
Salolaisiskijä Jarkko Putkonen nousee Pariisissa pitkäperjantaina kehään uransa 21. paidattomaan otteluunsa. Kahdeksaneräisessä kevyen välisarjan (-63,5 kg) ottelussa Putkonen kohtaa tappiottoman, kotikaupungissaan ottelevan Yazid Amgharin.
– Hieno homma että ottelutilaisuus tähän keväälle tuli. Uskon olevani elämäni parhaassa nyrkkeilyvireessä ja joulukuussa taisi Ivan Njegacia vastaan tulla oteltua toistaiseksi paras matsini. Siitä pitää nyt vielä askel-pari parantaa, niin ranskalaiset yllättyvät, Putkonen toteaa.
– Tähän vierasmatsiin ei todellakaan lähdetä ensisijaisesti palkkion vaan läpimurtomahdollisuuden takia. Amgharilla ei ole samanlaista lyöntivoimaa kuin brittikundeilla aikanaan ja sen puolesta itsekin voin lähteä rohkeampaan hyökkäysnyrkkeilyyn, hän jatkaa.
Kaikki 19 ammattilaisotteluaan voittanut Amghar on entinen Ranskan mestari, josta tittelistään kahden menestyksekkään tittelinpuolustuksen jälkeen viime vuonna luopui. Tuoreimmilla EM-rankinglistoilla hän majailee kevyessä sarjassa sijalla 17. Viimeisessä ottelussaan helmikuussa pariisilaisiskijä pehmitti georgialaisen Giorgi Gviniashvilin luovuttamaan neljän erän jälkeen. Putkonen taas iski pistevoiton Gviniashvilistä vuotta aiemmin Kankaanpäässä.