
Miestä väkevämmät juomat ovat maistuneet salolaisille kautta aikojen. Väkijuomien valmistusta ja kuluttamista on pyritty säätelemään lainsäädännöllä, verotuksella ja erilaisilla kielloilla jo 1600-luvulta lähtien. Kun kotitarvepoltto kiellettiin jälleen kerran vuonna 1866, perusti kreivi August Armfelt viinatehtaan Wiurilan kartanon tiluksille yhdessä liikekumppaninsa kreivi Carl Mannerheimin kanssa. Wiurila Bränneribolag aloitti toimintansa vuonna 1869 ja keisarillisen majesteetin luvan yhtiö sai 1.4.1870. Pian tämän jälkeen perustettiin lisäksi paloviinan jatkojalostukseen erikoistunut Wiurila Spritförädlingsfabrik.
Halikon ensimmäisiin teollisuuslaitoksiin kuulunut viinatehdas toimi vuosina 1868-1892. Tehtaassa työskenteli yhteensä puoli tusinaa työntekijää, minkä lisäksi se työllisti lähiseudun lasitehtaita pullojen tarpeellaan. Tehtaan tuotto oli parhaimmillaan yli 100 000 litraa vuodessa. Päätuotteena oli paloviina, jonka lisäksi valmistettiin ajan herrojen muotijuomaa punssia jopa kuutta eri lajia sekä rommia, konjakkia, liköörejä ja viinejä. Tehtaan tuotantoon kuului myös oma Eau de Cologne. Wiurilan viinatehtaan tuotteita saattoi ostaa muun muassa Pajulan talosta läheltä Salon kauppalaa, missä sillä oli jonkin aikaa oikeus tuotteidensa vähittäismyyntiin.
Tässä sarjassa nostamme esiin kokoelmien aarteita ja esittelemme mitä kaikkea museoiden varastot pitävät sisällään. Tervetuloa mukaan Salon tarinan äärelle!
Anna Väänänen
Salon historiallinen museo