
Salossa heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena järjestettävät Herättäjäjuhlat ovat juhlavieraiden ja kaikkien salolaisten kesätapahtuma.
Juhlien oheisohjelmassa on tavalliseen tapaan runsaasti valinnanvaraa. Perjantaina ennen varsinaisten juhlien alkua järjestetään Matkalaista taluta -ajankohtaisseminaari pyhiinvaeltamisesta, äärirajoilla kulkemisesta, oman itsen ja rajallisuuden kohtaamisesta.
Perjantai-iltana muusikko Jaakko Löytty päättää 70-vuotisjuhlakiertueensa konserttiin Salohallissa, ja lauantai-iltapäivänä järjestetään sekä selkoseurat että jo perinteiset sateenkaariseurat.
Monipuolinen ohjelma on tarkoitettu paitsi juhliin saapuville vieraille myös kaikille salolaisille ikään ja vakaumukseen katsomatta.
Ihmisiä kutsutaan tutustumaan juhla-alueen toimintaan ja monipuoliseen oheisohjelmaan. Sitä kautta pääsee mukavasti tutustumaan nykypäivän herännäisyyteen.
Juhlatoimikunnan puheenjohtajana toimiva kirkkoherra Timo Hukka kiittää Salon kaupunkia hyvästä yhteistyöstä juhlien järjestämisessä.
-Kaupunki on ollut poikkeuksellisen hyvin mukana herättäjäjuhlien järjestelyissä. Yhteistyö toimii saumattomasti ja kaupungin edustajia on mukana juhlia valmistelevissa toimikunnissa.
Muun muassa Salohalliin rakennettava Herättäjäjuhlien mediakeskus ja toimittajille varatut työtilat ovat esimerkki Salon urheilupuiston erinomaisista puitteista.
-Herättäjäjuhlat pidettään ulkona säästä riippumatta. Jos sade yllättää, väki istuu tuttuun tapaan penkeillä sateenvarjojen suojassa.
Seurojen lisäksi kaupungissa järjestetään juhlien aikana poikkeuksellisen paljon oheisohjelmaa, kuten teatteria, konsertteja ja lasten tapahtumia.
Jaakko Löytty päättää vastikään alkaneen juhlakiertueensa Salohallissa. Urheilupuiston ruokatarjonnasta vastaavat muiden festivaalien tapaan salolaiset yrittäjät kojuineen, telttoineen ja vaunuineen.
-Perinteisen riisipuuron valmistamme itse paikan päällä, Korkalainen lupaa.
Hän toivottaa salolaiset saapumaan paikan päälle tutustumaan juhlien tunnelmaan. Koville penkeille on hyvä istahtaa kuuntelemaan hetkeksi puhujia mutta yhtä hyvin laulamaan isossa joukossa.
-Körttiläinen veisuu on meditatiivista ja pysähtyvää. Virsiä veisataan ilman säestystä ja tauko tulee joka säkeen jälkeen, Korkalainen opastaa ja näyttää mallia.
Hän sanoo, että herännäisyys yhdistää kirkossa konservatiivisen perinteen ja liberaalin avarakatseisuuden.
-Esimerkiksi Salossa järjestettävät sateenkaariseurat kertovat, että olemme kiinni ajassa.
Herättäjäjuhlille saapuvat tuhannet ihmiset näkyvät ja kuuluvat pitkän viikonlopun aikana eri puolilla Saloa, myös ydinkeskustassa.
Seurakunta ja Herättäjäjuhlat antavat oman panoksensa Iltatorin ohjelmaan 3. heinäkuuta. Ravintola Musinen Körttipubi on luonnollisesti avoin kaikille samoin kuin Salon Golfkeskuksessa järjestettävä maailmanhistorian ensimmäinen kaikille avoin Körttigolf.
Körttipubin tarpeen yksi hyvä perustelu löytyy jo Martti Lutherin sanoista:
“On parempi istua oluttuvassa ja ajatella kirkkoa kuin istua kirkossa ja ajatella olutta.”
Körttiradio lähettää suoraa lähetystä koko tapahtuman ajan ja Yle taltioi päiväseurat lähettäväksi eetteriin seuraavan viikon sunnuntaina.
Toki Salossa nähdään myös perinteisiä asuja, sillä juhlakentän kuorokatoksen on järjestetty erikseen hetki Körttipukuisten kokoontumiselle.
Herättäjäjuhlat tekee juhlien ajan yhteistyötä myös paikallisen Helluntaiseurakunnan ja Ortodoksisen seurakunnan kanssa. Uskelan kirkon kupeessa sijaitsevassa Pyhän Ristin tsasounassa on esillä näyttely, Helluntaiseurakunnan tilat juhlakentän kupeessa palvelevat erityisesti lapsiperheitä.
Juhlakentällä kuulee musiikkia koko juhlien ajan, mutta tarjolla on myös konsertteja.
Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallisen kuoron 50-vuotisjuhlakonsertti “Soi, virteni, kiitosta Herran!” kuullaan Uskelan kirkossa.
Myös Halikon kirkossa soi isosti, kun Salon seurakunnan kanttorit ystävineen esittävät Lasse Mårtensonin jazzmessun ”Voiko sen sanoa toisinkin”. Lisäksi illan aikana kuullaan entisten nuorten veisuja Suomi-gospelin varhaisvuosilta Matti Rantatalon jazzahtavina sovituksina.
Herättäjäjuhlien järjestäjinä toimivat Salon seurakunta ja Herättäjä-Yhdistys ry Salon kaupungin kanssa.
-Koko ohjelma löytyy osoitteesta herattajajuhlat.fi ja myöhemmin painettavasta oppaasta, järjestäjät kertovat.
Sauli Niinistö puhujana
Salossa 4.–6. heinäkuuta järjestettävien Herättäjäjuhlien ohjelma on julkaisu.
Salon Urheilupuistossa tapahtuu kolmen päivän ajan ja juhlat levittäytyvät myös kaupungin keskustaan.
Lauantaina päiväseurojen puhujiksi on saatu muun muassa salolaislähtöinen presidentti Sauli Niinistö ja piispa emeritus Kaarlo Kalliala. Hiippakunnan nykyinen piispa Mari Leppänen pitää lauantaina aamupäivällä raamattutunnin.
Salon herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Timo Hukka, herättäjäjuhlien pääsihteeri Päivi Pulkkinen-Watson, viestintätoimikunnan puheenjohtaja Eija Panttila sekä Herättäjä-Yhdistyksen herättäjäjuhlajärjestäjä Simo Korkalainen kertovat odottavansa Saloon jopa 20 000 ihmistä viikonlopun aikana.
Juhla-alueena palvelee Salon urheilupuisto, joka tunnetaan pikkuhiljaa paremmin nimellä Sauli Niinistön urheilupuisto, mutta suuri kirkollinen tapahtuma levittäytyy luonnollisesti koko kaupungin alueelle
-Juhlien teema ”Matkalaista taluta” on sitaatti Siionin virrestä 124.
Herättäjäjuhlien pääohjelmaa ovat juhlakentällä pidettävät noin tunnin mittaiset seurat, joissa lyhyiden puheiden lomassa lauletaan virsiä.
Pekka Mäenpää
