
-Kyllä toimittaja nyt myöhästyi pahan kerran, aamujumppa tuli jo yhdeksän maissa aamulla! Marjo Peltonen nauraa hyväntahtoisesti, kun pyydän saada jumppaohjelman televisioon iltapäivällä tehtyä haastattelua varten.
Jumppaohjelmia voi löytää muun muassa YouTubesta, mutta Peltonen luottaa television jumppaohjelmiin, joita Yle on tarjonnut katsojilleen jo nelisenkymmentä vuotta. Salolainen Peltonen löysi tv-jumpat viisi vuotta sitten.
-Katson jumppia Yle Teemalta ja Yle TV2:lta. Jumppaaminen on helpompaa, kun joku neuvoo minua. Jumpat tulevat kanavilta peräkkäin ja yhteensä ne kestävät alle puoli tuntia. Se on ihan sopiva määrä aamujumppaa, Peltonen toteaa.
Ryhmäliikuntaa Peltonen on harrastanut jo 20 vuotta. Harrastuksen aloittamisessa oli kyse myös hyvästä tuurista:
-Voitin Swivelin pöytäjuhlissa lahjakortin jumppatunnille ja päätin mennä Spinningiin. Olisin ottanut miniäni mukaan, mutta lopulta menin yksin, vaikka minua jännitti. Mieheni totesi, että tästä minun täytyy todella tykätä, kun uskalsin yksin mennä. Ja nyt minua ei saa sieltä pois kirveelläkään, Peltonen kertoo hilpeästi.
Uudet jumpat jännittävät Peltosta yhä, mutta liikunnanohjaajilta on tarpeen vaatiessa saanut sekä lisäopetusta että kannustusta.
-Liikkujan pitää kuunnella itseään. Kun tulee ikää, vahvat lihakset suojelevat kehoa. Hyvä kunto ei ole iästä kiinni. Lihaskunnon ylläpitäminen on tosi tärkeää, silloin voi nauttia arkisistakin asioista, kuten saunomisesta, ilman haasteita. Ihmisen täytyy pitää huolta liikkuvuudestaan, Peltonen muistuttaa, ja jatkaa:
-Minä tarvitsen jonkun neuvomaan, eikä yksin ole helppoa liikkua. Mutta korona-aikana oli pakko, sillä en tiennyt, miten kauan sitä jatkuisi. Halusin keksiä itselleni myös jotakin positiivista. Niinpä Peltonen laittoi hihat heilumaan.
-Kun näin lehdessä fysioterapeutti Hanna Saarion ohjeet ulkojumppaan, otin ohjeet talteen. Laitoin taustalle musiikkia soimaan ja kehitin itselleni kymmenen kappaleen mittaisen koko kropan jumppaohjelman, johon otin mukaan ryhmäliikunnassa oppimiani liikkeitä, Peltonen kertaa.
Tuttuja liikkeitä Peltonen toistaa kahden tai kolmen kerran sarjana, ja hän kehottaa jumppaajaa tekemään toistoja niin paljon kuin suinkin jaksaa. Jumppa ei välttämättä tarvitse välineitä, mutta liikunnan harrastajille niitäkin helposti kertyy. Kotijumpassa saadaan liikuntavälineetkin hyvään käyttöön.
-Korona-ajan alkubuumissa urheilukaupat olivat myyneet kahvakuulat loppuun! Onneksi sain sellaisen tyttäreltäni, mutta television aamujumpassa täytettiin ostoskassi kaikenlaisella tavaralla ja sillä tavalla saatiin aikaiseksi kahvakuula, Peltonen kertoo. Ilmaista ja kätevää! Kotijumpasta oli Peltoselle iloa erityisesti silloin, kun hän ei päässyt ulos kävelylenkille. Kaikille ryhmäliikuntakaan ei tunnu hyvältä liikuntamuodolta. Silloin kotijumpasta voi olla hyötyä.
-On sanottu, että ihmiselle on hyvä treeni kävellä 50 rappusta päivässä. Tässä talossa tulee yhdellä kotiin tulemisella jo 45, Peltonen naurahtaa ja tarkoittaa kerrostalonsa rappukäytävää. Ansiotyössään lehdenjakajana Peltonen käytti myös päivittäin portaita. Paitsi hyötyliikuntaa, Peltosen perheessä on harrastettu liikuntaa aina tanssista taekwondoon asti.
-Tansseissa käyminen on hyvää liikuntaa, hauskaa ja tehokastakin, Peltonen hymyilee.
Kotitreeninsä Peltonen lopettaa aina voimabiisiinsä, Heidi Kyrön valssiin nimeltä Aurinkoon.
-Siitä kappaleesta tulee aina niin hyvä mieli! Käytän vastuksena kuminauhaa reisien ympärillä, ja tanssin, Peltonen iloitsee.
Mutta miten oma kotitreeni tehdään?
-Rakenna itsellesi mieleinen ohjelma sellaisista liikkeistä, joista tykkäät. Kannattaa käydä koko kroppa läpi. Ota taustalle sellaista musiikkia, josta pidät ja toista sarja enintään kolme kertaa. Jumppaa silloin, kun on sinulle paras hetki, Peltonen ehdottaa viisaasti.
Jonna Hellberg-Pitkänen