Salon Teatterin näytelmä Rouva C. on varsin uutta suomalaista draamaa ja jo siinä mielessä kiinnostava tuttavuus. Minna Rytisalo kirjoitti romaaninsa vuonna 2018 ja Heini Tolan dramatisoima näytelmä sai kantaesityksensä vuonna 2020. Suhteellisen tuoretta teosta on esitetty ahkerasti eri puolilla Suomea sekä ammatti- että harrastajateatterien toimesta, mikä ei ole ihme. Kirjailijan, kauppiaan, vähäosaisten puolustajan sekä naisten asemaan ja koulutukseen vahvasti vaikuttaneen Minna Canthin elämässä draamaa olisi riittänyt useampaankin näytelmään. ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää” on yksi Minna Canthin eniten siteeratuista lauseista. Seitsemän lapsen uraäidin elämässä tuskin paljon nukuttiin edes öisin.
Hieman kolkosta ja kaikuvasta tilasta huolimatta Rouva C oli ihastuttavan lämminhenkinen ja tunnelmallinen, suorastaan kotoisa esitys. Jouni Lehtosen säveltämä musiikki soi välillä herkkänä ja lyyrisenä, välillä iloisena kansanmusiikkina ja tuki hienosti koreografisia kohtauksia. Kulttuuritalo Kiva on teatteritilana varsin haasteellinen eikä sinne voi rakentaa minkäänlaisia kiinteitä lavasteita. Salon Teatterin Mariankadun katsomossa kymmeniä kertoja istuneena voi vain haikeudella muistella näytelmien hienoja, oivaltavia lavastuksia ja upeaa valosuunnittelua. Rouva C:n visualisoinnista vastaava Timo Alhanen oli tehnyt sen mitä tehtävissä on ja esimerkiksi videoprojisoinnit lumisateineen ja luontokuvineen olivat kauniita ja tunnelmallisia. Näyttämömiesten ja -naisten läsnäolo näyttämöllä tuntuu nykyään olevan ammattiteattereissa jonkinlainen trendi, joten muutenkin hyvin toimineen ensemblen lavasteseinien siirtely sujui sangen sutjakkaasti. Tämän tyyppisessä epookkidraamassa puvustuksella on suuri merkitys ja
Piritta Kämi-Conway oli siinä onnistunut erinomaisesti. Pidin erityisesti kontrastista Minnan ja hänen ystävättärensä Floran puvuissa: Minna keskittyi perheeseensä ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin eikä varmaankaan välittänyt miettiä leninkejään, Flora täytti aina vain tyhjemmäksi muuttuvaa elämäänsä koreilemalla vaatteilla.
Teatteriesityksen onnistumisen kannalta tärkeimmät tekijät ovat käsikirjoitus ja ohjaus. Dramatisoinnissa käytetyt johdantovideot koin hieman turhiksi, ne katkaisivat draaman kulkua eivätkä tuoneet lisäarvoa, niin Minna Canthin kynästä kuin olivatkin lähtöisin. Muutenhan juoni ja tarina on todella mielenkiintoinen ja koskettaa tunteita monella tasolla, itku ja nauru ovat läsnä pitkin matkaa. Juoneen oli hienosti ujutettu myös traaginen kohtaus Canthin ehkä tunnetuimmasta teoksesta, ”Työmiehen vaimosta”. Anu Hälvän ohjauksessa oli selvästi nähtävissä toisaalta tarkka ja tinkimätön ote, toisaalta intohimoinen suhtautuminen aiheeseen.
Minna Canthin rooli on varmasti raskas, vaikkakin antoisa, ammattinäyttelijällekin: vuorosanoja on paljon eikä näytelmässä ole juurikaan kohtauksia, joissa Minna ei olisi läsnä. Roolissa nähtävä Roosa Majanoja on todella raikas, luonnollinen ja uskottava. Minnan puolisoa Ferdinand Canthia näytelleen Juha-Pekka Seppälän osana on lähinnä olla vaimonsa tukena ja siinä upeaääninen Seppälä hienosti onnistuu. Pariskunnan keskinäinen kemia on käsinkosketeltavaa ensimmäisestä yhteisestä kohtauksesta lähtien.
Näytelmässä on kosolti teemoja ja tarttumapintaa nykykatsojallekin: esimerkiksi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämisessä edelleen paljon tehtävää. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin hämmennys ja ihailu Minna Canthia kohtaan. Ohjaaja Anu Hälvän sanoja lainatakseni: ”Mikä nainen!”
Elina Koskinen
Rouva C., Salon Teatteri
Käsikirjoitus: Minna Rytisalo
Dramatisointi: Heini Tola
Ohjaus: Anu Hälvä
Visualisointi: Timo Alhanen
Sävellys ja äänisuunnittelu: Jouni Lehtonen
Pukusuunnittelu: Piritta Kämi-Conway
Graafikko: Marcus Lindén
Esitystekniikka: Matias Kuisma
Tuotanto: Mia Kuisma
Näyttelijät: Roosa Majanoja, Juha-Pekka Seppälä, Saila Rouhiainen, Mika Virtanen, Lisamaria Markula, Mikko Polojärvi, Hannele Saari, Timo Mäenpää, Marjukka Paajolahti-Halme, Tauno Sainio, Satu Elg, Susanna Karhu, Alisa Kärkkäinen, Eemil Korpelainen
