
Kuluva Suomen kesä on ilmojensa puolesta ollut varsin ailahtelevaa sorttia. Ilmat ovat vaikuttaneet myös kesäkukkien ja vihannesten myyntiin.
Salon Tottolassa sijaitsevalta Puutarha Iivoselta kerrotaan, että kesäkukkien myyntiä hidasti viime vuotta koleampi toukokuu.
– Kukkien myynti on ollut myöhässä, ja kukkia on ostettu vähemmän johtuen kylmyydestä, kertovat Leena ja Ari Iivonen Puutarha Iivoselta.
– Viime vuonna toukokuussa hellepäiviä oli 15, kun nyt niitä taisi olla ihan yksi tai kaksi, Ari toteaa.
Salon torilla, Torimyynti Lehtisen pisteellä, Cecilia Ruzza kertoo, että kylmemmät säät ovat vaikuttaneet jonkin verran esimerkiksi marjojen ja vihannesten kasvuun. Ruzzan mukaan asiakkaita on kuitenkin riittänyt mukavasti ja tasaisesti kesän aikana.
Mansikkaa sekä muita kauden odotettuja vihanneksia on ostettu tasaisesti.
– Perunaa on mennyt paljon, ja tällä hetkellä kukkakaalit sekä parsakaalit ovat suosittuja, ja niiden perään on kyseltykin, Ruzza täydentää.
Puutarha Iivosella kesäkukkien sesonki lähti toukokuussa liikkeelle erityisesti kesäkukka-amppeleista, jotka myytiinkin melkein heti loppuun. Syy amppeleiden suosioon piilee Ari Iivosen mukaan erityisesti siinä, että niitä on helppo siirrellä tarvittaessa sisälle ja ne ovat helppohoitoisia.
Kesän edetessä ja ilmojen lämmetessä suosituimpia kukkia, kuten esimerkiksi samettiruusua myydään isompia määriä.

– Isommat määrät ostetaan istutettavaksi kotipuutarhojen kukkapenkkeihin, Ari toteaa.
Leena ja Ari Iivonen kertovat, että heille puutarhansa valikoimaan, laatuun ja laajuuteen panostaminen on tärkeää. Siksi kukkia hoidetaankin ahkerasti.
– Se merkitsee ihmisille paljon, että kukat ovat kestäviä ja laadukkaita sekä hyvännäköisiä, Ari kertoo.
– Ja se, että taimet ovat nättejä eikä seassa ole huonoja kukkia, Leena täydentää.
Iivoset ovatkin tyytyväisiä puutarhansa tarjontaan.
– Kylvämme itse paljon, niin silloin pystymme pitämään laajan valikoiman ja tarjoamaan erilaisia kukkia, joita meiltä haetaan paljon, Ari Iivonen kertoo.
– Meiltä löytyy esimerkiksi samettikukista erilaisia värejä, sellaisia, joita ei välttämättä löydy helposti muualta. Kukatkin ovat hieman erilaisia, sillä ne kasvatetaan isoissa purkeissa, Leena lisää.
Kukkien lisäksi puutarhalta voi ostaa myös erilaisia yrttejä, joiden suosio onkin lisääntynyt.
– Yrttejä halutaan nyt kasvattaa yhä enemmän itse, Ari kertoo.
– Esimerkiksi kasvilavat ovat myös kasvattaneet suosiotaan, Leena lisää.
Puhuttaessa kesäkukkien trendeistä, nostavat Iivoset esiin perhoskukat eli kukat, jotka houkuttelevat perhosia. Syitä kyseisen trendin suosioon Iivoset eivät kuitenkaan tarkalleen tiedä.
– Asiakkaat ovat meitä valaisseet enemmän, että on määrättyjä kukkia, jotka todella houkuttelevat perhosia. Kun tykkää perhosista, on kukkia kiva katsella ja kuvata, Leena sanoo.
Anette Ahlqvist






