Perniön yhteisöllinen tila avautuu yhdistysten ja kaupungin käyttöön

Viime syksynä Perniössä järjestetyn kuntalaistapaamisen yhteydessä nousi esille tarve yhteisöllisestä tilasta, jossa esimerkiksi yhdistykset voisivat kokoontua. Ratkaisu tilatarpeeseen löytyi nopeasti, sillä Perniön kirjaston alakerrassa on kaupungin omistama tyhjillään oleva tila, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Samalla kun yhdistykset saavat uuden kokoontumistilan, saa myös kirjasto käyttöönsä lisätilaa, jota voidaan käyttää esimerkiksi lukupiireihin ja kirjavinkkauksiin. Myös kaupungin muut palvelut voivat käyttää tilaa omaan toimintaansa liittyviin kokouksiin tai pienimuotoisiin tapahtumiin.

– Olen iloinen, että tämä saatiin toteutettua näin nopeasti ja sujuvasti. Tilan käyttöönottoon ovat hyvässä yhteistyössä vaikuttaneet kaupungin eri palvelut ja rakennuksen isännöitsijä. Perniön kirjastosihteeri Leena Plosila on auttanut asiassa kuin asiassa, ja Perniön kirjasto tulee hoitamaan tilan varauskalenteria, kertoo Salon kaupungin yhteisökoordinaattori Terhi Sinnelä.

– Tiloissa tehtiin alkuvuodesta pintaremonttia ja suursiivous. Muutamia tarvikkeita tilaan on pitänyt ostaa, mutta suurimmaksi osaksi on hyödynnetty kierrätystavaroita kestävä kehitys huomioiden, jatkaa Sinnelä.

Perniön yhteisöllinen tila on osa kaupungin Elävät ja yhteisölliset kylät -kärkihankkeen toteutusta. Hankkeessa muun muassa kehitetään kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä sekä kootaan yhteen vapaaehtoistoimijoita.

Tilassa noudatetaan Salon kaupunginvaltuuston päätöstä, jonka mukaan tila voidaan luovuttaa yhdistyksille maksutta vuorojakoperiaatteella silloin, kun toiminta tukee kaupungin toimintaa ja strategiassa asetettuja tavoitteita.

Tilaa voi varata maanantaista perjantaihin klo 8-21 ja lauantaista sunnuntaihin klo 9-19.

Paikallisille toimijoille järjestetään tutustumis- ja tiedotustilaisuus tiistaina 25.2. klo 17-18.30. Sisäänkäynti tilaan on kirjaston alakerrasta sisäpihan puolelta. Osoite on Heikkiläntie 2. Tilaisuudessa käydään läpi muun muassa varauksiin liittyviä asioita ja tilan sääntöjä sekä tilan tulevaa nimeä.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: