Kulttuuritalo Björkbodanin keskiössä on kemiöläinen yhteisöllisyys

Tuomo Tammenpäälle ja Sari Kippilälle kemiönsaarelaisuus tarkoittaa ennen kaikkea erityistä yhteisöllistä otetta elämään.
Tuomo Tammenpäälle ja Sari Kippilälle kemiönsaarelaisuus tarkoittaa ennen kaikkea erityistä yhteisöllistä otetta elämään.

Tuomo Tammenpää ja Sari Kippilä luotsaavat Kemiönsaarella Kulttuuritaloksi muuttunutta vanhaa koulurakennusta. Koulun satavuotinen historia on kääntänyt uuden sivun kaikkien kemiönsaarelaisten yhteisenä kulttuuritalona, Kubuna, jonne Kippilä ja Tammenpää toivottavat tervetulleeksi kaikenlaiset kulttuuritoimijat.
-Kun talo vuonna 2021 tumpsahti käsiimme, oli alusta saakka selvää, että se pidetään avoinna kaikille. Mielestämme Kemiöön kaivattiin taidegalleriatilaa ja sen lisäksi täällä järjestetään aikuisopiston kursseja, työpajoja ja tapahtumia, Tammenpää listaa. Moni toiminta perustuu saarelaisten omiin ideoihin kursseista kirppareihin, joita Tammenpää ja Kippilä pyrkivät mahdollistamaan. Kulttuuriksi pariskunta lukee kaiken ihmisten käsistä lähtevän toiminnan, eikä tilaa rajata vain taiteen taloksi.

-Yhteisötalona pyrimme löytämään konsteja, jossa osallistujat voisivat myös kokea omistajuutta, mutta olemme myös herkkänä meille esitetyille toiveille, Kippilä kiteyttää. Esimerkkinä käy keskiviikon kahvilatoiminta, joka sai alkunsa kävijöiden toiveesta.

Tammenpää ja Kippilä elivät nuoruutensa Espoossa. Molempia yhdistää rakkaus luontoon, luovuus ja taide. Tammenpää on suuntautunut mediataiteeseen, Kippilä puolestaan kutoi ja erityisesti huovutti. Luonnonläheisinä ihmisinä kumpikin tahtoi kasvattaa lapset maalla. Yhteinen koti löytyi lopulta Kemiöstä.
-Vaikka olemmekin syntyneet suurkaupungissa, koemme tällä hetkellä olevamme erityisesti kemiönsaarelaisia, Kippilä ja Tammenpää toteavat yksimielisesti.
-Minusta on ihanaa voida kävellä mustikkametsään, Kippilä huokaisee.

Plants by Ksenia Voy Kheninen & Zherbin on ääntä ja veistosta hyödyntävä teos, joka reagoi valoon ja synnyttää erilaisia ääniä ympärilleen.
Plants by Ksenia Voy Kheninen & Zherbin on ääntä ja veistosta hyödyntävä teos, joka reagoi valoon ja synnyttää erilaisia ääniä ympärilleen.

Ennen Kulttuuritalo Björkbodan perustamista pariskunta oli osallistunut osuuskunnan kahvilatoimintaan Kemiössä sijaitsevassa Kulttuuritalo Villa Landessa. Kippilä työskenteli lisäksi puutarhurina. Kemiönsaari oli käynyt tutuksi, samoin moni saarelainen.
-Björkbodan koulurakennus auttoi minua ymmärtämään Kemiön historiaa. Saari jakautuu pienempiin paikkakuntiin, joissa jokaisessa on ollut omanlaistaan teollisuutta. Ehkä saarelaisuus on saanut aikaan sen, että täällä ollaan oltu tavallaan aina yhtä, mutta ulkopuoliset ovat nähneet Kemiönsaaren omana maailmanaan. Naapuriapua on annettu, toisaalta meren läheisyys on tuonut myös tuulia kauempaakin – ei olla oltu eristyksissä, vaikka oltiinkin periferiaa. Ehkä sen vuoksi junantuomat eivät ole täällä ulkopuolisia, Tammenpää pohtii.
-Kyllä hyväksyvyys näkyy täällä kaikessa. Ehkä, kun on asunut saarella, on ihan perusjuttua huomioida toisia, Kippilä summaa.
-Kyllä ruotsinkielisyys meidät silti yllätti, vaikka sen tiesimmekin etukäteen, Tammenpää tunnustaa.
-Luovan alan ihmiset hakeutuvat usein yhteen, ja niin kävi täälläkin. Toimintamme on perustunut hierarkiattomaan yhdessä oppimiseen. Edelleen, jos tarvitsen jotain, enkä vielä osaa sitä, opimme yhdessä. Seuraavaksi järjestämme esimerkiksi työpajan, jossa opimme rakentamaan kasvihuoneen vanhoista ikkunoista. Monialaisille osaajille löytyy myös aina tarvetta, oli kyse sitten putkitöistä tai TikTokin käytöstä, pariskunta naurahtaa.
-Kun tarvitsemme vapaa-aikaa, suuntaamme usein luontoon. Kansallispuistossa kävellessä ei voi avata läppäriä. Ehkä emme enää pystytä telttaa yöksi, mutta entisinä partiolaisina luonto antaa meille voimaa. Vanhassa talossa asuessa partiossa kerryttämämme taidot ovat tulleet todella tarpeeseen, Tammenpää huomauttaa pilke silmäkulmassa.
-Vietämme kaikki päivämme yhdessä, mutta näiden melkein neljänkymmenen yhteisen vuoden aikana jo olemme todenneet, että tämä sopii meille. Ja isossa talossahan on mahdollista olla halutessaan eri päässä rakennusta, jos kaipaa omaa aikaa, Kippilä miettii.

Pala palalta Kippilä ja Tammenpää rakentavat Kubusta, ei oman näköistään, vaan Kemiönsaaren näköistä kulttuuritaloa. Toimintaa kehitetään kuntalaisille ja kuntalaisten kanssa, oli kyse sitten syntetisaattorifestareista tai croque-kursseista.
-Kyllä tämä on meidän tulevaisuutemme, Kippilä toteaa ykskantaan.

Jonna Hellberg-Pitkänen

Kemiössä luovuus pulppuaa ja ”Kubuun” saa tulla kuka vain kulttuuria tekemään.
Kemiössä luovuus pulppuaa ja ”Kubuun” saa tulla kuka vain kulttuuria tekemään.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: