Salon Omaishoitajat ry järjestää myös Somerolla vertaisryhmiä erityislasten äideille. Yhdistyksen Omais-Oivatyöntekijä Anniina Wehman kertoo vastaavansa työikäisten omaishoitajien ja erityislapsiperheiden toiminnasta.
-Pyrimme yhdistyksen toiminnassa huomioimaan kaiken ikäiset omaishoitajat ja heidän erilaiset tarpeensa. Erityislapsiperheille on omaa toimintaa, josta saa vertaistukea ja tietoa työntekijöiltä. Erityislapsiperheet ovat usein kokeneet ympäristössään arvostelua, kun erityislapsen haasteita ei ymmärretä. Toiminnassa onkin tärkeää luoda turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, että kaikki kokevat olevansa tervetulleita, Wehman valottaa.
Yhdistys järjestää toimintaa, missä tarjotaan virkistystä koko perheelle erilaisten tapahtumien muodossa.
-Olemme viettäneet kylpyläpäivää, käyneet risteilyllä ja keilaamassa, askarrelleet ja herkutelleet pääsisäiskahvilan merkeissä ja viettäneet viime syksynä yhteistyössä seurakunnan kanssa leiriviikonloppua saunomisineen ja pyjamabileineen, hän luettelee.
Toiminta on pääsääntöisesti osallistujille ilmaista.
-Joissakin tapahtumissa meillä voi olla pieni sitouttamismaksu, josta voi neuvotella, jos perheessä on todella huono taloudellinen tilanne. Tavoitteemme on, että kaikki pääsisivät osallistumaan rahatilanteestaan huolimatta.
Päätoiminta eli OmaisOiva rahoitetaan STEA:n tuella ja se on Omaishoitajaliiton koordinoimaa.
-Lisäksi saamme säätiöiltä ja kaupungilta lahjoituksia.
Wehman kertoo, ettei heillä ole diagnoosirajoja.
-Joskus perheissä ajatellaan, ettei me voida osallistua, kun meillä ei ole riittävästi haasteita, mutta kaikki ovat tervetulleita. Meillä käy vaikeasti kehitys- ja liikuntavammaisia lapsia, mutta myös nepsy-perheitä, joissa voi haasteena voi olla esimerkiksi ADHD, autismin kirjon häiriö, kehityksellinen kielihäiriö, tai Touretten oireyhtymä.
-Tapaamiset ovat hyvin hyväksyviä. Lapsetkin näkevät erilaisia lapsia ja tottuvat erilaisuuteen. Mitään ikävää käyttäytymistä osallistujien kesken ei ole ollut, Wehman vakuuttaa ja kertoo, että toiminnassa on mukana kymmeniä perheitä ja niissä jäseniä noin 150-200.
Tämänkertaiseen tapaamiseen Salon omaishoitokeskukselle on saapunut Wehmanin ja hänen Aada-tyttärensä lisäksi Kirsi Kautto, Sanna Koskinen Sanni-tyttärensä ja Tyyne-koiran kanssa, sekä Kati Helttula ja hänen Helmi-tyttärensä. Osallistujat kertovat löytäneensä toiminnan Facebook-ilmoitusten kautta. Osa kertoo olevansa mukana yhdistyksen hallituksessa.
Kautto kertoo olleensa toiminnassa mukana yli 20 vuotta.
-Aktiivisena ihmisenä halusin vertaistukea omaan tilanteeseeni. Täältä saa apua lapsen etujen valvontaan. Oiva-hetket ovat tärkeitä, jos tarvitsee vaikka luottamuksellista ja henkilökohtaista apua lapsen asioiden käsittelyssä ja muutoksenhaussa viranhaltijoiden päätöksiin. On myös tärkeää saada kasvokkain vertaistukea ihmisiltä, joilla on samanlainen tilanne. Tuki somessa ei korvaa oikeita kohtaamisia, hän kuvailee ja kannustaa uusia osallistujia tulemaan mukaan toimintaan.
-Tuntuu, että joka asiassa saa tapella lapsensa oikeuksien puolesta, mikä on turhauttavaa, koska arki on muutenkin haasteellista, Koskinen jatkaa.
-Kaikista oikeuksista ei edes kerrota, mutta asioista kuulee tapahtumissa ja omaishoitoyhdistykseltä saa todella hyviä neuvoja. Täältä voi saada myös tukihenkilön mukaan eri tapaamisiin, hän kiittelee.
-Yhdessä pystymme hyödyntämään toistemme kokemusta. Vaikka perheiden tilanteet voivat olla hyvin erilaisia, pääasiat, joiden kanssa arjessa kamppaillaan, ovat kuitenkin samat, Wehman toteaa.
-Arjessa on jatkuva huoli omasta lapsesta ja lapsen pärjäämisestä, sekä nyt, että tulevaisuudessa. Olen itsekin ollut hoitoalalla ja ymmärrän, että oma lapsi siirtyy itsenäistyessään johonkin asumisyksikköön. Ja senkin jälkeen lapsesta täytyy huolehtia, Helttula pohtii.
-Olisinpa silloin tiennyt tästä toiminnasta, kun Helmi syntyi. Kun silloin olisi joku lohduttanut, että asiat järjestyy, hän muistelee.
-Vanhemmalle on iso prosessi käydä läpi, että minun lapseni on erityinen, Koskinen jatkaa.
Yhdistyksen suvaitsevasta ilmapiiristä kaikki ovat yhtä mieltä.
-Tavallisissa tapahtumissa kritiikki ulkopuolelta voi olla rankkaa, että onpas huonosti kasvatettu lapsi, Helttula kertoo.
-Voi olla kynnys lähteä, jos kauppakeskuksissa joutuu kohtaamaan paheksuvia katseita, mutta tämä on matalan kynnyksen paikka, Kautto vakuuttaa ja lisää: täällä ei vaadita sitoutumista ja täällä järjestetään monipuolisesti erilaisia juttuja ja tukea lapsille ja perheille.
-Tapahtumista jää hyvä fiilis ja perheet lähtee iloisina kotiin, Koskinen jatkaa.
Erityislapsiperheissä ei äitienpäivänä saa lapsen tekemää aamiaista vuoteeseen, tai välttämättä muitakaan huomionosoituksia. Äidit kertovat menevänsä juhlan kunniaksi ulos syömään valkeiden pöytäliinojen ääreen, tai viettävänsä äitienpäivää omien vanhempiensa kanssa, nämä kun ovat päivittäisessä arjessa apuna muutenkin. Osia ei kuitenkaan vaihdettaisi kenenkään kanssa.
-Isoveli kysyi kerran, vaihtaisinko Helmin ”tavis-lapseen” ja vastasin, että en todellakaan, Helttula painottaa.
-Monta ihmistä olisi jäänyt tutustumatta, jos olisi ”tavis-lapsi”. Kyllä se minäkuvaa muuttaa ja itseä muokkaa, sekä koko perhettä ja sukua, Koskinen pohtii.
-Erityislapsen myötä pintaliitäjäkaverit häviää ajan myötä, mutta todelliset ystävät jää, Helttula toteaa.
Jaana Nio
