Toistakymmentä beniniläistä vieraili reilun viikon ajan Salossa EtnoSalon kulttuurinvaihto-ohjelman puitteissa.
Ryhmänjohtajana toimi Suomen Kunniakonsuli Beninissä Mr Kwassi Akpladokou, joka on aiemmin toiminut yli 20 vuotta Villa-Karon johtajana Grand-Popossa. Villa-Karo on suomalais-länsiafrikkalainen kulttuurikeskus ja residenssitalo.
Puheenjohtaja Sanna Jousi kertoo, että EtnoSalo aloitti pari vuotta sitten kulttuurinvaihdon Salon ja länsiafrikkalaisen Beninin välillä.
– Ohjelman tavoitteena on luoda mahdollisuuksia tutustua uusiin kulttuureihin paikallisesta näkökulmasta, madaltaa kynnystä kanssakäymiseen ja luoda yhteyksiä uusiin yhteistyökumppaneihin.
Salolaisia pienryhmiä ja yksityishenkilöitä on vieraillut jo useaan otteeseen Beninissä ja sieltä Salossa ovat käyneet maaherra Bienvenue Milohin lisäksi muun muassa kierrätystaiteilija Prince Toffa, jonka upeita asuja nähtiin vuoden 2023 Taiteiden Yä -tapatumassa.
– Jatkossa vastaavia ryhmiä on tarkoitus tulla muutamia vuosittain. Nyt Salossa vierailleessa ryhmässä oli mukana liikemaailman, kulttuurin ja opetusalan edustajia sekä edustajia muun muassa ihmisoikeusjärjestöstä ja vammaisjärjestöstä.
Jousi kertoo, että ryhmän mukana matkannut journalisti raportoi Beninissä matkan jälkeen reissun annista.
– Salolle ja salolaisille organisaatioille voi syntyä vierailuiden kautta uusia yhteistyöprojekteja ja miksei ihan bisnestäkin ja kanava Afrikan kasvaville markkinoille.
Salossa ryhmä tutustui salolaisiin organisaatioihin ja yrityksiin ja kävi retkellä Turussa ja Helsingissä. Beniniläiset tapasivat myös kaupungin edustajia kaupungintalolla.
– Salon Ammattiopistossa tutustuimme eri ammattialojen koulutukseen. Vierailimme myös eduskunnassa ja saimme Saku Nikkasen johdolla infoa siitä, miten Suomi yhteiskuntana toimii ja mitä meillä on menossa poliittisessa keskustelussa. Koulutus oli sielläkin keskusteluissa vahvana esillä.
Tukholman visiitin aikana laivalla pidettiin EtnoSalon kulttuurinvaihtotyöpaja, jossa pohdittiin miten vastaavia vierailuja voisi kehittää jatkossa.
– Keskustelimme erilaisista kiinnostuksen kohteista. Tavoitteena on jatkaa erilaisten yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä ja eteenpäin viemistä.
Salonjokilaakso