Salolainen psykoterapeutti Liisa Suomela valmistui viime marraskuussa kouluttajapsykoterapeutiksi ja julkaisi esikoiskirjansa “Varjoista valoon – työkirja päihdeongelman työstämiseen psykoterapiassa”. Suomelalla on takanaan 20 vuoden kokemus päihdehuollosta, ja hän koki, ettei Suomessa – tai edes maailmalla – ole vastaavaa kirjaa.
–Asiasta löytyy pätkiä eri kirjoista, ja Nils Holmberg on kirjoittanut aiheesta, mutta halusin tuoda oman osaamiseni yksien kansien väliin. Toivon, että tästä on hyötyä monelle ammattilaiselle, Suomela kertoo.
Kirjan 50-sivuinen raakaversio syntyi kouluttajapsykoterapeuttiopintojen lopputyönä, josta Suomela jatkoi eteenpäin. Hänen mukaansa kirja sopii monille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja on sovellettavissa monenlaisiin riippuvuuksiin.
–Vaikka kirjan nimessä mainitaan päihdeongelma, käytäntöjä voi hyödyntää esimerkiksi syömishäiriöiden tai peliriippuvuuden kohdalla. Riippuvuudet eroavat toisistaan, mutta niiden toimintamalleissa ja taustasyissä on paljon yhtäläisyyksiä.
Kirja on saanut kiitosta erityisesti psykoterapeuttiopiskelijoilta, jotka ovat kokeneet sen konkreettiset työkalut avartaviksi.
–Kirjan kirjoittaminen oli helppo osuus, sillä siinä hyödynsin omaa ammattitaitoani. Haastavampaa oli kaikki kustantamiseen liittyvä, joka oli minulle uutta. Esimerkiksi hyvän graafikon löytäminen oli tärkeää, sillä kirjassa on paljon kaavioita ja malliesimerkkejä, Suomela kertoo.
Kirjoittamisen aikana Suomela huomasi olevansa itsekriittinen, mutta sai tukea läheltä. Hän työskentelee Kognitiivinen käyttäytymisterapiakeskus KKT-Arvossa, jossa myös hänen kollegansa Lauri Parkkinen toimii. Parkkinen toimi Suomelan ohjaajana jo hänen kouluttajakoulutuksen aikana.
–Hänen apunsa oli helppo ottaa vastaan. Voin vain mennä viereiseen huoneeseen kysymään, jos jäin jumiin jonkun asian kanssa.
Stigma ja hoitokäytännöt haastavat päihdetyötä
Suomela tietää, että päihteiden käyttöön liittyy vahva stigma, jota hän pyrkii kirjallaan purkamaan. Hän nostaa esiin ristiriidan Kelan periaatteissa: psykoterapiaa ei myönnetä, jos potilaalla on mielenterveysongelmien lisäksi päihdeongelma. Ensin on hoidettava päihdeongelma, ennen kuin terapia mielenterveysongelmiin voi alkaa.
–Se on nurinkurista, sillä päihdeongelma ja riippuvuus ovat usein oire mielenterveysongelmista. Terapian alkuvaiheessa en välttämättä tiedä potilaan päihderiippuvuudesta, sillä hän ei uskalla kertoa sitä terapian eväämisen pelossa.
Monesti riippuvuus jää myös potilaalta itseltään muiden oireiden varjoon. Terapeutin tehtävä on auttaa asiakasta oivaltamaan asia itse.
–En voi suoraan sanoa: “Sinulla on päihdeongelma”, vaikka olenkin suorapuheinen. Sen sijaan voin kertoa, että tietyt oireet liittyvät usein päihteiden käyttöön ja saada ihmisen pohtimaan asiaa omalta kohdaltaan.
Suomela muistuttaa, ettei päihderiippuvuus ole marginaalinen ilmiö. Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan 40 prosenttia masennuksesta kärsivistä kokee jossain vaiheessa myös päihdeongelman.
–Masennus on kansantauti, ja kun päihdeongelmat huomioidaan suhteessa mielenterveysongelmiin, ei olla enää marginaalissa, kuten usein ajatellaan.
Tasapainoa arkeen
Vapaa-ajallaan Suomela liikkuu ja seuraa lastensa harrastuksia. Hän kertoo, että arki on ollut vuosia tiivistä: opiskelu, kokopäivätyö ja kirjan kirjoittaminen ovat rytmittäneet elämää.
–Vasta hiljattain tajusin, että voin pitää perjantait vapaana. Vaikka asiakkaiden kanssa puhun aikataulutuksesta ja elämänhallinnasta, havahduin siihen itse kunnolla vasta nyt. Terapeutitkaan eivät ole yli-ihmisiä, hän naurahtaa.
Nelli Spännäri
