LP Viesti voitti seurahistorian yhdeksännen Suomen Mestaruutensa, kun Hämeenlinnan Lentopallokerho taipui kolmannessa finaalissa Salohallissa erin 3-1 (25-23, 25-21, 19-25, 21-25).
Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen iloitsi mestaruudesta.
– Olimme tänään selkeästi parempi joukkue niissä erissä jotka voitimme. Ensimmäisessä erässä Hämeenlinnalla oli pieni johto, mutta muuten me hallitsimme. Kertu pelasi huippupelin ja Jenna Rosenthal nosti tasoaan todella hyvin. Viktoriia Tuchashvilin kovuus näkyi tänään – aluksi keskipeli ei sujunut oikein ollenkaan, mutta hän haki väkisin Jennan mukaan peliin, Tomi totesi.
LP Viestin vastaanotto toimi hyvin ja varsinkin Lena Lymareva-Flink nosti palloja kovalla prosentilla.
– Saimme henkisen yliotteen ensimmäisessä ottelussa, kun nousimme jo lähes hävitystä pelistä voittoon. Tämän jälkeen joukkueessa oli luottamusta, että pystymme voittamaan, vaikka olisimmekin häviöllä, Tomi sanoi.
Hakkuri Kertu Laak sanoi voiton tuntuvan hyvältä.
– Olemme tehneet todella paljon töitä ja odottaneet tätä hetkeä. Olen todella ylpeä, että pystyimme voittamaan Hämeenlinnan tasoisen joukkueen finaaleissa 3-0. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa olimme ratkaisuhetkillä kovempia ja se ratkaisi voiton, Kertu sanoi.