Kaupunki ja yrittäjät rakentavat yhteistyötä

Yrittäjien illassa keskusteltiin Salon elinvoimasta.
Yrittäjien illassa keskusteltiin Salon elinvoimasta.

Salossa kaupungin ja yrittäjien välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet.

Vuoropuhelua halutaan edelleen parantaa ja muun muassa sitä varten kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohto kokoontui yrittäjien kanssa viime viikolla yhteiseen Yrittäjien iltaan kaupungintalolle.

Kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhosen mukaan ilta oli jatkoa marraskuun tapaamiselle, jossa käynnistettiin yhteinen keskustelu Salon elinvoiman parantamisesta.
–Haluamme kuulla yritysten näkemyksiä ja edistää aitoa vuoropuhelua, Korhonen sanoi.

Illan aikana keskusteltiin siitä, miten Salosta saataisiin Suomen yritys- ja yrittäjäystävällisin kaupunki. Pohdinnassa oli myös se, miten tehdään elinvoimaloikka ja annetaan yhteinen elinvoimalupaus Salon kehittämiseksi.

Kaupungin ja Salon kahden yrittäjäyhdistyksen tavoitteena on, että uusi elinvoimalupaus allekirjoitetaan lähiaikoina.
–Tarkoituksena on vahvistaa yhteistä tekemistä ja syventää yhteistyötä yrittäjien kanssa entistä systemaattisemmin, Korhonen totesi.

Uutta elinvoimaohjelmaa on käsitelty jo Salon lapsiparlamentissa, josta saatuja ajatuksia huomioidaan luonnollisesti ohjelman sisällössä.

Salon alueen yrittäjien puheenjohtaja Stina Siikonen iloitsi Yrittäjien illan saamasta hyvästä vastaanotosta.
-Tällaisten tilaisuuksien parasta antia on se, että ollaan yhdessä koolla. Illan aikana käytiin hyviä keskusteluja.

Uuden elinvoimaohjelman suunnittelussa kaupungin yhteyspäällikkö Saija Karnisto-Toivonen ja kaupunginjohtaja Korhonen tekevät tiivistä yhteistyötä Siikosen ja Salon yrittäjien puheenjohtajan Jari-Pekka Stenroosin kanssa.
-Tahtotila uuden elinvoimalupauksen syntymiseksi on vahva kaikilla osapuolilla, Siikonen totesi.

Salon Yrittäjien puheenjohtajalle Jari-Pekka Stenroosille jäi Siikosen tavoin hyvät fiilikset tapaamisesta.
-Työryhmissä oli hyviä keskusteluja ja jokaisessa pöydässä kaupungin edustaja teki muistiinpanoja tulevaa varten. Niitä katsotaan yhdessä heti toukokuun puolivälin jälkeen.

Kaupunginjohtaja Korhonen kertoi alustuksessaan myös kaupungin taloustilanteesta, asuntomessuista ja tulevista investoinneista.

Investoinneissa suunta on ylöspäin. Kaupunki satsaa tulevina vuosina muun muassa jäähallin rakentamiseen, Uskelan koulun ja varhaiskasvatusyksikön uudistamiseen sekä liikenne- ja infrarakentamiseen.
-Kaupungin strategian päivitystyö alkaa uuden valtuuston työn alkaessa kesällä. Samalla valmistellaan elinvoimaohjelman lisäksi muun muassa uutta ilmasto- ja ympäristöohjelmaa.

Merkittävä tulevaisuuden projekti on vuoden 2028 asuntomessut, jotka järjestetään Salon eri alueilla useammassa kohteessa.
–Asuntomessut ovat yhteinen ponnistus koko alueelle. Tavoitteena on tuoda esiin Salon vetovoimaa ja elinvoimaa monipuolisesti, Korhonen sanoi.

Salon kaupungintalolla järjestetyssä yrittäjien illassa käytiin hyviä keskusteluja.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: