
Dekkarit kuuluvat suomalaisten luetuimpien kirjojen joukkoon.
Joka kuukauden ensimmäinen perjantai Kuiron kahvilaan kokoontuu kymmenisen salapoliisiromaanien ystävää. Pöytiä yhdistellään, kunnes kaikki osallistujat on saatu samaan piiriin ja keskustelu alkaa virrata.
Juonta ei paljasteta, vaan huomio kohdistetaan kirjoitettuun kieleen, juonen sujuvuuteen tai henkilöhahmoihin. Näin jokaisella säilyy myös lukemisen ilo.
-Tämä on tosi kiva tapa aloittaa viikonloppu, Jaana Lehtinen iloitsee.
Usein dekkarien lukemisessa onkin kyse rentoutumisesta. Ne tarjoavat lukijoilleen stressinpurkukeinon, ja moni lukee dekkareita juuri ennen nukahtamistaan. Teokset tarjoavat lukijoilleen paitsi monenlaisia maailmoja, joihin uppoutua, myös ennen kaikkea aivoille ratkottavaa.
-Kyllä minua sapettaa, jos keksin ratkaisun jo paljon ennen kirjan loppua, Rita Ahde päivittelee. Arvatenkin niin on käynyt useasti.
Lukupiiriin valitaan kuukausittain eri kirjailijoiden teoksia, eivätkä kaikki piiriläiset lue aina samaa kirjaa.
-Eikä joku aina ole lukenut käsiteltäviä teoksia ollenkaan, tulee muuten vain juttelemaan, Liisa Granbom-Herranen huomauttaa.
-Tätä kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin. Me opimme tuntemaan toisemme ja myös toistemme kirjamaun. Näin voimme jakaa lukusuosituksia keskenämme, Kristiina Simula kertoo.
-Täällä on käynyt kirjailijavieraita, ja onhan joukossammekin dekkaristeja, pöydän ympärillä vinkataan.
-Niin harvoin löytyy ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella kirjoista, Hannele Tuomainen lausuu, ja saa aikaan hyväksyviä nyökkäyksiä pitkin pöytäryhmää.
Tuomainen näkee dekkarit ikään kuin aikuisten satuina, eikä ehkä osu kauas totuudesta.
Yhteisö tuo lukukokemukseen uuden tason, kun voidaan jakaa sekä kokemus että kiinnostus. Yhteinen intohimo dekkareihin on poikinut myös reissuja teatterivierailuista ulkomaanmatkoihin. Ahde kertoo vierailleensa Hercule Poirotin kotipihalla, ja Timo Liukkonen osoittaa yllään olevaa Sherlock Holmes-museon T-paitaa.
Viime viikolla lukupiiri käsitteli Kate Atkinsonin teoksia.
Kirjailija ei saa pelkästään ruusuja. Atkinsonille jaetaan risuja junnaavasta tyylistä ja turhan yksinkertaisesta juonesta, kehuja puolestaan annetaan suomentajalle, joka omalla nokkeluudellaan onnistui säilyttämään Atkinsonin juonen pienetkin yksityiskohdat. Dekkarien parhaimmistoon lukeutuvat sellaiset teokset, joiden pääpaino on rikoksen tutkimisessa, eikä julmuuksissa.
Hyvässä dekkarissa on myös kaunista maiseman kuvausta.
-Kirjassa käytetty kieli merkitsee enemmän kuin itse rikos, Simula summaa.
-Elämä on liian lyhyt huonoon kirjaan, Granbom-Herranen kiteyttää.
-Agatha Christiessä on hyvä perusrakenne: vainaja löytyi takan edestä ja häntä on lyöty päähän. Se riittää rikoksen kuvaamiseen, sitten tutkitaan, Ahde tiivistää.
Moni lukupiiriläinen mainitsee aloittaneensa dekkarien lukemisen Viisikoista ja Agatha Christieistä. Nykylukijalle lempikirjat valikoituvat myös toisin perustein:
-Kaikkea hyvää ei ole suomennettu ollenkaan. Kun käyn virossa, ostan sieltä paljon vironkielisiä dekkareita. Kun ei lue suomeksi, juoni kannustaa lukemaan loppuun ja samalla oppii kieltä, Marja-Liisa Klemelä-Aalto vinkkaa.
Lukupiiri Murharyhmä on kokoontunut jo noin 20 vuotta. Kulunut aika on myös muokannut lukupiiriä:
-Olemme menettäneet monta hyvää ihmistä politiikalle ja urheilulle, Liukkonen veistelee.
-Tämä ei ole salaseura, Hanna-Maija Saarimaa nauraa. Uudet lukijat ovat siis tervetulleita, ja helmikuussa luetaan Elina Backmania.
Jonna Hellberg-Pitkänen