Kulttuuritalo Kivassa esitetään tämän viikon lauantaina Dingo-huumasta kertova Autiotalo- musikaali.
Musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan 80-luvun rock-Suomessa. Yhtye sai aikaan maanlaajuisen hysterian ja rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.
Suomen Musiikkiteatteri kertoo tiedotteessa, että tarina alkaa, kun nuorukainen Pertti Nieminen lähtee merille.
-Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa.
Yhtyeen musiikista pitivät niin teinit kuin eläkeläiset. Fanit seurasivat yhtyettä; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää.
Musikaali kertoo myös yhtyettä fanittavan perheen tarinaa. Mitä perheen miehet ajattelevat, kun naiset hullaantuvat yhtyeeseen täysin? Perheen fanihysteriasta ei kommelluksia ja hauskuutta puutu. Lopulta Dingon menestys paisuu liian suureksi, sen kulut kasvavat ja suosion lieveilmiöt alkavat häiritä. Dingo päättää lopettaa ollessaan suosionsa aallonharjalla.
Musikaalissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kuten Autiotalo, Sinä ja Minä, Nahkatakkinen tyttö, Levoton tuhkimo, Valkoiset tiikerit, Rio Ohoi, ja monet muut.
Neumannin roolissa esiintyy Timo Järvensivu, joka on tuttu jo useista Musiikkiteatterin musikaaleista.
Käsikirjoitus on Katariina Leinon, ohjaus Petri Lairikon.
Salonjokilaakso