Turkulainen Down By The Laituri eli DBTL-festivaali elää ja voi hyvin.
Tämänvuotisen festivaalin avasi torstai-iltapäivällä suomirockin legenda Popeda nykyisen solistinsa Olli Hermanin kanssa. Ohjelmistossa oli sekä uutuuksia että Popeda-klassikkoja, ja yleisö pääsi heti virittelemään äänijänteitään yhteislauluun.
Pienestä sateesta huolimatta tunnelma oli heti lämmin, ja ehkäpä keskuudestamme poistunut Popedan alkuperäinen solisti Pate Mustajärvikin katseli pilven päältä tyytyväisenä bändin edesottamuksia.
Torstain yleisömäärä oli vielä siinä määrin inhimillinen, että joukosta saattoi bongata tuttuja salolaisia. Jaana Nieminen on siskonsa Arja Vainion kanssa todella aktiivinen festarikävijä: DBTL on jo tämän kesän viides festivaali.
– Summer Start Festival Kaarinassa, Provinssi, Ruisrock, Vauhtiajot ja nyt DBTL, luonnollisestikin kaikki kolme päivää, luettelee Nieminen.
– Mä en ole osallistunut ihan kaikkiin, toteaa Vainio.
Nyt pitää jo kysyä, miksi festivaalit on selvästi kesän kovin juttu.
– Livemusiikki on se juttu! Festareilla viehättää myös yhteisöllisyys. Kaikki hymyilevät ja kaikilla on hyvä fiilis. Seurakin on loistavaa, sanoo Nieminen ja halaa Arja-siskoaan.
Metallimusiikin ystävät muistavat aina kehua Tuskaa ja muita vastaavia tapahtumia siitä, että tunnelma on rauhallinen ja sivistynyt, mutta eipä DBTL:ssäkään järjestyshäiriöitä näkynyt.
Myös mielenkiintoiset kohtaamiset ovat festivaalien suolaa ja sokeria.
– Vauhtiajoilla tapasin pyörätuolissa istuvan cp-vammaisen tytön, joka ei pystynyt puhumaan. Hän ihaili ensin mun monivärisiä kynsiäni, ja koska hänellä oli läppäri mukanaan niin pystyimme kommunikoimaan. Saimme hyvän keskustelun aikaiseksi.
Jaana Niemisellä on monivärinen hieno kampaus, johon on sivulle leikattu sydän, ja tätä sydäntä tyttö oli koskettanut.
Varmaan myös ihan oikeaa sydäntä.
Tuomiokirkon kupeessa sijaitsevat Laiturilava ja hieman pienempi Aura-stage saivat festariväen liikkeelle tasaiseen tahtiin: kun yksi keikka loppui, niin toinen alkoi saman tien.
Vaikka kolmen päivän festaaminen koetteli selkää ja kuntoa muutenkin, niin oli hienoa huomata, miten monipuolinen esiintyjäkattaus oli saatu aikaan. Osa esiintyjistä oli selkeästi nuorempaa yleisöä varten, ja osa varttuneempaan makuun.
Aura-stagella esiintyi torstaina 71-vuotias Kake Randelin ja perjantaina 81-vuotias Frederik. Yhteislaulu raikui kaikilla keikoilla niin, että välillä ei artistin ääntä juurikaan kuulunut.
Perjantaina aurinko hymyili festivaalikansalle ja viikonlopun kiteytti hienosti yksi kävijöistä: ”Hieno ilma, loistavia esiintyjiä, kauniita ihmisiä ja hyvää seuraa!”
Festivaaleissa on myös omalaatuista taikaa. Entisten työkavereitten lisäksi voi yllättävästi tavata ystävän 36 vuoden takaa.
Ensimmäinen DBTL järjestettiin vuonna 1988, ja se oli alunperin todellinen kaupunkifestivaali: tapahtuma levittäytyi ympäri Turkua, jokirantaan, puistoihin, ravintoloihin ja klubeille.
Se oli ennen näkemätöntä Turussa, ja pitkälti muuallakin Suomessa, jossa festivaaleja järjestettiin yleensä jollain tietyllä rajatulla alueella kauempana keskustasta.
Alkuvuosina ihmiset vaelsivat paikasta toiseen ja jäivät kuuntelemaan, jos esiintyjä ja tunnelma sattuivat miellyttämään. Vuosien myötä festivaalin alue tiivistyi käsittämään pari isoa lavaa, ja vuonna 2019 siirryttiin nykyiselle paikalle tuomiokirkon kupeeseen. Siinä sitten saa joka vuosi aprikoida, tippuuko kirkon tornista tiiliä festivaalikansan niskaan, kun bassot oikein jytisee!
Elina Koskinen
