Gravity ottaa katsojan mukaansa painottomaan tilaan

Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön ympyrämäinen muoto tulee käytetyksi kokonaisuudessaan. (Kuva: PETRA TIIHONEN )

Helsinki Dance Companyn ja Kinetic Orchestran yhteistyössä toteuttama tanssiteos Gravity on näkemisen arvoinen teos. Tanssi on laji, jonka pariin pitäisi osata mennä ja siitä ymmärtämättömän astua tyhjään tilaan rohkeasti. Katsomalla esitystä kokemus paranee.

Esityksen koreografi Jarkko Mandelin kertoo käsiohjelmassa suunnitelleensa Gravityn toimivan kahdessa tasossa: katsojalle tulee tunne, että on tippumassa teoksen sisälle tai sen kanssa. Toiseksi on haluttu tehdä taidetta, joka tuntuu kuuluvan tähän aikaan. Teosta katsoessa ja sitä jälkeenpäin pohtiessa tavoitteet ovat koettavissa, myös saavutettavissa.

Futuristinen näyttämöasettelu luo ennakkoasetelman, joka vie teoksen äärelle. Alati kasvavassa esityksessä on hetkiä, jolloin huomaa katsovansa nauliintuneena odottaen, mitä seuraavaksi. Esityksen toistuvat elementit eivät häiritse, vaan tuntuvat silti vievän esitystä eteenpäin.

Hiljaisella hetkellä katsoja huomaa keskittyvänsä ja miettivänsä, mitä seuraavaksi. Isoissa koko ensemblen vauhdikkaissa kohtauksissa häkeltyy liikkeiden yhdenmukaisuudesta ja sulavuudesta.

Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön ympyrämäinen muoto tulee käytetyksi kokonaisuudessaan.

Taustalla jatkuvasti soiva Aphex Twinmäinen ambient-äänimaisema toimii ja on selkeästi osa luotua tilan painovoimatonta tunnelmaa. Tanssijat elävät sen mukaan. Niin myös katsomossa olevat. Harmi kun teoksen taustalla soivaa äänimaisemaa ei pääse tutustumaan itsekseen, vaikkapa Spotifyn kautta. Voisiko tätä toivoa, mielenkiintoa löytyisi ainakin näppäimistön täältä puolen.

Tanssiteos Gravity on katsojansa mukaansa vangitseva, jota elää mukana.

Kimmo Lehto

Gravity, Helsingin kaupunginteatteri

Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra

Koreografia: Jarkko Mandelin, Lavastus ja valosuunnittelu: William Iles, Pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen, Sävellys ja äänisuunnittelu: Janne Hast, Naamioinnin suunnittelu: Jaana Nykänen,

Tanssijat: Mikko Paloniemi, Jyrki Kasper, Justus Pienmunne, Mia Jaatinen, Sanni Giordani, Kalle Lähde, Minna Kaaronen, Suvi Nieminen.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: