Esakalliolla juhlitaan Baddingin synttäreitä

Arkistokuva Esakallion tansseista vuodelta 2018.

Salonjokilaakso

Rauli ”Badding” Somerjoen syntymäpäivän vietto polkaistaan käyntiin perjantaina Esakalliolla kun lavalle nousee legenda Esa Pulliaisen kanssa rockpianisti/laulaja Mr. Breathless. Luvassa on 70´s henkistä rokkia ja paljon rautalankaa. Runsain mitoin Baddingin musiikkia ja muita tyylilajiin sopivia covereita kuullaan illan toiselta esiintyjältä Raulin Stonesilta.

Raulin varsinaisena syntymäpäivänä sunnuntaina 30. elokuuta vuosikymmenten odotus palkitaan, kun reilun kolmenkymmen vuoden keikkatauon jälkeen legendaarinen Badding Rockers tekee ensimmäisen julkisen esiintymisen Marko Haaviston johdolla.  Badding Rockersin kokoonpano on sama kuin vuosina 1986-1989. Lisäksi Esakallion vuosien 2017 ja 2019 musiikkinäytelmissä Baddinginä hurmannut Jani Forsman ystävineen esittää Rauli ”Badding” Somerjoen ohjelmiston tunnetuimpia hittejä sekä hieman harvinaisempia kappaleita artistin laajasta tuotannosta. Jani muistetaan ehkä parhaiten tauolle jääneen Jetsetters-yhtyeen keulakuvana.
Molemmissa tilaisuuksissa yleisökapasiteetti rajattu noin neljäsosaan normaalista, jotta turvavälit pystytään pitämään.

kommenttia