MLL:n liikkuva kohtaamispaikka kulkee perheiden luokse

Maria Peippo ja Tonja Saukkio järjestelivät Vaihtotorin pöytiä. Apuna tarkkailemassa Isla Peippo.
Maria Peippo ja Tonja Saukkio järjestelivät Vaihtotorin pöytiä. Apuna tarkkailemassa Isla Peippo.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri järjesti Sinisellä talolla Vaihtotorin, jossa sai vaihtaa vaatteita ja leluja uusiin. Samalla kerättiin leluja uuteen Salo-Someron perhekeskuksen liikkuvaan kohtaamispaikka Karuselliin.
-Tapahtuma tuotiin Siniselle talolle, koska siellä kokoontuu Vauvatreffit, Odottavien olohuone ja uusi Puuhakerho. Puuhakerho on eskarista tokaluokkalaisiin ja paikalle tullaan yhdessä vanhempien kanssa. Paikalle voi tulla keskustelemaan lasten ikään liittyvistä haasteista tai keskustelemaan koulun aloitukseen liittyvistä asioista ja samalla voidaan keksiä kivaa yhteistä puuhaa. Esikoulun ja koulun aloitus ovat kuitenkin isoja muutoksia lapsen ja koko perheen elämässä. Siihen saattaa liittyä asioita, joita haluaa pohtia muiden kanssa ja saada keskustelun kautta apua niihin, kertoo Maria Peippo, MLL perhetoiminnanohjaaja.
-Tänne on myös helppo tuoda leluja ja vaatteita ja samalla voi tutustua meidän tiloihimme.

Vaihtotorin asiakkaat kiittelivät tapahtumaa, tavaraa tuotiin paikalle ja mukaan löytyi uutta niin äideille, kuin lapsillekin.
-Vaihtomahdollisuus on loistava, kun kesän aikana lapsella vaatteet ovat jääneet pieniksi, kertoo yksi Vaihtotorin asiakkaista.
-Katsotaan millainen vastaanotto tapahtumalla on ja voisiko vastaavan järjestää uudelleen, sanoo Maria.

Karuselli kohtaamispaikkana on vasta aloittelemassa toimintaansa, Somerniemellä kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa viime viikolla ja Särkisalossa Karuselli vieraili tiistaina.
-Karusellin tarkoituksena on tuoda kohtaamispaikat sinne, missä perheet ovat. Ajatuksena on, että aina ei tarvitse ajaa Salon keskustaan. Kaupunki on laajalla alueella ja polttoainekin maksaa. Karusellin toiminnasta ja sijainneista voidaan ottaa toiveita vastaan, joten ideoita ja palautetta voi antaa matalalla kynnyksellä.

Susanna Kuisma

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: