Avantoralli kutsuu saunaan ja uimaan laskiaisviikonloppuna

Kaupungin tapahtumakoordinaattori Karolina Blom testasi viime viikolla Niksaaren löylyjä ja helmikuista meriavantoa.
Kaupungin tapahtumakoordinaattori Karolina Blom testasi viime viikolla Niksaaren löylyjä ja helmikuista meriavantoa.

Salossa viikonvaihteessa järjestettävä Avantoralli kutsuu salolaisia kastautumaan kylmään veteen ja viihtymään ja virkistäytymään eri puolilla Saloa lämpiävissä saunoissa.

Viimevuotiseen tapaan jääkylmää vettä löytyy varmasti. Se onnistuuko pulahtaminen avantoon, riippuu täysin jäätilanteesta.

Tapahtumakoordinaattori Karolina Blom toivottaa kaikki salolaiset ja tänne matkaavat kokeilemaan kylmän veden ja lämpimän saunan yhdistelmää. Kerta se on ensimmäinenkin.
-Saunoja on lämpimänä viikonloppuna eri puolilla Saloa pidennetyin aukioloajoin. Mukaan tarvitsee pyyhkeen ja uimapuvun. Pipo ja avantokengät tai villasukat ovat suositeltavia.

Blom kertoo, että toista kertaa järjestettävästä Avantorallista on rakentumassa viikonlopun mittainen talvinen hyvinvointitapahtuma.
-Kylmäuinti on tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia lisäävä harrastus. Saunomisen ja uimisen lisäksi Salossa on viikonlopun aikana tarjolla myös muita hyvinvointiin liittyviä tapahtumia, kuten joogaa ja äänimaljarentoutusta.

Avantorallin keskeisenä teemana on kuitenkin kylmäuinti ja hyvinvointi. Viikonloppuna voi valita uiko meressä, järvissä, lammessa, lähteessä vai joessa vai testaako ne kaikki.

Viime viikolla Blom, Salon Iltatori ry:n Jukka Alanko ja Naarjärven saunan lämmittämisestä vastaava Kari Sulonen testasivat Särkisalon Niksaaren saunan löylyjä ja meriveden viileyttä.
-Ihana tunne, Blom totesi kahvitellessaan avannon jälkeen takkatulen ääressä.

Avantorallin avajaiset ja koko perheen tapahtuma järjestetään lauantaina Salon torilla klo 12 alkaen.

Torille on tuotu paljuja, saunoja, kylmäaltaita ja poreamme, myös jokiavanto on käytössä, jos joki on jäässä. Jokeen pääsee joka tapauksessa kastautumaan laiturilta.
-Torilla soi musiikki, paikalla on myyntikojuja ja ohjelmassa myös pieni muotinäytös.

Tilaisuuden avaa salolaislähtöinen saunasankari Janne Orava, jolle saunomisesta on kehittynyt aktiivisen harrastuksen kautta myös saunomiseen liittyvää yritystoimintaa.

Torilla saadaan kuulla myös kesän 2025 Iltatorin uutisia.

Oman mausteensa päivään tuovat kunta- ja aluevaaleihin valmistautuvat puolueet, jotka järjestävät yhteistyössä vaalitentin toritapahtuman aikana.

Toimittaja Tarja Hiltusen vetämässä kuumottavassa tentissä on mukana edustaja kuudesta puolueesta. Teemapäivän hengessä ehdokkaat vastailevat kysymyksiin Hornankattilaksi nimetyssä kylpytynnyrissä.

Hornankattila laitetaan tulille torilla lauantaina kolmen jälkeen.

Avantorallin aikana kylmäuimaan ja saunaan pääsee Kokkilassa, Varvojärven Iisakin Pirtillä, Naarjärvellä, Lainerannassa, Teijon kyläsaunalla, Mathildan Marinassa, Märynummella, Niksaaressa, Särkisalon avantolaguunissa, Nummijärvellä ja Ystävyyden majatalossa.

Salon oppaat järjestää lauantaina maksuttomat ”Mistäs tulet Salojok” ”Molemmil pualin Salojokke” ja ”Kokkilansalme rannal” -kävelykierrokset.

Mukana viikonlopun riennoissa on myös salolaisia yrityksiä; muun muassa Wiurilassa järjestetään hyvinvointiviikonloppu.

Torin sauna ja kastautumismahdollisuudet ovat maksuttomia. Eri puolilla kaupunkia avoinna olevissa avantosaunoissa on muutaman euron pääsymaksu. Useimmissa paikoissa on lisäksi myynnissä kahvia, pullaa, mehua ja makkaraa.

Salon Viihdelaulajat esiintyy lauantaina Naarjärven saunalla ja sunnuntaina Teijon Kyläsaunalla.

Avantorallin koko ohjelma visitsalo.fi/avantoralli.

Pekka Mäenpää

Myös tänä vuonna Salon torille saadaan palju ja paljon muuta, kuten poreamme ja saunoja Avantorallikansaa varten.
Myös tänä vuonna Salon torille saadaan palju ja paljon muuta, kuten poreamme ja saunoja Avantorallikansaa varten.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: