Pizzeriasta kievariksi – Metsäketun Kievari laajentaa toimintaansa

Arttu ja Mari-Johanna Taivasmetsä ovat laajentamassa Metsäketun Pizzeriaa kievariksi asti.

– Tästä tuli vähän enemmän kuin kesäharrastus!

Mari-Johanna ja Arttu Taivasmetsän mielenkiintoista ja erikoista yritystä voi esitellä vain aloittamalla ihan alusta eli kertomalla pariskunnan tarinan.

– Olemme alun perin kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja tavanneet ensimmäisen kerran jo siinä kymmenen korvilla, kun Arttu tuli käymään samalla mökillä, jossa itse vietin kesälomaa. Pojat kalastivat, ja minä vaklasin heitä yläkerran ikkunasta. Teini-ikäisinä, 15–16-vuotiaina, sitten ystävystyimme, ja jo silloin suunnittelimme paljon: päätimme muun muassa perustaa baarin, Mari-Johanna muistelee hymyillen.

– Parikymppisinä lähdimme edelleen kaveripohjalta pitkälle reissulle. Portugalista matkasimme maitse kaukoitään, ja siinä tuli nähtyä Mongoliaa ja Kiinaa sekä Malesiaa ja Thaimaata. Vietnamissa hoksasimme, että olemmekin enemmän kuin ystäviä. Suunnitelmat lähtivät heti lentoon: halusimme asua maalla, olla mahdollisimman omavaraisia ja kestitä vieraita. Ajatuksenamme oli, että muutkin saisivat kokea maaseudun maadoittavan vaikutuksen.

– Jatkoimme reissaamista siten, että teimme puoli vuotta töitä ja reppureissasimme toiset puoli vuotta, ja joka reissulla kehittelimme haavettamme. Australiassa pakettiautomatkalla tuli vastaan maatila, jossa oli pizzeria; raaka-aineet saatiin omalta kasvimaalta. Kolmannen pitkän reissun jälkeen päätimme, että haaveen eteen on tehtävä jotain, ja lähdin opiskelemaan luomuviljelyä Saaren kartanoon Mäntsälään. Arttu jatkoi töitä laivalla. Aloimme etsiä sopivaa tilaa, jossa olisi metsää, peltoa ja asumiskelpoinen talo.

Mari-Johanna Taivasmetsä esittelee Peltokylpylää, sekä tiipiin näköistä Kettukahvilaa.

Vuonna 2019 löytyi kaksi vuotta myynnissä ollut tila, joka vastasi pariskunnan toiveita. Metsäketun Pizzeria sijaitsee nyt navetan ylisillä, mutta ostettaessa ylinen oli lattiasta kattoon asti täynnä tavaraa.

– Raivaamisen jälkeen ensimmäinen tilaisuus ylisillä oli meidän häät. Halusimme samalla juhlistaa uutta elämänvaihettamme. Olimme suunnitelleet ravintolaa tilan metsään, mutta häävieraamme ihastuivat ylisiin ja olivat sitä mieltä, että sinne pizzeria perustetaan.

Taivasmetsien lapset syntyivät vuosina 2021 ja 2023, ja kuopus kulki kantoliinassa mukana vuonna 2023, kun pizzeria avattiin.

– Pop up -ravintola saa olla auki 12 kertaa, ja ajattelimme olevamme tyytyväisiä, jos 30 ihmistä käy päivässä. Kysyntä räjähti käsiin! Meillä ei ollut työntekijöitä, joten ”ahdistelimme” sukulaisia ja ystäviä tulemaan töihin. Ensimmäisenä vuonna asiakkaita kävi 80 kerralla, ja yleensä ravintola oli loppuunmyyty jo alkuviikosta. Vuonna 2024 perustimme sitten yrityksen ja kasvatimme asiakaspaikkoja.

Mari-Johannan puheissa vilahtelee useamman kerran käsite ”Artun tuuri”.

– Arttu pääsi Tammisaaren tunnettuun YLP!-pizzeriaan osa-aikatöihin ja tutustumaan pizzan valmistukseen. YLP! on tunnettu siitä, että siellä käytetään kotimaisia, lähellä tuotettuja raaka-aineita. Alussa pizzamme olivat hyvin samanlaisia kuin YLP!:ssä, mutta vuosien saatossa olemme kehitelleet omia reseptejä, esimerkkeinä raparperipizza, valkoinen karitsa ja metsäsienipizza.

Kesällä 2025 Artun tuuria taas tarvittiin.

– Kiskon roskalavalla oli ilmoitus: kahvipaketilla graniittilaattoja. Arttu lähti niitä hakemaan ja ihasteli paikalla ollutta tynnyrisaunaa. Omistajan mukaan saunaa ei juurikaan käytetty, ja se oli niin hankalassa paikassa, ettei sen siirtäminen millään normaalikonsteilla onnistunut. Siispä saunan saisi kiitoskaupalla, jos sen poiskuljetus jotenkin onnistuisi.

Tässä kohtaa kuvioihin astui varsin legendaarinen hahmo, Mari-Johannan isä eli Artun appiukko, joka otti haasteen vastaan. Toinen hieman vastaava tilanne tuli, kun ystävien pihalla oli lähes käyttämätön laatikkosauna.

– ”Tule hakemaan vaikka huomenna!” sanoi ystävä, johon Arttu tuumasi: ”Odota hetki, niin soitan appiukolle.”

– Isäni on kyllä varsinainen oman elämänsä Pelle Peloton, sanoo Mari-Johanna.

Metsäketun Kievarin pihapiirissä nökötti siis kaksi saunaa, ja Metsäkylpylän sijasta päätettiin perustaa Peltokylpylä. Tässä vaiheessa ryhdyttiin myös hakemaan investointitukea Ykkösakselilta.

– Ei ole ilmaisia saunoja, eli Peltokylpylän rakennusprojekti teetti suunnittelutöitä koko alueesta: lammen kaivamisesta ja Kettukahvilan perustamisesta. Epätoivo meinasi iskeä, kun istuin kaksi viikkoa tietokoneella lähes 24/7, mutta Ykkösakselin Jenni Ruoho auttoi hakemuksen teossa, rohkaisi ja tsemppasi. Saunat on nyt remontoitu ja siirretty lammen rannalle, ja sekä Peltokylpylä että Kettukahvila avataan 27. kesäkuuta.

Kettukahvila on isossa tiipiissä, jonka laidat voi nostaa ylös ja joka silloin muistuttaa Taivasmetsien Ronja-tyttären mielestä Nuuskamuikkusen hattua.

– Haluamme pitää Kievarin tunnelman niin kiireettömänä ja rentona, että sekä työntekijät että asiakkaat tuntevat sen. Toivomme, että ilmapiiri, tunnelma ja ruoka ovat yhdessä kymmenen plus.

Elina Koskinen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: