Salossa liikutaan paljon sähköisillä kulkuvälineillä – Sähköskootterit vakuutettava kesäkuun alusta alkaen

Salon Pyöräkeitaan Miikka ja Tuukka Heinonen kertovat, että liikennevakuutusta ei pääsääntöisesti tarvita sähköavusteisiin polkupyöriin.

Kesäkuun alusta voimaan tuleva lakimuutos tarkoittaa monen sähköisen liikkumisvälineen tulemista vakuutusvelvollisuuden piiriin.

Liikennevakuutus pitää pääsääntöisesti ottaa sähkömoottorilla kulkeville laitteille, jotka painavat yli 25 kiloa tai kulkevat yli 25 kilometriä tunnissa. Jos vakuutusta ei ole, sitä ei saa käyttää edes metsässä.

Uusi laki velvoittaa käyttäjää itse selvittämään sähköskootterinsa tai sähköavusteisen polkupyöränsä tilanteen.
Salolaiset kauppiaat kertovat, että ostajaa neuvotaan aina uuden tai käytetyn kulkuvälineen kaupan yhteydessä vakuutustarpeesta.

Kone-Glansin perheyrityksen Karoliina Glans kertoo, että lakimuutos tuo selkeyttä tilanteeseen.

– On myös hyvä, että jatkossa kyseiset ajoneuvot yksilöidään ja seurattavuus paranee myös varkaustapauksissa.

Kaikki Kone-Glansin myymät sähköskootterit on yksilöity laitteesta löytyvällä runkonumerolla. Vakuutusyhtiö vaatii ainakin laitteen runkonumeron, painon sekä tehon vakuutusta varten.

– Kuluttajalle koituvat lisäkulut eivät toki ikinä ole myyntiä lisääviä tekijöitä. Uskon kuitenkin, että kun uusi laki vakiintuu ja hinnat ja muut asiat ovat selvillä, kyseisten ajoneuvojen suosio jatkuu.

– Vakuutusyhtiömme mukaan hinnat asettuvat 100-300 euron haarukkaan riippuen muun muassa ajoneuvon painosta. Asiakkailtamme kuulemamme mukaan myymiemme sähköskoottereiden liikennevakuutusten vuosihinnat pyörivät 100-200 euron paikkeilla, eli kyseessä on edelleen hyvin edullinen liikkumistapa.

Sähköskootterit ovat Kone-Glansin myydyimpiä tuotteita, niitä menee eri puolille Suomea useita satoja vuodessa.

– Mikäli näiden osalta tulee kysyttävää, meihin voi aina olla yhteydessä, autamme mielellämme.

Sähköskootterin käyttökustannukset ovat pienet eikä niillä ajaminen vaadi ajokorttia.

– Moni kokee myös pyörätiellä ajon ja 25 km:n tuntinopeuden turvallisempana kuin autotiellä liikkumisen.

Salon Pyöräkeidas myy vuosittain satoja sähköavusteisia polkupyöriä. Yrittäjä Miikka Heinonen kertoo, että lakimuutos on aiheuttanut hämmennystä pyöräilijöissä.

Sen mukaan vakuutus koskee moottorilla kulkevia laitteita, jotka painavat yli 25 kiloa tai kulkevat yli 25 kilometriä tunnissa.

Karoliina Glans uskoo sähköskoottereiden suosion säilyvän lakimuutoksesta huolimatta.

– Tämä 25 kilon painorajoitus ei koske sähköavusteisia polkupyöriä, jonka moottorin teho on maksimissaan 250 wattia. Meidän myymämme sähköpyörät ovat kaikki sellaisia, Heinonen sanoo.

Avainsana on polkeminen ja se, että sähköinen avustus loppuu nopeuteen 25 kilometriä tunnissa.

– Pyöräänsä ei tässä tapauksessa tarvitse vakuuttaa, vaikka se painaisi 40 kiloa. Kyse on siis sähköavusteisesta kulkuvälineestä.

Heinosen mukaan jossakin voi olla myynnissä isompitehoisiakin sähköavusteisia pyöriä, mutta käytännössä ne on hyväksytty tieliikennekäyttöön alun perinkin.

Sähkömopot ovat oma lukunsa, ne pitää katsastaa ja niissä on rekisterikilpi.

Liikennevakuutuskeskuksen mukaan lakimuutos koskee tuhansia yksityiskäytössä olevia erilaisia liikkumisvälineitä. Jatkossa vakuutus tulee hankkia muun muassa vanhusten liikkumista helpottaville senioriskoottereille sekä nuorison ja ruokalähettien suosiossa oleville sähköskoottereille.

Myös osa sähköpyöristä tulee jatkossa vakuuttaa, mutta valtaosa kuluttajille myytävistä sähköpotkulaudoista ja sähköavusteisista polkupyöristä jää vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle.

– Kuluttajien vastuulla on selvittää omien liikkumisvälineidensä osalta, tuleeko ne vakuuttaa. Samoin kuluttajat ovat itse vastuussa siitä, että vakuuttamattomalla kulkupelillä ei lähdetä ajelemaan, johtaja Janne Jumppanen sanoo Liikennevakuutuskeskuksen tiedotteessa.

Liikennevakuutuksella turvataan korvausten saaminen myös silloin, kun vahinko tapahtuu jossain muualla kuin tieliikenteessä.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: