Salon Seiska liikuttaa ihmisiä ja tekee hyväntekeväisyyttä

Erja Geen, Hanna-Maria Kulmalan ja Linda Kotilaisen matkaa Salon Seiskaan voi seurata sosiaalisessa mediassa. Kuvasta puuttuvat lähettiläät Essi Kuivalainen ja Kukka Kalin.
Erja Geen, Hanna-Maria Kulmalan ja Linda Kotilaisen matkaa Salon Seiskaan voi seurata sosiaalisessa mediassa. Kuvasta puuttuvat lähettiläät Essi Kuivalainen ja Kukka Kalin.

Salon Seiskaa on järjestetty vuodesta 1989 saakka. Vuosien aikana kertyneet kilometrit riittävät Ahvenanmaan läntisimpään kolkkaan, Eckeröön, saakka. Kun huomioidaan tapahtuman kaikki reitit, ulottuisivat kilometrit jopa Ruotsiin saakka. Lähtökuopissa oli tarve naisten omaan liikuntatapahtumaan ja usko siitä, että tapahtuman järjestäminen onnistuu.
-Ajattelimme, että meissä on ytyä, Tiina Suokorpi summaa.

-Edelleen on ytyä! Ja paranee vain vanhetessaan, ryhmässä korjataan naurusuin. Tapahtuman järjestävät Salon yrittäjänaiset ja Salon Viesti ry yhteistyössä Salon alueen yritysten kanssa. Tapahtuma-alueena palvelee Salon urheilupuisto.

-Useat salolaiset yritykset tukevat tapahtumaa ja ilman yhteistyökumppaneitamme tämä ei onnistuisi. Erityisesti Salon kaupungin tarjoama tuki ja puitteet tapahtumalle ovat elintärkeitä. Tuotekassin yhteistyökumppanit ovat mukana isolla panoksella ja jo useana vuonna tapahtumaan osallistujien kesken on arvottu Pyöräkeitaan lahjoittama polkupyörä, järjestäjät kertovat.

-Salon Seiskan ydinajatus on aina sama: haluamme liikuttaa ihmisiä ja tehdä samalla hyväntekeväisyyttä, Jenni Sorola tiivistää. Tärkeintä on, että tapahtumaan voi osallistua kuka vain – miehetkin. Liput voi maaliskuun loppuun saakka lunastaa itselleen 25 euron ennakkohintaan, tämän jälkeen hinta nousee 35 euroon. Tuotekassi on varattu 900 ensimmäiselle. Osallistujalla on valittavanaan kolme reittiä, joista vain yksi on seitsemän kilometriä. Esteettömällä reitillä on pituutta 1.5 kilometriä ja Pro-reitillä, jonka voi myös pyöräillä, puolestaan 16 kilometriä. Tänä vuonna sekä 7 kilometriä että Pro reitti on täysin uusi.

-Kaiken A ja O on, että reitti on turvallinen. Teiden ylityksiä tulee mahdollisimman vähän, väylät ovat leveitä ja maasto on tasaista, jotta liikkujalle ei synny kompastumisvaaraa, Sorola kertoo, ja jatkaa:

-Salon Seiska on hyvänmielen tapahtuma, jossa ei kelloteta tuloksia. Tapahtuma huipentuu piknikille, jossa voi viettää mukavaa aikaa yhdessä ystävien kanssa ja vaikka ottaa kaverikuvia tapahtuman juontajan, Esko Eerikäisen, kanssa. Tapahtuman avaa Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen ja tapahtuman suojelijana toimii Vappu Pimiä.

-Joka kerta tuotolla tehdään hyvää. Tällä kertaa lahjoituskohteena ovat salolaiset ikäihmiset, Sanna Takatalo-Heinonen mainitsee.

-Osallistumalla Salon Seiskaan saa hyvää paitsi itselle, myös toisille, Sorola kiteyttää. Hän on pitkän linjan Salon Seiskalainen.

-Äitini oli mukana toimikunnassa ja olen itse kuusitoista vuotiaasta saakka pyörinyt milloin naamiaisasussa hauskuuttamassa lapsia, milloin rullaluistellut Salon torilla. Nykyään olen vapaaehtoinen, Sorola nauraa. Hän näkee osallistuvansa vapaaehtoisena, vaikka toimiikin Salon Viesti ry:n puheenjohtajana.

On joukossa uusiakin kasvoja. Erja Gee toimii Seiskan lähettiläänä yhdessä neljän muun naisen kanssa. Lähettiläiden matkaa kohti Salon Seiskaa voi seurata sosiaalisessa mediassa. Heidän tarinoistaan voi hakea samaistumista ja rohkaisua. Gee painottaa, että Salon Seiskaan voi osallistua ilman suorituspaineita ja vain liikkumisen ilosta.
-Muutin Saloon kolme vuotta sitten. Kun huomasin, että Salossa järjestetään tällaista liikuntatapahtumaa, ajattelin, että tottakai minä menen sinne, Gee muistelee. Entisenä kilpaurheilijana Gee on edelleenkin himoliikkuja, jonka arkeen liikunta tuo hyvää vastapainoa.

-Tulen aina puhumaan lihaskunto- ja voimaharjoittelun puolesta – varsinkin keski-ikäisille naisille, mutta kävelystä on tullut minulle tärkeä tapa rauhoittua, nauttia luonnosta ja hakea parempia yöunia.

Tapahtumanjärjestäjät kannustavat osallistujia myös vähän hassuttelemaan.
-Olemme nähneet samba-asuja ja kengurukenkiä, naiset muistelevat.

-Viime vuonna Salon Vilppaan Korismutsit lähtivät porukalla mukaan Salon Seiskaan. Sanna Takatalo-Heinonen haluaa tänä vuonna haastaa Kiekkohai-pelureiden äidit osallistumaan Salon Seiskaan oman lapsen pelipaita päällään.

-Ja muidenkin urheiluseurojen harrastajien äidit porukalla mukaan. Tehdään uusi osallistujaennätys, Takatalo-Heinonen hymyilee.

Essi ohjaa 1.4. starttaavan Salon Seiskan juoksukoulun ”nollasta seiskaan”.

Salon Seiska- liikuntatapahtuma Salossa 24.5.

Jonna Hellberg-Pitkänen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: