Kun Pro Rantakivet, Salon kulttuuripalvelut ja Sanojen Salo yhdistävät voimansa, tuloksena voi olla vaikka aktiivinen runoryhmä. Kirjoitetaan runoja Villissä- ryhmän runosuonet pulppuavat sanataideohjaajina toimivien Satu Pasion ja Sari Reimanin johdolla.
– Olen suunnitellut etukäteen pieniä kirjoitustehtäviä. Täällä kirjoitetaan teemoittain ja yritetään päästä vauhtiin oman kirjoittamisen kanssa. Syntyvät tekstit ovat lyhyitä, ja niiden työstämistä voi halutessaan jatkaa myöhemmin. Kirjoituskerta huipentuu Open Mic- iltaan, jossa jokainen halukas on tervetullut lukemaan muille runojaan ääneen, Satu Pasio kertoo.
– Aluksi runojen ääneen lukeminen on pelottavaa, ja itsekritiikki on aika kova. Ajattelen, kelpaavatko nämä, ja mietin, saavatko muutkin näistä jotakin, Pirkko Laaksonen aprikoi, ja jatkaa:
– Tänne on kiva tulla, kun ohjaajat ovat niin mukavia. On myös helpottavaa, että tekstin tuottamista ohjataan pienillä tehtävillä. Tämä runoryhmä avasi minulle aivan uuden maailman. Ajattele, että seitsenkymppinenkin voi löytää jotakin uutta, Laaksonen taivastelee iloisesti. Eivät runot ole Laaksoselle mikään upouusi juttu. Laaksonen on tehnyt työuransa esikouluopettajana Asemakadun päiväkodissa, joten lorut ja sormileikit ovat hänelle tuttuja. Koska Laaksonen on luova ihminen, jonka elämään kuvataiteet, liikunta ja musiikki ovat aina kuuluneet, on runoryhmä luonnollinen jatke hänen luovuudelleen.
– Nuorempana kirjoittelin paljon sketsilauluja syntymäpäivien ja nimipäivien kunniaksi. Keksin tuttuihin lauluihin omia sanoituksia jotka kertovat päivänsankarista. Päiväkodissa teimme myös lasten musikaaleja. Esiintyjinä olivat päiväkodin työntekijät ja yleisönä lapsiperheet, Laaksonen muistelee.
Runot ovat läheisesti mukana myös Pirjo Kiviojan arjessa.
– Minulla ei ole itsekritiikkiä ollenkaan, ja pohdin aina, että mikä kumman oikeinkirjoitus, Kivioja hihittää hyväntuulisesti. Hän kertoo laativansa lähinnä proosamuotoisia runoja. Runojen muoto aiheuttaa ryhmässä keskustelua:
– Runo on vapaa, eikä sille ole olemassa mitään yhtä oikeaa tyyliä vaan kaikki on sallittua, Tiina Wilén pohtii.
– Minusta runo on myös vuorovaikutusta. Eikä sanoilla ole merkitystä, ellei niitä lueta, Laaksonen filosofoi.
– Täällä myös aina kannustetaan toisten tekstejä. On aina hauska myös huomata, miten eri tavalla ihmiset näkevät annetut kirjoitustehtävät. Jokaisella on oma näkemys ja tyyli, pöydän ympärillä pohditaan.
– Salosta löytyy paljon matalan kynnyksen kulttuuria, joka on sekä ilmaista että kaikille avointa toimintaa, Pasio kertoo ja kannustaa kiinnostuneita seuraamaan Salon tapahtumakalenteria.
– Ei maks mont kertta ku vaivan tul paikanpäl, Pirjo Kivioja veistelee salon murteella. Kivioja on työskennellyt uimahallin kassana ja viettää eläkepäivänsä runoillen. Tänä päivänä Kivioja tituleeraa itseään värssymaakariksi, jonka sanaisesta arkusta löytyvät sanat jokaiseen tilanteeseen.
Salonjokilaakson lukijoille Kivioja jakaa seuraavan värssyn:
Kyl sitä enne
juosti metäs
juosti tiel
radalki juosti
suunnistaeski juosti
nyy ei juokse
ku vesi silmist
Seuraavan kerran Kirjoitetaan runoja Villissä- kirjoituspaja kokoontuu huhtikuun 24. päivä.
Jonna Hellberg-Pitkänen
