Eläinten päivänä muistutetaan lähiluonnon kunnioittamisesta

Rasmus Lönnfors kehottaa liikkumaan reippasti luonnossa ja tarkkailemaan ympärillä liikkuvia eläimiä.
Rasmus Lönnfors kehottaa liikkumaan reippasti luonnossa ja tarkkailemaan ympärillä liikkuvia eläimiä.

Perjantaina vietettävän Eläinten päivän ja siitä alkavan Eläinten viikon teema keskittyy lähiluonnon eläimiin. Metsänhoitoyhdistys Salometsän metsäasiantuntija Rasmus Lönnfors kertoo miten luonnoneläimiä voi huomioida ja miten niihin suhtaudutaan.
-Lähiluonto merkitsee eri asiaa eri ihmisille. Toisille se on kerrostalon piha, toisille koti maalla metsän keskellä, Lönnfors kuvailee.

Salo on laaja alue ja tänne mahtuu kaikkea mahdollista hyönteisistä suurpetoihin.
-Minulle lähiluonto on riista ja villieläimet. Lähiluonnon merkitys on se, että kun menee portista ulos, pääsee lähimetsään. Se ei ole tärkeää millaista metsää ympärillä on, tärkeintä että alueella voi liikkua. Liikkuessaan metsässä huomioi sitten sen hetken tilanteen, Lönnfors kertoo omasta lähiluonnon merkityksestä ja kuvauksesta.
-Suomessa on helppo liikkua, luonnossa ei ole vaarallisia eläimiä. Toisaalta lapsia en kilometrien päähän päästäisi yksin pimeässä, koska metsissä on kuitenkin susia ja muita vaaratekijöitä. Toisaalta liikenne on ehkä suurin vaaratekijä maalla liikkuessa. Punkki on toisaalta tutkimusten mukaan vaarallisin lähiluonnossa esiintyvä eläin.

Seudulla on paljon susia, mutta pääosin susi on arka eläin, jota ei välttämättä edes näe, vaikka se olisi lähelläkin.
-Hyvä perusohje on metsässä liikkuessa, että pitää ääntä ja liikkuu reippaasti. Silloin eläimet kuulevat ja näkevät sinut, ja väistävät. Hiljaa kulkiessa näkee paljon. Tällä seudulla eläimet on tottuneet siihen, että metsissä liikkuu ihmisiä ja ne ovat oppineet seuraamaan ihmisten kulkua ja välttävät kohtaamisia. Jos ihminen pysähtyy, eläin ei enää kuule ihmistä, hätääntyy ja lähtee juoksemaan, Lönnfors ohjeistaa.
-Ympäristöä kuuntelemalla saa erilaisen kokemuksen lähiluonnosta. Näkee rusakoita, hirviä ja peuroja metsän pieneliöistä puhumattakaan. Lähiluonnossa olisi hyvä muistaa, että on aina toisten reviirillä: maan omistaa joku. Kannattaa huomioida sekin, että ollaan luonnon reviirillä. Ei tuhota muurahaispesiä, kasveja, sieniä tai roskata ympäristöä.

Lönnforsin mukaan suomalaiset ovat olleet vuosisatoja luonnonläheisiä ihmisiä ja halunneet ruokkia lähiluonnon eläimiä. Kaikki ruokkiminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, sillä monimuotoisessa luonnossa eläimille on ruokaa tarjolla. Ongelmia toki tulee, kun tasapaino kärsii ja tiettyjä lajeja on liikaa tai toisia liian vähän. Kokonaiskuvan ymmärtäminen ja luonnon kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita.

Pihapiirissä voi miettiä, onko lähiluonnon eläimistä haittaa itselle tai perheelle ja jos ei ole, kannattaa antaa olla.
-Erilaiset näkökulmat eivät ole automaattisesti oikeita tai vääriä. Harvoin kukaan tietää asioista kaikkea ja on täysin oikeassa, joten näkökulmien esiintuominen voi tehokkaasti kasvattaa ymmärrystä lähiluonnosta ja sen hyvinvoinnista, Lönnfors muistuttaa.

Emmi Saksman muistuttaa luonnon siistinä pitämisen tärkeydestä, jotta luonnon eläimet voivat elää turvallisesti.
Emmi Saksman muistuttaa luonnon siistinä pitämisen tärkeydestä, jotta luonnon eläimet voivat elää turvallisesti.

Salon eläinsuojeluyhdistyksen luonnonvaraisista eläimistä vastaava Emmi Saksman korostaa samaa kuin Lönnfors, että parasta huolehtimista lähiluonnon eläimistä on se, että kunnioittaa luontoa ja eläimiä eikä roskaa luontoa.
-Roskat voivat aiheuttaa eläimille pitkäaikaistakin kärsimystä, Saksman muistuttaa.
-Kannustan kaikkia siihen, että kerätään muidenkin roskat luonnosta ja arvostetaan luonnonvaraisia eläimiä, annetaan pesimärauha. Ennaltaehkäisynä voi huomioida, ettei linnut pääse lentämään ikkunaa päin tai hukkumaan pihan isoon vesisankoon.
-Talviruokinnassa pitää muistaa, että jos sen aloittaa, sitä pitää jatkaa koko talven. Ravinnon pitää olla myös oikeanlaista, linnuille sopivaa. Esimerkiksi leipä voi aiheuttaa linnuille kehityshäiriöitä. Ruokintapaikan siisteydestä huolehtiminen on myös tärkeää. Pihan voi jättää haravoimatta, jotta eläimet saavat syksyyn ja talveen suojaa.

Kesällä lintuja ei suositella ruokkimaan, koska linnut tarvitsevat ötököitä ruuaksi ja jos niille on ruokaa helposti saatavilla, ne saattavat ötököiden sijaan syödä väärää ravintoa.

Lajikohtainen ymmärrys on tärkeää. Esimerkiksi siilit menevät talveksi horrokseen. Vielä saattaa nähdä siilejä liikkeellä. Jos siili ei näytä loukkaantuneelta ja näyttää normaalikokoiselta, se ei tarvitse apua. Lumen tultua tilanne on toinen.
-Jos ei ole varma, tarvitseeko eläin apua, voi kysyä neuvoa eläinsuojeluneuvojalta. Salon alueella eläinsuojeluneuvojat ovat hyvin tavoitettavissa ja yhteystiedot löytyvät netistä. Neuvot kannattaa kysyä ennen kuin koskee eläimeen. Akuutissa hätätapauksessa soitetaan 112, Saksman ohjeistaa.
-Oravat, siilit, rusakot, sammakot ja linnut ovat kaupunkialueella yleisimmät lähiluonnon eläimet. Niitä voi tarkkailla ja etenkin talvella myös eläinten jälkien tutkiminen voi olla hyvä tapa tutustua lähiluonnon eläimiin.

Eläinten hyvinvoinnista ja lähiluonnosta kiinnostuneet voivat auttaa myös osallistumalla eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisia tarvitaan aina ja jokaiselle löytyy itselle parhaiten sopiva tehtävä.

Susanna Kuisma

Salon seudulla lähiluonto näyttäytyy monessa muodossa.
Salon seudulla lähiluonto näyttäytyy monessa muodossa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: