Kestävä kehitys ohjaa matkailijoiden valintoja Saloon

Sanna Lammervo (vas.), Patricia Potrykus ja Maija Pirvola kertovat Salossa matkailun olevan kasvussa. Vastavalmistuneessa Salo 2020 -esitteessä kerrotaan Salon tarjoamista vapaa-ajan ja matkailun mahdollisuuksista.

Aino Saari

Salon matkailussa on menossa selkeä nousukausi.
Yrityssalon kehittämispäällikön Maija Pirvolan mukaan Teijon kansallispuisto ja kotimaan matkailun lisääntyminen ovat lisänneet Salon kiinnostavuutta sen jälkeen, kun työn takia matkustaminen tyrehtyi vuosia sitten.
– Moni tuntee Salon edelleen elektroniikkakaupunkina, mutta Salo on todella monipuolinen. Haluamme kertoa Salon tarjoamista matkailumahdollisuuksista myös paikallisille, sillä täällä on hyvät puitteet ja mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon, Pirvola sanoo.

Salon tarjoamista mahdollisuuksista kerrotaan vastavalmistuneessa Salo 2020 –esitteessä, jota on jaossa perjantaista alkaen myös Matka 2020 –messuilla Helsingissä. Lähes 40 salolaisyritystä näkyy ja kuuluu messuilla Suomen Saaristo –yhteisosastolla.
– Esitettä tehtiin todella isolla porukalla ja siitä löytää vinkit esimerkiksi shoppailuun ja aktiviteetteihin, Salon kaupungin markkinoinnin suunnittelija Sanna Lammervo kertoo.

Maija Pirvolan mukaan Teijon kansallispuisto on Varsinais-Suomen suosituin kansallispuisto.
– Teijoa voisi sanoa alueen matkailun veturiksi. Vuodesta 2015 alkaen kansallispuiston kävijämäärät ovat kaksinkertaistuneet ja myös kävijäprofiili on muuttunut.

Salossa nousee vuoden 2020 aikana esiin muutamia matkailutrendejä.
– Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys vaikuttavat ihmisten valintoihin, joten kotimaan matkailu lisääntyy. Paikallisuus on ihmisille tärkeää ja myös pienemmät kohteet kiinnostavat.

Näiden lisäksi trendejä ovat muun muassa matkailu pyörällä ja hyvinvoinnin hakeminen luonnosta. Myös valmiit lomapaketit kiinnostavat.
– Ihmiset haluavat ostaa elämykset, ruuat ja yöpymispaikat helposti. He haluavat uutta, helppoa tekemistä ja rentoa yhdessä oloa, ei niinkään mitään extremeä, Pirvola sanoo.

Salo on tänäkin vuonna mukana tämän viikon perjantaista sunnuntaihin järjestettävillä Matkamessuilla. Salo on osa messujen suurinta Suomen Saaristo -yhteisosastoa jo viidennen kerran.
– Tämä Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma on tärkeä matkailuyrityksille. Messuilla tehdään asiakashankintaa, kauppaa ja vahvistetaan jo olemassa olevia asiakassuhteita, Pirvola kertoo.

Pirvolan mukaan yritysten tavoitteena on houkutella ihmisiä, tarjota heille tekemistä ja saada heidät viihtymään.
– Haluamme välittää sitä rentoa fiilistä, jota Salossa on mahdollista saada. Mukana on 37 salolaista yritystä ja luvassa on monipuolista ohjelmaa, esimerkiksi esiintyjiä, maistatuksia ja arvontaa.

Pirvola kertoo olevansa erittäin iloinen myös Yrityssalon uudesta vahvistuksesta: Patricia Potrykus on juuri aloittanut matkailun projektipäällikkönä.
– Olen syntynyt Helsingissä, josta parin mutkan kautta löysin tänne Saloon. Suurella mielenkiinnolla ja odotukset korkealla odotan, mitä tuleman pitää, Potrykus sanoo.

kommenttia