Neule- ja novelli-illat ovat jatkuneet säännöllisesti Someron kirjastossa jo vuosien ajan.
Kukaan tämän kertaisista 17 osallistujista ei muista tarkalleen, kuinka kauan. Elämä jakautuu aikaan ennen ja jälkeen koronan.
– Tämä on kirjaston keksimä kiva juttu. Ollaan tavattu jo ennen pandemiaa ja sen aikana näitä iltoja pidettiin etäyhteydellä, kertoo illoissa vuoisia käynyt Katri Linden.
Käsitöiden lisäksi ryhmässä on tehty värityskuvia ja palapelejä.
– Jossain kohtaa ollaan tehty myös sukkia hyväntekeväisyyteen. Eikä täällä tarvitse tehdä mitään, voi vaan kuunnella, hän kuvailee.
Kirjaston edustaja on estynyt saapumasta paikalle, mutta ilta sujuu tutun kaavan mukaan myös omatoimisesti. Ensin kuullaan pari lukuotetta. Osa kävijöistä keskittyy pelkästään kuuntelemaan, toiset tekevät mukaan ottamiaan käsitöitä. Sitten pidetään kahvitauko. Kirjasto tarjoaa pullakahvit. Lopuksi kuuntelun lomassa jatketaan vielä käsitöiden parissa.
Paikalla on myös kaksi miesosallistujaa. Heistä toinen, Sakari Valtiala, on osallistujien whatsapp-ryhmässä lupautunut valitsemaan ja lukemaan tämän illan novellit. Hän aloittaa kertomalla aihevalintansa taustaa.
– Olin jonkin aikaa sitten kävelylenkillä. Maata peitti vastasatanut lumi. Sitten näin lumessa jäljet, jotka mielestäni olivat suden. Otin niistä kuvan ja lähetin petoyhdyshenkilölle, jonka mielestä ne myös suurella todennäköisyydellä kuuluivat sudelle.
Omasta kirjahyllystä löytyi kolme kirjaa tähän aiheeseen liittyen.
Valtiala aloittaa lukien Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä pari katkelmaa. Pöydän ympärillä kuuluu keskittynyt puikkojen kilinä. Kuulemme, kuinka Impivaarassa Timolle käy kömmähdys, kun hän suden pudottua ansakuoppaan päättää selviytyä sen surmaamisesta yksin ja saada itselleen kaiken kunnian. Yritys epäonnistuu ja Timon lähdettyä hakemaan veljiään apuun susi kiipeää kuopasta vapauteen Timon jättämiä tikapuita pitkin ja veljet suuttuvat hänelle niin kovasti, että Timo pakenee metsään.
Aleksis Kiven kerronta on elävämpää ja humoristisempaa, kuin omilta kouluajoilta on jäänyt mieleen. Pöydän ympäriltä kuuluu huvittuneita hymähdyksiä. Toisessa katkelmassa Impivaaran veljesten äskettäin valmistunut talo tuhoutuu tulipalossa ja kuuntelemme veljesten jännittävää öistä selviytymismatkaa metsien halki susilauman takaa-ajamana.
Toiseksi kirjaksi Valtiala on valinnut Farley Mowatin ”Älä hukkaa hauku”. Katkelmassa roolit kääntyvät ympäri, kun sudet alkavatkin tarkkailla susitutkijaa ja yllättävät tämän nolosti ”hädän hetkellä” kyykyssä housut kintuissa.
Katkelma kirvoittaa keskustelun osallistujien omista susihavainnoista. Kaari Utrio kertoo sauvakävelyllään kävelleensä viitisenkymmentä metriä suden perässä.
– Sitten se kääntyi, katsoi minua ylenkatseellisesti ja juoksi metsään, hän muistelee.
Kahvitauolla Sakari Valtiala kertoo tähän iltaan saakka olleensa ryhmän ainoa mies.
– Me tultiin pari vuotta sitten tähän ryhmään rouvan kanssa. Asutaan Tammelan puolella Valkeaviidan kylässä, minne muutettiin rouvan äidin kotipaikalle neljä vuotta sitten pysyvästi asumaan, kun jäätiin eläkkeelle.
Työuransa Valtiala teki Kotkassa biologian ja maantiedon opettajana.
– Asioidaan paljon Somerolla; käydään uimahallissa ja käyn usein kirjastossa täällä ja rouva tykkää neulomisesta. Tänne on kiva tulla. Meitä käy kolme henkeä säännöllisesti Tammelasta näissä illoissa. Ollaan perhepiirissä ihasteltu, että kirjasto järjestää tällaista kulttuuripalvelua ja tarjoaa pullakahvitkin, hän kiittelee ja kertoo lukevansa monenlaista kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja. Neulomaan hän ei ole ryhtynyt, mutta kertoo nikkaroineensa linnunpönttöjä.
Mikä kirjaston illoissa sitten on parasta?
– On saanut kuulla sellaisia tekstejä, joita ei muuten olisi tullut lukeneeksi. Viimeksi kuultiin esimerkiksi ”Raumalaisia jaarituksia”. Olen myös itse päässyt useamman kerran lukemaan ja saanut valita mitä luen, Valtiala perustelee.
Kahvitauon jälkeen viimeinen ote kuullaan Yrjö Kokon kirjasta Poro. Kirjassa kerrotaan lappalaisten poromiesten luontevasta suhtautumisesta porojen ja susien kanssa elämiseen. Kirjan mukaan ”syömäporo” suotiin kaikille niille, jotka kärsivät nälästä.
Pöydän ympärillä syntyy kuuntelun ohessa sukkia, säärystimiä, kaulaliinoja ja villatakkeja. Outi Tuuminen kommentoi käsitöiden valintaa novelli-iltoihin: Semmoisia käsitöitä kudotaan, mihin ei tartte aivoja. Jotain helppoa, mikä tulee itsestään.
Leena Eino kutoo marjapuuron väristä villatakkia alpakkalangasta.
– Olen ollut mukana alusta asti. Tulen aina kun pääsen. Tämä on niin rentouttavaa, saa kuunnella ja kutoa. Aina on kiva kuulla, mitä on valittu luettavaksi ja aina tätä odottaa.
– Minä luen aina Tsehovia, Kaari Utrio, myös vakikävijä, hymyilee. -Nämä tapaamiset antavat minulle kirjallisuutta ja sosiaalisuutta.
Useampi osallistuja vakuuttaa, että novelli-iltojen tunnelma on niin hyvä, että kannattaa tulla mukaan. Iltoja järjestetään kerran kuussa.
Jaana Nio
