
Salolainen Frida Niinistö (21) kävelee koiransa Pixyn kanssa tottuneesti Pariisin kaduilla ja kujilla.
Kolmas lukuvuosi saksalaisessa yksityisessä yliopistossa on juuri alkanut; vielä muutama viikko sitten Frida teki kesätöitä Wiurilan golfkentän kahviossa ja nautti Suomen kesän viimeisistä auringonsäteistä.
– Opiskelen täällä kansainvälistä liiketoimintaa ja johtamista. Asun ihan Eiffelin tornin kulmilla, täällä on hiukan erilaiset lenkkeilymaastot koiran kanssa, Frida naurahtaa.
Fridan tie Pariisiin opintojen pariin oli omalla tavallaan sattumaa, vaikkakin harkinnan tulos.
– Olen ollut kansainvälisessä ympäristössä melkein koko elämäni. Asuimme perheen kanssa kolme vuotta Kööpenhaminassa: siellä opin englannin taidon. Sen jälkeen vietin kolme vuotta Turun kansainvälisessä koulussa, mikä kehitti kielitaitoa entisestään.
Frida kertoo ajatuksen opiskelusta ulkomailla lähteneen osin isosiskon esimerkistä ja toisaalta siksi, että yliopistoon hakeminen voi olla Suomessa todella haastava prosessi. Nyt opinnot pääsivät varmuudella alkuun heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
– Vanhempani kannustivat lähtemään ja toisaalta tiesin, että pärjään ulkomailla yksin jo 19-vuotiaana. Kohde ei ollut minulle niinkään tärkeä, mutta olen erittäin tyytyväinen päätymisestäni Pariisiin. Tämä tuntuu oikealta kaupungilta ja ympäristöltä.
Opinnot Pariisissa saksalaisessa yliopistossa ovat täysin englanninkielisiä, mutta yhteistyö ranskalaisen yliopiston kanssa tuo oman mausteensa opiskelijaelämään.
– Opiskelemme samalla kampuksella ranskalaisten opiskelijoiden kanssa, vaikka luennot ovat erikseen.
Pariisiin asettuminen tuntui Fridalle luontevalta, eikä kansainvälinen ympäristö ole tuottanut haasteita.
– Oli helppo lähteä ulkomaille, varsinkin kun isosiskoni oli muuttanut Prahaan jo kaksi vuotta aiemmin yliopisto-opintojensa perässä.
Pariisi on täynnä elämää ja toimintaa, mutta pieni Pixy-koira on Fridalle tärkein osa arkea. Naapurin koira tuli osaksi Fridan elämää, kunnes erilaisten sattumusten jälkeen Pixy muutti adoption kautta virallisestikin Fridan luokse.
– Minulla oli ikävä kotona olevia koiria. Nyt Pixy tuo paljon iloa ja seuraa. Se on kulkenut mukanani Pariisissa, Suomessa ja monessa muussa kaupungissa.

Fridan talvet opintojen parissa ovat työtäyteisiä, mutta niin ovat myös kesät Suomessa. Pitkillä työpäivillä rahoitetaan opiskelua ja elämistä Pariisissa.
– Olen ollut kesätöissä enimmäkseen ravintoloissa ja terasseilla. Sanon aina työnantajille, että haluan tehdä mahdollisimman paljon tunteja. En pyydä festariviikonloppuja vapaaksi, vaan kerään rahaa seuraavaa lukuvuotta varten, Frida nauraa.
Viime kesä ei ollut poikkeus. Alkukesän Frida työskenteli tarjoilijana salolaisessa ravintolassa ja samaan aikaan vei opintojaan eteenpäin.
– Olimme olympialaisten takia etänä, joten pystyin opiskelemaan Suomesta käsin. Se oli raskasta, kun tein täysiä työpäiviä ja samaan aikaan koulutehtäviä, mutta onneksi professorit olivat ymmärtäväisiä.
Kesän lopulla Frida siirtyi töihin Wiurilan golfkentälle, jossa pikkusisko oli työskennellyt aiempina kesinä.
– Nautin kovasti ajasta Wiurilassa. Oli mukavaa tehdä fyysistä työtä ja olla ulkona, varsinkin kun koulutehtävät eivät enää painaneet päälle.

Pariisissa uusi lukuvuosi lähtee liikkeelle jo totutusti. Vaikka kaupunki on suuri ja kiireinen, Frida on löytänyt paikkansa sieltä. Pieni asunto koirineen ja lähellä sijaitsevat kauniit puistot ja kahvilat ovat juuri sopivia opiskeluun ja rentoutumiseen.
– Opinnoissa olen nyt kandidaattivaiheessa ja seuraavaksi haen maisteriopintoihin. Kaksi vuotta menee vielä ainakin, mitään isoa kiirettä ei ole, Frida kertoo.
Frida kertoo vaihtaneensa asuntoa täksi syksyksi.
– Muutin noin kilometrin päähän entisestä kodistani. Asun ja olen asunut täällä koko ajan pienissä asunnoissa, koska haluan asua keskustassa. Edellinen asuntoni oli seitsemännessä kerroksessa, nyt tämä uusi on ykköskerroksessa, Frida kertoo.
Kesät Suomessa opiskelija asuu luonnollisesti vanhempiensa luona. Pariisissa elämä sujuu tuttuja reittejä: koulussa ja ulkoillen koiran kanssa.
– Käyn myös salilla, tapaan ystäviä ja kaupungin museot ovat maksuttomia minun ikäiselleni.
Salossa Frida kävi ala-astetta Keskustan koulussa, yläastetta Armfeltissa ja lukion Salon lukiossa.
– Haen ensi kesäksi taas töihin Wiurilaan. Silloin pitää yrittää löytää aikaa myös golfin pelaamiseen.
Pekka Mäenpää