Saattaa olla että kesän yleisöennätys syntyi heti ensimmäisenä torstaina. Kaikki oli kohdallaan: ilma aurinkoisen lämmin ja esiintyjänä Komiat-yhtye, joka nauttii suurta suosiota monen ikäisten keskuudessa. Komiat on keikkaillut tanssilavoilla vuodesta 2017 lähtien ja ollut lähes perustamisestaan asti erittäin suosittu; siitä kertoo lukuisat palkinnot ja ennen kaikkea valinta vuoden tanssiorkesteriksi seitsemänä peräkkäisenä vuotena 2019-2025. Komiat on tuonut myös nuorempaa yleisöä tanssipaikoille, ja viimeistään tämän vuotinen osallistuminen Uuden Musiikin Kilpailuun toi yhtyeen suuren yleisön tietoisuuteen.
Ensimmäisen iltatorin isäntinä oli LähiTapiola Etelä ja Suur-Seudun Osuuskauppa. Salon iltatorien suosittu sabluuna on pysynyt vuosia samanlaisena, mutta jotakin ennen näkemätöntä oli viime torstaina tarjolla: Yle 100 -bussi, joka on kiertänyt Suomea jo viime kesästä lähtien. Bussin luona on mahdollista osallistua erilaisiin kilpailuihin. Lajit vaihtelevat paikkakunnittain, Salossa kisailtiin hernepussin heitossa. Myös Ylen tuttuja kasvoja saa halutessaan tavata, ainakin Urheiluruudusta tuttu Inka Henelius oli bongattavissa. Jos suurena ja salaisena haaveena on ollut urheiluselostus, niin sitäkin oli bussin luona mahdollisuus kokeilla. Mikael Granlundin ilmaveivi vuoden 2011 MM-kisoissa sai uuden selostuksen Salon torilla vuonna 2026.

– Ihan ennen näkemätön maali!
Jeena Talvinen päätti kokeilla selostamista ex tempore.
– Innostuin kokeilemaan kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, enkä päässyt torille sitä juhlimaan.
Myös merisäätä sai halutessaan lukea, tyyliin ”Kotka Rankki – ohutta yläpilveä”.
Janika Huotari oli tullut kuuntelemaan Komioita kahden poikansa kanssa. Kuusivuotias Hugo Haarala osoittautui faniksi, vaunuissa matkustanut viiden kuukauden ikäinen Arto Haarala kuunteli sujuvasti hereillä.
– Lululai, sanoi Hugo tiedusteltaessa suosikkibiisiä. Kyseessä on Komioitten UMK:ssa kolmanneksi sijoittunut kappale.
– Lahjus on tulossa jos reissu sujuu hyvin, kertoi Janika-äiti, Hugo saa jäätelön.
Komiat on nimenomaan tanssiorkesteri, ja yleisössä oli myös lajin harrastajia ja taitajia. Hannaleena ja Seppo Lehtiranta harrastivat aikoinaan kilpatanssia.
– Kyllä me edelleen käydään silloin tällöin tanssimassa. Hannaleena on nykyään mukana Esakallion talkooporukassa, joten kosketus lavatanssiin on hyvinkin säilynyt. Komiat vetää nuorta porukkaa tanssipaikoille, meidänkin Heini-tyttäremme on käynyt keikoilla.

Elina Härkki on tullut iltatorille lastensa Niilon ja Minjan kanssa. Nykyään Turussa asuva Elina on alunperin salolainen.
– Mainostan aina töissäkin Salon iltatoreja, ja siellä ollaan ihmeissään näin hienosta konseptista!
Tulevana torstaina iltatorin lavan valtaa Maija Vilkkumaa.
Elina Koskinen








