Kahdet vaalit luovat valinnanvaikeuden

Kiia Huuhkan äänestämistä ohjasi salolaisuus ja arvot.
Kiia Huuhkan äänestämistä ohjasi salolaisuus ja arvot.

Toiseksi viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä Plazan äänestyspisteellä lipuu tasainen virta ihmisiä. Monille äänestettävien päättäminen oli vaikeaa.
-Ei ollut helppoa löytää ehdokasta. Ne ketkä nyt kaupunginvaltuustossa istuvat kampanjoivat minusta huonosti. Aluevaaleissa valinta oli tämän suhteen helpompi, Arja Silander kertoo ja haluaa vielä lisätä.
-Äänestyspaikka voisi olla helpommin tavoitettavissa, vaikka tuossa alakerrassa.

Hänelle aluevaalien tärkeä teema oli vanhojen ja nuorten asiat.

Perniöläisestä Hemmo Aaltosesta ehdokkaiden löytäminen oli myös vaikeaa.
-Äänestin samaa puoluetta molemmissa vaaleissa. Äänestäminen oli hankalaa, koska vieraita ja tuntemattomia ihmisiä oli paljon.

Hän valitsi ehdokkaikseen henkilöt, joilla on kokemusta alue- ja kuntapolitiikasta.

Kiia Huuhka löysi ehdokkaan helpommin kunta- kuin aluevaaleihin.
-Vaaleissa ohjasivat eri asiat. Aluevaaleissa pyrin äänestämään salolaista ihmistä, jolla on kokemusta sosiaali- ja terveysalasta. Kuntavaaleissa ohjasi enemmän puolue ja itselle tärkeät arvot, kuten ympäristöasiat.

Salon keskusvaalilautakunnan työntekijän Valtteri Oksan mukaan äänestäjiä on riittänyt tasaisesti jokaiselle ennakkoäänestyspäivälle ja hän odottaa, että totuttuun tapaan ihmiset aktivoituvat viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä, joka näissä vaaleissa oli tämän viikon tiistaina. Oksa on töissä myös varsinaisena vaalipäivänä.

Varsinainen äänestyspäivä on tämän viikon sunnuntaina 13.huhtikuuta.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: