Hattaraa ja Harmoniaa-lausuntaa Näkkärissä

Salon kansanlaisopiston lausuntaryhmä kutsuu kuulemaan ja kokemaan Näkkäriin sunnuntaina.

Salon kansalaisopiston lausuntaryhmä järjestää sunnuntaina kulttuuritila Näkkärissä lausuntaesityksen klo 13 alkaen.

Ryhmän ohjaaja Päivikki Franck kertoo, että kokoontumisrajoitusten poistuminen on iloinen asia paitsi runojen esittäjille myös runon ystäville, jotka pääsevät nyt elävän runoesityksen äärelle.
-Lausuntaryhmämme oli syksyyn saakka telakalla, mutta innostus runojen esittämiseen ei sammunut, vaan nälkä vain kasvoi tauon aikana.

Lausuntaryhmässä on yksitoista eri-ikäistä runojen esittäjää. Tänä vuonna ryhmä koostuu kokonaisuudessaan naisista.
-Ryhmämme on innostunut, luova ja muuntautumiskykyinen. Olemme koonneet esitykseen eri runoilijoiden tekstejä tuomaan iloa ja toivoa arkeen.

Jokainen ryhmäläinen on saanut valita mukaan omat runonsa.
-Elämä kantaa, kun pidämme itsestämme ja toisistamme huolta. Esitys kertoo monia koskettavia – ja hauskoja elämäntarinoita ja toivomme runojen voimauttavan katsojia tänä epävarmana aikana. Tarjoamme katselijoille ja kuulijoille yhteisöllisiä elämyksiä, joihin voi samaistua.

Runoesitys on suunnattu aikuisille katsojille.
-Tule kokemaan jotain ainutkertaista, levähtämään hyvien runojen äärelle, joista voit ammentaa evästä reppuun kesää odotellessa.

Kansalaisopiston lausuntaryhmän edellisestä esiintymisestä on kolmatta vuotta aikaa.

Näkkärissä järjestettävä tilaisuus jännittää sopivasti, mutta harjoituksissa kaikki sujuin ilman kuiskaajan apua.
-Hattaraa ja harmoniaa -nimiseen esitykseen on vallittu runoja eri kirjoittajilta. Siinä on yhteistä, dialogia ja sooloja ja alku, keskiosa ja loppu, Franck kertoo.

Nimi Hattaraa ja harmoniaa kuvaa monipuolisuutta; esityksessä on iloa ja mutta mukana on toisenlaisiakin sävyjä.

Ryhmällä on suunnitteilla myös muita esiintymisiä; ainakin 1. syyskuuta järjestettävä Taiteiden Yä on mahdollinen esiintymiselle.

Neljännen kerran järjestettävästä Taiteiden Yästä tulee jälleen Salon ja salolaisten näköinen tapahtuma; mukana on yli 50 kulttuuritoimijan järjestämänä.

Tapahtuman somessa kutsutaan ihmisiä mukaan järjestämään ohjelmaa.
-Myös sinä voit olla mukana vaikka vain hetken omalla esitykselläsi – voit piirtää, soittaa, laulaa, tanssia tai tehdä ihan mitä vain keskellä kaupunkia yleisöä ilahduttaen!

Mukaan Yähön kutsutaan kaikki Salon kulttuuritoimijat, yksittäiset kulttuurihait, temppuilijat, taiturit ja muut asiasta kiinnostuneet – liity mahtavaan joukkoomme.

Taiteiden Yä -tapahtuman koollekutsujana ja pääorganisaattorina toimii tuttuun tapaan salolainen, jo eskari-ikäinen monikulttuurisuuteen kannustava EtnoSalo ry.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: