– Metsä on kuulunut aina olennaisena osana elämääni. Lapsena Kaustisilla marjastettiin ja sienestettiin vanhempien kanssa, mutta myös leikittiin metsässä.
Teijolla asuva Kai Schneider päätyi lopulta myös luontoalan yrittäjäksi, mutta sitä edelsi kymmenien vuosien melonta- ja retkeilyharrastus.
– Opiskelin 1990-luvun alussa Kurun metsäoppilaitoksessa. Kyseessä oli metsien monikäyttöön valmistava linja. Oppia tuli jopa metsurin töistä, mutta koulu jäi vähän kesken, kun silloinen bändimme sai levytyssopimuksen. Musiikkia olin opiskellut Oulunkylän Pop & Jazz musiikkiopistossa jo 1980-luvulla.
Schneider on myös muusikko ja soittaa edelleen rumpuja. Melontaharrastus alkoi vuonna 1985. Kolmen kaverin kanssa matkattiin ensin lähitienoille ja siitä sitten vähitellen kauemmaksi.
– Harrastus on ollut periytyvää sorttia, sillä poikani on ollut puolitoistavuotiaasta mukana kanoottireissuilla. Teimme vajaan viikon reissuja Saaristomerellä, Saimaalla, Inarijärvellä ja Pielisellä. Poika istui pikkuskidinä edessä kanootissa. Teini-iässä ei melonta enää kiinnostanut, mutta parikymppisenä hän innostui uudelleen ja nyt hän meloo omalla kajakilla.
Sekä melonta että rumpujen soitto on periytynyt isältä pojalle.
– Olen myös kilpaillut melonnassa. Pisin kisa oli vuonna 1993 järjestetty Arctic Canoe Race, jokimaratonkisa, johon osallistuin kanadalaiskaksikossa. Kisassa melottiin kuuden päivän aikana Kilpisjärveltä Tornioon, matka oli yhteensä 537 kilometriä. Kilpailuetappien pituus vaihteli yhdeksän ja 50 kilometrin välillä, mutta päivämatkat olivat 65 kilometristä 94 kilometriin. Yöpymiset olivat teltassa, mutta mukana oli myös huoltoauto. Välillä oltiin Suomen ja välillä Ruotsin puolella, ja Torniossa Anssi Kukkonen jakoi mitalit.
– Häämatkakin tehtiin retkisarjan melontakisaan Ruotsin Jukkasjärvelle, matkaa tehtiin 460 kilometriä ja maali oli Torniossa. Vaimo ajoi huoltoautoa. Hän on myös luontoihmisiä ja perehtynyt erityisesti kasveihin ja lintuihin.
Alun perin Schneider oli jäsenenä porilaisessa Poosjoen melontaseurassa, jossa hän myös melontaoppinsa sai. Vuonna 1996 hän oli mukana perustamassa Salon Seudun Melamoguleita.
– Suomen 41 kansallispuistosta aika moni on niin sanottuja vesipuistoja: niissä on hyvät melontamahdollisuudet. Tällaisia ovat esimerkiksi Linnansaari ja Kolovesi. Tässä Salon lähellä on hyvät retkeilymahdollisuudet paitsi Teijolla, myös Kurjenrahkassa, Torrossa, Liesjärvellä ja Evon retkeilyalueella. Näissä on hyvä tehdä päiväreissuja tai yhden–kahden yön mittaisia yöpymisiä.
Schneider muutti Teijolle asumaan vuonna 1995. Siitä parin vuoden kuluttua hän kävi kysymässä töitä Metsähallituksen opastuskeskuksesta, joka silloin oli Teijon masuunin tiloissa. Sieltä tuli kehotus ruveta yrittäjäksi.
– Vuokrasin kanootteja ja yritystoiminta lähti melontapalveluista liikkeelle. Muutaman vuoden jälkeen verkostoiduttiin muiden luontoyrittäjien kanssa, joista kaikilla oli oma erikoisalansa: joku oli perehtynyt kalliolta laskeutumiseen, toinen kouluttautunut eräoppaaksi. Nokian aikoina oli paljon töitä, pandemiaan keikat loppuivat kuin seinään.
Jotain hyvääkin se tilanne toi: retkeily lisääntyi räjähdysmäisesti ja hän uskoo, että osa ihmisistä jatkoi retkeilyharrastusta. Kansallispuistojen yllä on kuitenkin tummia pilviä, ja niitten tulevaisuus huolestuttaa Schneideriä.
– Metsähallituksen luontopuolen rahoitusta on rankasti leikattu, ja sen seurauksena kansallispuistojen henkilökuntaa on irtisanottu. Puistojen siisteys ja huolto ontuu eikä esimerkiksi polttopuita pystytä toimittamaan kaikille taukopaikoille. Minusta voitaisiin ottaa käyttöön vapaaehtoinen puumaksu, se olisi helppo toteuttaa MobilePaylla tai vastaavalla systeemillä.
Schneiderilla on hyviä neuvoja retkeilyn aloittelijoille.
– Kannattaa aloittaa lähimetsästä ja siitä sitten lähimpään kansallispuistoon. Vaikka nykyään käytetään paljon GPS:ää, joka on hyvä apuväline, niin kannattaa opetella ihan perussuunnistustaito eli kartan ja kompassin käyttö. Kännykästä voi loppua akku tai jotain muuta odottamatonta sattua. Opastetuilla reiteilläkin voivat opasteet hävitä esimerkiksi metsätöiden vuoksi. Eksymisen sattuessa kannattaa seurata metsien ojia, ne vievät yleensä ihmisten ilmoille.
Retken suunnittelu etukäteen on erittäin tärkeää.
– Varusteissa kannattaa panostaa reppuun ja hyviin jalkineisiin. Kerrospukeutuminen on suositeltavaa, sillä keli voi muuttua hetkessä. Kaiken tulee olla mahdollisimman kevyttä. Telttaa ei välttämättä tarvitse kantaa, nykyään käytetään paljon hammockia, eli riippumattoa ja sen päällä hyttysverkkoa.
Kai Schneider retkeilee paitsi perheen, ystävien ja asiakkaitten kanssa, mutta myös energisen 4,5-vuotiaan saksanpaimenkoira Nenan kanssa. Ennen pojan syntymää kaverina oli leonberginkoiraa muistuttanut Bart.
– Se tykkäsi olla kanootissa, ja nousi aina innoissaan tähystämään, kun tultiin koskipaikkaan. Suvantokohdissa se sitten lepäilikin hieman tylsistyneenä kanootin pohjalla.
Elina Koskinen
