Suomen Majakkaseuran perinteinen ilmaistapahtuma eli syyskiertue saapuu Saloon torstaina 11. joulukuuta Ahvenanmaa-teemalla. Seura on tuottanut syksyn kiertueelle uuden Ahvenanmaa – Merivaltakunta -elokuvan. Se on johdanto seuran suurimpaan kirjahankkeeseen, joka kantaa samaa nimeä, kerrotaan seuran tiedotteessa.
Kirjassa kerrotaan ensi kertaa suomeksi Ahvenanmaan tärkeimpien majakoiden tarinat. Näitä ovat Bogskär, Lågskär ja Sälskär. Myös pienemmät loistot, pookit ja kummelit saavat osansa kirjassa ja paljolti myös elokuvassa.
Ahvenanmaa-elokuvassa kuvausryhmä kiertää saarten hienoimpia kohteita. Tarina alkaa kahdesta Ahvenanmaan – ja osin Suomenkin – historian kannalta merkittävästä kohteesta, Kastelholman linnasta ja Bumarsundin linnoituksesta, joiden jälkeen kierretään Ahvenanmaan luotsituvilla ja majakoilla. Myös haaksirikot nousevat esiin. Niitä on kirjassa mukana 335 kappaletta.
Ennen elokuvaa nähdään kuvaesitys kiehtovasta ja mystisestä Bogskärin majakasta, Suomen eteläisimmästä pisteestä. Sen kohtalot ovat olleet poikkeuksellisen mielenkiintoisia.
Esitys alkaa Salon VPK:n talolla torstaina kello 19.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Majakkaseuran tukimyyjäiset kello 19 alkaen.






