Salon Teatteri avaa syksyn näytäntökautensa perjantaina uusissa teatteritiloissa.
Ihan pakko -näytelmän ensi-ilta haastaa pohtimaan ihmisten erilaisuutta ja elokuvateatteri Bio Jännä sen sopivuutta teatteritiloiksi.
Kun teatterilaiset tapasivat paikallista mediaa näytelmän ennakkoinfossa, ilmassa oli selvästi innostuneisuutta. Bio Jännä on siivottu teatteritilaksi ja Ihan pakko harjoiteltu toimivaksi näytelmäksi.
Tarinan jatko on kiinni salolaisista kulttuurin ja viihteen kuluttajista. Liput tai istumapaikat eivät lopu kesken 420-paikkaisessa katsomossa.
Ohjaaja Mikis Jaakkola sanoo näytelmässä olevan kaksi puolta. Toinen puoli on jopa farssimaisia piirteitä sisältävä komedia, ja toinen on syvällisempi puoli, joka haastaa katsojaa pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja erilaisuutta.
– Teksti herättää paljon ajatuksia, sillä nyky-yhteiskunnassa nousee pinnalle sosiaalinen kanssakäyminen, hyväksyntä ja erilaisuus. Näytelmä herättää kysymyksen, jos ihminen on niin sanottu ”poikkeava yksilö”, löytyykö hänellekin paikka yhteiskunnasta.
Ihan pakko (alkup. Toc toc) on tekijöidensä mukaan lämminhenkinen ja osin farssimainen komedia.
Ranskalainen näytelmäkirjailija Laurent Baffie on kirjoittanut kuuluisan lääkärin Sternin odotushuoneeseen joukon erilaisista pakko-oireista kärsiviä potilaita. Kun lääkärin lento on myöhässä, odotushuoneessa on aikaa tutustua ja myös auttaa kohtalotovereita. Spontaani ”ryhmäterapiaistunto” tuo erilaisuuksien joukon katsojan eteen.
Ohjaaja Jaakkolan mielestä ihmisillä ei ole hyviä ja huonoja puolia, on vain erilaisia ominaisuuksia.
– Halusimme antaa äänen erilaisuudelle ja normalisoida ihmisten totutusta poikkeavia ominaisuuksia.
Ihan pakko -näytelmää harjoiteltiin ensin tarkoituksena esittää se Annankadun 40 henkeä vetävän katsomon edessä. Näyttelijöitä on mukana seitsemän, ja heistä osalla on ollut myös muita tehtäviä näytelmän rakentamisessa.
Teatterilaiset totesivat moneen otteeseen ja useammalla suulla, kuinka näytelmä valittiin osin siksi, että sen kustannusrakenne sopii Salon Teatterin tähän elämänvaiheeseen.
– Lavastuksessa ja muussa rekvisiitassa on hyödynnetty paljon muun muassa lahjoitettuja kalusteita ja tarvikkeita. Näytelmässä on yksi tapahtumapaikka, yhdet lavasteet, vain seitsemän näyttelijää ja kaikki lavalla lähes koko ajan, mikä tarkoittaa ettei puvustuskaan tullut kalliiksi.
Vaikka näytelmä on tuotettu kustannustehokkaasti, ei laadusta ole haluttu tinkiä.
– Kaikki tehdään vapaaehtoispohjalta; ensin työpäivä ja sitten harjoitukset, puheenjohtaja Marjukka Paajolahti-Halme kertoo.
Näytelmän ohjaaja Mikis Jaakkola on teatterin hallituksen jäsen, samoin kuin näyttelijöistä Susanna Karhu ja Jerry Alajoki. Karhu vastaa myös näytelmän markkinoinnista ja Alajoki lavastuksesta. Näyttelijöistä Marika Hämäläinen ja Hannele Kivikoski ovat suunnitelleet esityksen puvustuksen; Lotta Kannisto ja kokeneet Mikko Polojärvi ja Timo Mäenpää ovat hekin kantaneet kortensa kekoon monin tavoin.
Kannisto sanoo muuton Annankadulta Jännään vieneen osan jännityksestä.
– Siellä olisi ollut hyvin intiimi tila ja yleisö lähellä. Täällä ei näyttämöltä edes näen valaistuksen takia kuin eturivien hahmot, Kannisto sanoo.
Susanna Karhu ja Jerry Alajoki näkevät Bio Jännässä monia hyviä ominaisuuksia, kuten Salon Teatterissakin.
– Täällä on iso katsomo ja esimerkiksi omat pukutilat naisille ja miehille.
Salon Teatterin aktiivit antavat ymmärtää, että tavoitteena on päästä mahdollisimman pian takaisin ammattijohtoiseksi teatteriksi.
Pekka Mäenpää
