Lavatanssitunnelmaa kesäisellä Ämyrillä

Laura Hämäläinen (vas.) ja Taija Nerg olivat tulleet tanssimaan ja kuuntelemaan Kake Randelinia.

Tanssimusiikki kuuluu jo kauas Ämyrin tanssilavan parkkipaikalle, joka on lähes täynnä autoja. Lipunmyynnistä kerrotaan, että Kake Randelin on vetänyt tavallista enemmän yleisöä paikalle.

Somerniemellä sijaitseva punainen katettu lavarakennus seisoo korkealla mäellä Painiojärven rannalla. Asuntoautoilla liikkuvat lavakävijät voivat jäädä yöksi mäntymetsän reunaan tehdylle parkkipaikalle hienoihin maisemiin ja saavat halutessaan nauttia läheisessä Jyrkkälammessa pulikoinnista.

Pihalla käy hyörinä. Ohi kuljeskelee mökkiläisiä shortseissaan ja nuorisoa minihameissaan ja farkuissaan perinteisen tanssikansan lisäksi. Muutama lapsikin hypähtelee pihalla musiikin tahtiin. Näkyy mekkoa ja korkkaria, sekä lenkkarit niillä, jotka ovat tulleet harrastamaan tanssiliikuntaa. Tanssilavalla ei tunneta oikeaa ja väärää pukeutumista, vaan joukkoon mahtuvat kaikki.

Somerniemen VPK:n ylläpitämällä Ämyrillä ei ole ikärajaa anniskelualuetta lukuun ottamatta. Nuorisoa on tullut lavalle hämmästyttävän paljon. Ämyrin lavaemäntä, virallisemmin tapahtumakoordinaattori Anette Ojanen, mainitsee tanssilavan suosion syyksi perinteikkään miljöön ja tunnelman.

– Lavatansseista on tullut uusi nuorison some-trendi, Ojanen kertoo.

– Nuoriso on löytänyt perinteiset tanssilavat, joille tullaan harjoittelemaan tanssimista ja tekemään some-päivityksiä. Räppäritkin tekevät kappaleistaan tanssimusiikkiversioita, hän jatkaa.

– Ämyrillä kuullaan monenlaista musiikkia ja olemme alkaneet ottaa uutta polvea enemmän huomioon esiintyjiä valitessa, sanoo Ojanen.

– Kake Randelin on uudessa nosteessa tehtyään Portion Boysin kanssa uuden version kappaleesta Juhannusyö, hän jatkaa.

Ojanen kertoo itsekin harrastaneensa aktiivisesti tanssia yli kymmenen vuotta.

– Olen myös taustaltani entinen vapaapalokuntalainen, hän mainitsee.

Ravintolan puolella istuu pöydällinen nuoria. Taija Nerg Pusulasta kertoo kavereiden saaneen hänet lavalle mukaan katsomaan Kake Randelinia.

– Kesällä on kivempi olla lavoilla, kun istua pubissa, hän sanoo.

– Houkuttaa myös, että tänne nuoret pääsee puoleen hintaan. En edes osaa kunnolla tanssia, mutta riittää, ettei törmää kehenkään ja on hyvä fiilis, Nerg nauraa.

Hiidenvedeltä tullut Laura Hämäläinen kertoo opetelleensa tanssimaan TikTokin kautta. Hänenkin mielestään lavat ovat nyt nousseet nuorison tietoisuuteen. Kake Randelinissa Hämäläistä viehättää lavakarisma ja hyvä musiikki.

– Tottakai tänään tanssitaan, hän huudahtaa.

Ville Kultavirta Pusulasta kertoo käyneensä Ämyrillä jo useana vuonna.

– Lavalla on hyvä tunnelma, musiikki ja ystävät, hän sanoo.

Kultavirta kertoo oppineensa tanssimaan lukion vanhojentanssiharjoituksissa.

Perinteikäs Ämyrin tanssilava seisoo korkealla Painionjärven rannalla.

– Täällä on jokaiselle jotakin; saa istua ja jutella, kuunnella musiikkia ja tanssia, Hämäläinen vielä kehuu.

Pihalla vihtiläinen Eeva-Mari Salmi istahtaa tanssin pyörteiden jälkeen penkille hengähtämään.

– Rakastan Someron lavoja. Täällä rohkaistaan ja pääsee hyvin tanssimaan, hän kertoo.

Salmi kertoo käyvänsä kesäisin lavatansseissa vähintään kerran viikossa.

– Yleensä meitä lähtee naisporukka ja täällä on tuttuja kasvoja, joiden kanssa tanssia, Salmi sanoo.

– Lavatanssien juttu on se, että on erilaisia viejiä ja saa tanssia erilaisten ihmisten kanssa, hän kuvailee.

Salmi haluaa kehua Ämyrin lavaa.

– Tämä on siisti ja hyvin hoidettu ja järjestysmiehet on läsnä koko ajan.

– Ravintolassa on ihanat tarjoilut ja kahvittelu kuuluu aina tanssi-iltaan. Lisäksi täällä on paljon ohjelmaa ja laadukkaita bändejä, hän luettelee.

Kake Randelinin noustessa lavalle on lavan eteen pakkautunut nuorta yleisöä. Randelin ottaa tuttavallisesti kontaktia kuulijoihin. Vanhat tunnetut kappaleet saavat yleisön laulamaan mukana. Kop kop kop, avaa hakas, kaikuu yleisöstä.

Lavakäynneillä voi olla myös kauaskantoisia seurauksia. Ahti Kukkonen kertoo käyneensä Ämyrillä vakituisesti 50 vuotta.

– Anja-vaimo löytyi ensimmäisistä tansseista, hän myhäilee.

Vuonna 1952 toimintansa aloittaneen Ämyrin tanssikausi kestää toukokuun lopusta syyskuun alkuun.

Jaana Nio

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: