
Kirakan ihastuttavalle kesäteatterille johtavan pienen sillan ylittäminen ja vieressä pulputtavan vesimyllyn ääni herättivät välittömästi muistoja lapsuuteni kesistä, jolloin kävin katsomassa Perniön paikallista kesäteatteria melkein joka kesä.
Tuolloinkin, kuten yhä tänäkin päivänä, hyvän mielen onnistui tavoittamaan jo pelkästään katsomalla ympärilleen: hymyileviä ihmisiä ja kesäteatteriin kuuluvaa kutkuttavaa odotusta.
Tänä kesänä Kirakassa nähdään vauhdikas ja oivaltava näytelmä, Iso Paha Susi, jossa hyvä ja paha käyvät taistelua siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Pohditaan tarinassa myös muitakin ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita kuten yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta sekä oman paikkansa löytämistä.
Katja Krohnin käsikirjoitus on sekoitus tuttuja satuklassikoita. Vaan yksi on ja pysyy: Iso Paha Susi, jota ajaa suden nälkä.
Mikis Jaakkolan ohjauksessa ja Kirakan kesäteatterin taitavien näyttelijöiden esittämänä tarina on hauskaa ja menevää seurattavaa, jossa roolit ovat järjestäytyneet uudestaan.
Iso Paha Susi (Mauno Haukila) on nälissään tullut ahmineeksi rouvansa (Margarita Skladnova) ja päätyneeksi poikansa Ruuperin (Eeli Hämäläinen) yksinhuoltajaksi. Nälkä ajaa etsimään vatsan täytettä, vaan tehtävä on helpommin sanottu kuin tehty. Tarinoista tutut kilit (Edla Hämäläinen, Frida Reiman, Isla Lehmuskoski ja Stella Olsbo) ja porsaat (Leo Ali-Melkkilä, Minni Saalop ja Stella Olsbo) sekä Punahilkka (Alisa Kärkkäinen) isoäiteineen (Susanna Holm) käyvät viekkaudellaan ja rohkeudellaan vastarintaan pahaa sutta, mutta myös muitakin metsän nälkäisiä kulkijoita, kuten karhua (Timo Mäenpää) ja kettua (Elvis Mäkikokko) vastaan.
Samaan aikaan susipoika Ruuperi pohtii, millainen susi hänen kuuluisi olla, kun ei tahtoisi olla pahakaan saati syödä kavereitaan. Koulussa kilit ja porsaat tulevatkin ilkkuneeksi Ruuperille, joka vastoin suden oikeaa luontoa on varsin kiltti ja oikeudentuntoinen.
Tarinan hahmot ovat onnistuneesti luotuja: Susilla on pöyheät hännät ja suuret korvat, ja ne ulvovat komeasti. Kilit määkivät hauskasti savon murteella ja porsailla on saparot sekä nasevat mielipiteet. Punahilkka on kuin suoraan satukirjan sivuilta punaisine hilkkoineen ja huulineen sekä herkkuja pursuvine koreineen.
Lavastuksessa on käytetty iloisia värejä ja satuihin kuuluvia elementtejä: aidot heinäpaalit luovat porsaille oivan makuusijan ja sudet sen sijaan pitävät paikkaansa metsän suojiin rakennetussa laavussa.
Meno äityy välillä villimmäksikin, kun Iso Paha Susi, jolla tunnetusti on iso nälkä, jahtaa saalistaan.
Lapsiyleisöä nämä vauhtia ja vaaran tuntua sisältävät kohtaukset tuntuivat kuitenkin naurattavan, ei suinkaan pelästyttävän liiaksi. Vaikka Iso Paha Susi onkin nimensä mukaisesti paha, potee sekin syyllisyyttä vaimonsa ahmimisesta.
Kohtauksia tauottavat hauskat musiikkiesitykset, joissa kuullaan laulua ja nähdään tanssiakin.
Loppu on onnellinen, kuten saduissa yleensä: Iso Paha Susi saa vaimonsa takaisin ja pysähtyy pohtimaan, miten olisi, jos jättäisikin muut olennot rauhaan?
Esityksiä 13. heinäkuuta asti.
ISO PAHA SUSI, Kirakan Kesäteatteri.
Ohjaus: Mikis Jaakkola
Apulaisohjaus: Hannele Kivikoski
Puvustus: Hannele Kivikoski avustajinaan Helena Saalop ja Sirpa Ali-Melkkilä
Tarpeisto: Hannele Kivikoski avustajanaan Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula ja Sirpa Ali-Melkkilä
Lavastus: Työryhmä avustajanaan Rami Lehmuskoski ja kesätyöntekijät Axa Lehmuskoski, Bertta Makkonen, Ellinoora Kettula ja Iisa Kallio sekä Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula
Tekniikka: Kaarlo Kangas avustajanaan Eelis Loikkanen ja Venni Nikula
Grafiikka ja käsiohjelman kuvat: Jenny Sainio
Somemarkkinointi: Nelli Spännäri avustajanaan kesätyöntekijä Bertta Makkonen
Maskeerauksen suunnittelu ja opastus: Kirsi Valkeinen
Koreografiat: Alisa Kärkkäinen
Laulu, Pahaa Sutta Ken Pelkäisi ja Kukko On Kuollut: Sara Järvinen
Rooleissa: Mauno Haukila, Eeli Hämäläinen, Elvis Mäkikokko, Timo Mäenpää, Margarita Skladnova, Hannele Kivikoski, Susanna Holm, Sirpa Ali-Melkkilä, Edla Hämäläinen, Isla Lehmuskoski, Alisa Kärkkäinen, Stella Olsbo, Leo Ali-Melkkilä, Minni Saalop, Frida Reiman
Anette Ahlqvist




