän. Hienoa, että mies haluaa omien sanojen mukaan tulla tänne kehittymään pelaajana, kertoo Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Koulun jälkeen Dufault pääsi maistelemaan ensimmäistä ammattilaiskauttaan Tsekin pääsarjaan. Alkukausi sujui BK Prostejovissa (15.7/5.4) ja kesken kauden palkanmaksaja vaihtui BK Nova Hut Ostravaan (13.8/6.0). Toinen prokausi kului Makedoniassa KK Kozuvin joukkueessa (9.1/4.2), jossa hän pelasi oman sarjan ohella myös Balkanin liigaa. Viime kaudeksi Dufault siirtyi Ranskan kakkostasolle BC Souffelweyersheimiin (6.7/3.5).
Vilppaan kokoonpano lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan: Cavell Johnson, Darryl Partin, Doug Wiggins, Austin Dufault, Sami Ikävalko, Ville Hänninen, Ilmari Kallio, Juho Nenonen, Okko Järvi, Olli Kanerva, Tuomas Saarinen ja Jesse Räkköläinen. Päävalmentaja Mikko Tupamäki, valmentajat Toni Nyman ja Ville Salmi.