Elina Kakko viihtyy yrittäjänä

Elina Kakko viihtyy Salossa niin yrittäjänä kuin asukkaana.
Elina Kakko viihtyy Salossa niin yrittäjänä kuin asukkaana.

Halikkolainen Elina Kakko (29) muistetaan salolaisissa yleisurheilupiireissä pitkästä ja menestyksekkäästä urheilu-urasta.

Moninkertainen SM-mitalisti edusti uransa aikana Suomea muun muassa kaksissa nuorten yleisurheilun MM- ja EM-kilpailuissa.

Moni tunnistaa Elinan astuessaan sisään Turuntien varrella sijaitsevaan hoitohuoneeseen.
Jalkaterapeuttina ja yrittäjänä työskentelevä Elina juttelee mielellään asiakkaittensa kanssa – niin urheilusta kuin monesta muustakin asiasta.
-Opiskelin jalkaterapeutiksi Helsingissä ja työskentelin valmistumiseni jälkeen muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla. Sitten päätin palata kotiseudulle ja perustin yrityksen, Jalkaterapia Elinan.

Elina kiittelee Jalkahoitola Jalka-Onnin yrittäjää Marianne Holmströmiä, jonka tiloissa oli matala kynnys aloittaa yrittäjänä.
-Sain vuokrata hoitotilan ja välineet. Siinä mielessä pääsin turvallisesti aloittamaan.

Yrittäjien yhteistyö toimii edelleen; siistit tilat ja hyvät työvälineet mahdollistavat asiakkaiden palvelemisen ammattitaitoisesti ja turvallisesti.

Jalkaterapeutin työasema sisältää niin moottorikäyttöisiä poria kuin manuaalisesti käytettäviä veitsiä, kynsileikkureita ja muita työkaluja.

Lopputulos viimeistellään asiakkaalle sopivalla jalkavoiteella.
-Asiakkaita tulee monista eri syistä. Monet ovat vakioasiakkaita, joita autan säännöllisesti esimerkiksi jalkojen perushoidossa. Sitten on niitä, joilla on akuutimpia ongelmia, joihin saadaan apua jo yhdellä tai kahdella käyntikerralla. Tavoitteena ei ole vain hoitaa oiretta, vaan selvittää syyt vaivojen taustalla ja tehdä hoitosuunnitelma yhdessä asiakkaan kanssa.

Yksilöllisiä pohjallisia Elina ei tällä hetkellä valmista, mutta jalkojen tutkimuksen perusteella hän ohjaa tarvittaessa asiakkaita paikkoihin, joissa palvelu on saatavilla.

Vastaanotolle tullaan jalkojen iho- ja kynsimuutosten vuoksi, mutta myös kiputilojen ja asentomuutosten takia. Tavallisia syitä hakeutua hoitoon ovat vaivaisenluu, vasaravarpaat sekä päkiä-, kantapää- ja polvikivut.
-Jalkojen omahoito kotona voi olla yllättävän vaikeaa. Moni hakeutuu jalkaterapiaan, koska ei ylety leikkaamaan kynsiään tai kynnet ovat niin paksuuntuneet, että kotivälineet eivät riitä. Lisäksi jalkojen iho voi kuivua, kovettua tai muodostaa känsiä ja syyliä, joita on vaikea hoitaa itse.

Kovettumat, känsät, syylät, paksuuntuneet kynnet, kynsisieni ja sisäänkasvaneet kynnet ovat tuttuja ongelmia. Hoitoon voi tulla myös ilman varsinaisia vaivoja.
-Jalkojenhoito tuo kevyemmän olon kenelle tahansa ja säännöllinen jalkaterapia auttaa myös ennaltaehkäisemään jalkaongelmia ja ylläpitää jalkojen hyvinvointia.

Jalkavaivojen taustalla voi olla monia syitä. Kaikki ei johdu sairauksista – joskus ongelmat liittyvät kenkiin, kuormitukseen tai jalan rakenteeseen.
-Oikean kokoinen kenkä on hyvä jalalle. Liian pienet tai suuret kengät voivat aiheuttaa hiertymiä, kovettumia tai kipuja. Ahtaat kengät vaikuttavat paljon myös varpaankynsien terveyteen.

Jalkaterapeutin työhön kuuluu myös arvioida, milloin kannattaa ohjata asiakas vaikka lääkärin vastaanotolle.

Elinalle paluu kotiseudulle ja Halikkoon oli oikea päätös.
-Liikun Salossa paljon pyörällä, koska matkat töihin ja harrastuksiin ovat lyhyitä. Muutto oli oikea päätös, koska täällä elämä on rauhallisempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Lisäksi omat vanhemmat ovat lähellä, ja pääsee kasvattamaan erilaisia kasveja ja vihanneksia omalla pihalla.

Pekka Mäenpää

Elina Kakko työskentelee omassa hoitohuoneessa samoissa toimitiloissa Marianne Holmströmin kanssa.
Elina Kakko työskentelee omassa hoitohuoneessa samoissa toimitiloissa Marianne Holmströmin kanssa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: