
Design Hillissä järjestetään perjantaina ja lauantaina suuri sähköautotapahtuma.
Halikossa avattavan uuden suurteholatausaseman avajaisten yhteydessä on mahdollista tutustua yli kymmenen automerkin sähköautoihin; myös koeajettavissa on iso joukko sähköisiä menopelejä Teslasta Volvoon ja Mercedez-Benzistä Hyundaihin.
Fortum Charge & Drive brändin alla toimiva Recharge on sähköisen liikenteen edelläkävijä. Recharge on rakentanut Design Hilliin latausaseman, jossa voi ladata yhtä aikaa neljää sähköautoa lähellä hyviä palveluita.
Maajohtaja Sami Saarilahden mukaan Pohjoismaiden johtavalla latauspisteoperaattorilla on yli 2 400 latausasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
-Verkosto käsittää yhteensä yli 3 300 latauspistettä, sisältäen merkittävän määrän pika- ja suurteholatureita. Jatkuvasti kehittyvät suurteholaturit tarjoavat jopa sadan kilometrin toimintamatkaa jopa viidessä minuutissa.
Hänen mukaansa liikenteen sähköistyminen edellyttää merkittäviä investointeja latausverkostoon. Design Hillin yrittäjät Anu ja Tony Pelander pitävät latausasemaa tärkeänä tekijänä sähköautojen matkaliikenteen sujuvoittamisessa.
-Design Hillille latauspisteet ovat yksi vetovoimatekijä lisää. Pysymme palvelemaan entistä paremmin Länsi-Suomessa matkaavia sähköautoilijoita ja samalla tarjoamaan heille monipuolisia palveluita.
Design Hill rakennettiin 2009 maalämmöllä lämmitettäväksi ja maakylmällä jäähdytettäväksi.
-Vuodesta 2015 lähtien olemme tuottaneet sähköä Salossa valmistetuilla Salo Solarin aurinkopaneeleilla. Olemme myös osakkaana paikallisessa tuulivoimayhtiössä, joten kokonaisuutena tuotamme vihreää energiaa enemmän kuin kulutamme.
-Yhteistyö Rechargen kanssa on meille luonnollinen kehitysaskel.
Design Hillin sähköautotapahtumassa ovat mukana Salon kaupunki, Design Hill, Recharge ja 13 eri sähköautomerkin edustajat.
Kaikki mukana olevat sähköautomerkit ovat myös tutustuttavissa yhteisessä, yleisölle avoimessa ja maksuttomassa tapahtumassa. Tapahtumassa ovat mukana Mercedez-Benz, Kia, Volkswagen, Audi, Ford, Hyundai, Peugeot, Volvo, Nissan, Polestar, Renault Maxus ja Tesla.
Design Hillin latausaseman avajaistilaisuus alkaa perjantaina klo 15 nauhan leikkauksella ja puheilla.
Virallisen osuuden jälkeen yleisöllä on mahdollisuus tutustua autoihin ja latauslaitteisiin maksuttomassa tapahtumassa. Tapahtuma jatkuu myös lauantaina.
Salonjokilaakso