Vanhan Turuntien varrella sijaitsevassa talossa ollaan valmistautumassa uuteen päivään.
Perheen äiti Johanna Lindén ja pojat, tammikuussa neljä vuotta täyttävä Jere sekä puolitoistavuotias Venni touhuilevat keittiössä. Tavanomaisesta arkiaamusta poiketen pojat pääsevät valmistamaan pipareita ennen päiväkotiin lähtöä. Johanna nostaa piparitaikinakulhon pöydälle ja jakaa pojille osan taikinasta. Äidin kaulittua taikinan pojat aloittavat innokkaasti pipareiden muotoilemisen. Jere leipoo tonttulakki päässä, mutta Vennillä on niin kiire, ettei ehdi pitämään lakkia päässään, kuin hetken. Keskustelu kääntyy lähenevään jouluaattoon.
– Mä odotan eniten joulupukkia, Jere kertoo.
Hämmästyneeseen lisätiedusteluun, onko joulupukki tulossa heille jouluaattona käymään, tulee reippaat vastaukset.
– Voi tulla, Jere ilmoittaa.
– Voi tulla, Venni vahvistaa.
Johanna kertoo, että Venni seuraa Jereä ja matkiessaan oppii asioita isoveljeltään. Pipareiden valmistuttua pojat esittelevät yhdessä upeita leikkitraktoreitaan. Johanna paljastaa, että joulupukille lähetettyyn kirjeeseen on kirjoitettu molempien poikien ykköstoiveet, leikkuupuimurit ja kärryt.
Aamuinen leivontahetki on päättynyt ja perheen isä, Ville Saari lähtee viemään pojat hoitoon Hajalan päiväkotiin.
Johanna on leiponut Oreo-kakkua ja mehevää mustikkapiirakka. Hän sanoo leipovansa vähintään kerran viikossa.
– Ehdin leipoa liian usein. Tykkään leipomisesta ja kutsua kavereita kahville. On kiva, jos on joku syy leipoa. Jos ei ole, voin aina viedä leivonnaisia kavereille, Johanna sanoo.
Johanna on työskennellyt avustajana päiväkotiryhmissä. Menneeseen syksyyn on kuulunut uutena asiana opiskelun aloittaminen.
– Opiskelen konetekniikkaa. Lentopalloa kanssani pelaava kaverini innosti minua opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Pääsykokeet menivät hyvin ja opiskelu Turun yliopistolla alkoi syyskuussa. Oli tosi kiva palata opiskelemaan, ehdin olla viisi vuotta kotona. Tällä hetkellä opiskelut sujuvat etänä.
Teksti jatkuu kuvan alla
Johanna kertoo, että tulevaa joulua vietetään oman perheen kesken.
– Tähän saakka olemme olleet jouluaattona joko minun tai Villen vanhempien luona. Olemme tulleet myös meille kahvittelemaan ja tänne ovat saaneet tulla ne sukulaiset ja ystävät, ketkä ovat halunneet. Joulupukkikin on käynyt meillä. Nyt haluan laittaa oman perheen joulua, Ajatuksena on rauhoittaa aatto ja olla perheen kanssa kotona, kun pojatkin ovat jo niin isoja, että ymmärtävät joulun päälle.
Johanna on halunnut siirtää joitain nuoruudenaikaisia jouluisia tapoja oman perheen joulunviettoon.
– Tykkään joulun perinteistä. Omien lasten myötä on tullut mieleeni joulunaikaan liittyviä, hyviä muistoja nuoruudestani ja niitä tapoja haluan käyttää myös omien lasten kanssa. Yksi tavoista liittyy jouluaaton aamuun. Joulukalenterin sukasta löytyi kirje tontulta, jossa oli vihjeet ensimmäisen, joulupukin lähettämän lahjan löytymispaikasta.
Johanna muistelee, miten hänen nuoruudessaan perheellä oli tapana lähteä aattona iltakymmenen aikaan kävelemään hautausmaalle ja katselemaan haudoille sytytettyjä muistokynttilöitä.
– Jeren syntymän jälkeen olemme käyneet aattopäivänä Halikon kirkossa klo 14 tilaisuudessa. Joulussa on tärkeintä perhe ja yhdessä oleminen. Joulun tunnelma on myös tärkeää ja tietysti ruoka. Joulupöytään tulee muun muassa laatikoita, kinkkua, kotijuustoa, rosollia ja savustettua kalaa. Meillä on nyt olohuoneessa pikkujoulukuusi. Ensimmäisenä adventtina tonttu oli tuonut paketit kuusen alle samaan aikaan, kun olimme saunassa. Varsinainen joulukuusi koristellaan pari päivää ennen aattoa. Sauna kuuluu tietysti jouluun. Lumi kuuluisi myös jouluun, mutta missä se on, Johanna kysyy.
Lähestyvät joulunpyhät herättävät Johannan toiveet, jotka liittyvät kanssaihmisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin.
– Olemme Villen kanssa mukana Halikon VPK: n toiminnassa. Toivon, että palokunnilla, poliiseilla tai ambulansseilla ei olisi jouluna töitä. Että olisimme kaikki terveinä ja joulu sujuisi kaikin puolin hyvin, Johanna toivoo.
Maritta Määttänen
