Kaunis veera -vierailuesitys vuohensaaren kesäteatterissa

Elokuun viimeisenä sunnuntaina 31.8. nähdään Vuohensaaren kesäteatterissa suomalainen klassikko, Tatu Pekkarisen musiikkipitoinen komedia Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta.

Itsekin lavalle nouseva näyttelijä-laulaja Anu Hälvä on sovittanut ja ohjannut suuren suosion saaneen, upean laulajaryhmän tähdittämän esityksen. Esitys sai ensi-iltansa kesällä 2021 Kangasalan kesäteatterissa, ja on sen jälkeen kiertänyt ympäri Suomea jo viitenä kesänä.

Kaunis Veera tuli aikanaan tunnetuksi Ville Salmisen ohjaamasta samannimisestä elokuvasta.

– Tarinahan on myös jonkunlainen Romeo ja Julia -variaatio, kertomus aidosta mutta epäsovinnaisesta rakkaudesta, jota molempien vanhemmat vastustavat, Anu Hälvä sanoo Salon teatterin tiedotteessa.

– Olen päivittänyt ja muokannut teosta melkoisesti. Musiikki on tässä produktiossa hyvin tärkeässä roolissa; kaikki työryhmämme jäsenet ovat ammattilaulajia, mutta heillä on myös vahvaa näyttämökokemusta.

Esityksessä kuullaan monia tuttuja lauluja, kuten Kaunis Veera ja Saimaan valssi, sekä mm. suomalaisia tangoja. Alkuperäistä tarinaa myötäillen höyrylaiva Prinsessa Armadalle on pestattu kahvinkeittäjäksi kaunis Veera (Emilia Vesalainen-Pellas). Matkan varrella tarinaan liittyy monia hahmoja, kuten komea nuorimies Rikhard (Riku Pelo), eikä yllätyksiltäkään vältytä.

– Ensin ajattelin teoksen rasismin olevan niin karmivaa, että epäröin tarttua siihen, mutta sitten katsoin tekstiä hieman tarkemmin. Kyse onkin rasismia pilkkaavasta tekstistä; jos siinä joidenkin kustannuksella pilaillaan, ne ovat rasismia viljelevät hahmot, Hälvä toteaa.

– Mielestäni teatterin pitää nostaa esiin epäkohtia; toivon, että kevyen hupailun ja romantiikan, sekä tuttujen laulujen lomassa huomaamme ajatella, miten naurettavan kapeakatseista ja ”pientä” rasismi on. Suomalaisella romaneihin kohdistuvalla rasismilla on ikävä kyllä pitkät perinteet. Olisi hyvä pysähtyä miettimään niitä ja koko rasismin ilmiötä hetki.

Nimiroolissa nähdään upea Emilia Vesalainen-Pellas. Muissa rooleissa ovat vuoden 2016 Tangokuningas, samettiääninen Marco Lundberg, Anu Hälvä, veljekset Riku ja Roope Pelo, Olli Tuovinen sekä Anne Korpelainen. Muusikkona toimii armoitettu musiikin monitaituri Samuli Jokinen.

Kaunis Veera, Vuohensaaren kesäteatteri, su 31.8.2025 klo 15 (€).

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: