
Viime viikonloppuna Turun Artukaisissa juhlittu Knotfest oli monella tapaa onnistunut koeponnistus. Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa järjestetty metallijätti Slipknotin nimikkofestari osoitti, että Turkuhallin ja messukeskuksen läheisyydessä sijaitseva Artukaisten kenttä toimii loistavasti festivaalialueena. Kahden päivän aikana alueella juhli sulassa sovussa 45 000 festarivierasta.
Salolaiset kaverit Helmi Koskinen ja Nina Laakko innostuivat erityisesti festarien artistikattauksesta sekä helposta sijainnista.
-Päädyin ostamaan lipun Knotfestiin heti sinä päivänä, kun näin uutisen somessa, että kyseinen festari järjestetään ensi kertaa Suomessa, Helmi Koskinen kertoo.
-Turku on lähellä ja sinne on helppo kulkea. Yövyimme kaverini Ninan kanssa hotellissa Turun keskustassa.
Suurin vetonaula Koskiselle oli perjantain pääesiintyjä Nightwish, jonka keikkaa hän oli odottanut jo pidemmän aikaa.
-Keikkoja on peruuntunut ja nyt vihdoin tuli hyvä mahdollisuus nähdä bändi livenä. Lisäksi odotin näkeväni Arch Enemyn, Bloodred Hourglassin, Stam1nan sekä tietysti Slipknotin. Erityisesti positiivisena yllätyksenä tuli BRHG:n tosi energinen esiintyminen ja vaikka bändi esiintyi pienemmällä lavalla, oli yleisössä todella hyvä meno.
Nina Laakko odotti erityisesti lauantaina esiintyneiden Slipknotin ja Bring Me the Horizonin keikkoja.
-Positiivisesti yllätti Bloodred Hourglass, josta oli kuullut aiemmin vain yhden biisin, Nina Laakko sanoo.
Myös ensimmäistä kertaa festivaalikäytössä ollut tapahtuma-alue saa naisilta kiitosta.
-Alue oli iso, mutta hyvin selkeä. Sijainti oli juuri sopivan matkan päässä Turun keskustasta. Vaikka ihmisiä oli paljon, jonot liikkuivat nopeasti niin wc-alueella kuin juomaa ja ruokaa jonottaessa. Korttimaksut toimi koko tapahtuman ajan hyvin sekä alueen siisteydestä pidettiin hyvää huolta, Koskinen sanoo.
-Ympäristö oli siisti ja selkeä, sekä vesipisteitä oli hyvin. Vaikka ei käytetty julkisia, niin oli mukavaa, että siihenkin oli varattu monta bussia, Laakko kehuu.
Ainoana miinuksena he toteavat, että alueelle olisi voinut tuoda enemmän telttakatoksia, johon olisi päässyt suojaan kuumalta auringolta.
-Kaikilla oli kuitenkin oikein hyvä tunnelma ja tapahtuman järjestäjät kuten myös festarikansa oli tosi ystävällisiä. Tuli tutustuttua ja juteltua paljon uusien ihmisten kanssa, Koskinen kertoo.
Hänelle Knotfest oli tämän kesän toinen festari ja myös se odotetuin.
-Oli hienoa olla mukana tapahtumassa mikä järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Tykkään käydä paljon keikoilla läpi vuoden ja kesäisin pitää aina päästä muutamille festareille. Knotfestistä jäi tosi hyvä fiilis. Toivottavasti festari saa jatkoa myös ensi vuonna.
-Minulle Knotfest oli ensimmäinen festari tähän kesään. Olen ollut vuosia sitten viimeksi Provinssissa ja muilla pienillä festareilla. Kaikin puolin hyvä fiilis jäi festareista ja menisin mielelläni uudestaankin, Laakko kehuu.
Myös salolaiset Mervi Hirvanen ja Rami Hiltunen kiittelevät tapahtuman järjestelyjä.
-Vesipisteiden, vessojen ja myyntipisteiden riittävyydestä ja kattavuudesta suuri plussa. Myös artistikattaus miellytti tietysti kovasti. Tunnelma on mahtava ja keli mitä parhain. Kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma, ei mitään moitittavaa, Mervi Hirvanen toteaa.

Rami Hiltunen osti alun perin lipun Slipknotin keikalle, mutta keikka siirtyi koronan vuoksi ja muuttui matkan varrella kaksipäiväiseksi festariksi. Hirvanen kertoo ostaneensa lipun lähteäkseen viettämään Ramin synttäreitä, jotka oli aiemmin samalla viikolla.
-En varsinaisesti itse ole metallin suurkuluttaja, mutta kaikkiruokainen. Minulle kohokohta oli Nightwish. Pidin myös Blind Channelista.
Livemusiikkia on kesän aikana tullut kuunneltua muutenkin.
-Olimme myös Salo soi -festareilla. Ja tottakai Salon iltatorilla katsomassa Popedaa.
Monipuolisen bändikattauksen lisäksi tapahtumassa oli tarjolla mielenkiintoista oheisohjelmaa, kuten Slipknot-museo, johon varsinkin loppuunmyytynä lauantaina jonotettiin kuumeisesti. Lagunitas Beer Circus –alueella viihdytti salolaisen Eikka Alatalon luotsaama Motör Circus yhdessä muiden sirkustaiteilijoiden kanssa. Mosh pitien jäykistämille lihaksille oli lauantaina tarjolla bissejoogaa viihtyisällä Chill Out Zone –alueella. Kaiken kaikkiaan Knotfest viimeisteli festarikesän tyylikkäästi lopettaen samalla monen fanin pitkän odotuksen suosikkibändiensä pariin.
Katja Pölönen
