Pekka Mäenpää
Polkupyöräilyn suosio on kasvanut tänä keväänä entisestään myös Salossa
Sen huomaa kaduilla ja pyöräteillä, joissa liikutaan yhä useammin myös sähköavusteisilla pyörillä.
Salonjokilaakso yhytti sunnuntaina Vuohensaaresta kolme sukupolvea naisia, joilla kaikilla oli mielenkiintoinen pyörillä kulkeva menopeli allaan.
Mummi Riitta Ojanperä (83), hänen tyttärensä Mervi Niemi (56) ja tyttärentytär eli Mervin tytär Siiri Niemi (23) eivät antaneet kovan tuulen häiritä ”pyörälenkkiään”, sillä sähkö toi mukavasti helpotusta etenkin vastatuuliosuudelle.
Siirin mukaan eväsretki kuuluu perheen äitienpäivän traditioihin.
-Lähdimme matkaan Salon keskustasta, kirjaston liepeiltä ja kävimme Vuohensaaressa syömässä kakkua. Paluumatkalla myös veljeni Eino Niemi (25) liittyi seuraan omalla pyörällään, joka ei tosin kulje sähköllä vaan bensiinillä, Siiri naurahtaa.
Matkaa naisten pyörälenkille kertyi noin 10 kilometriä.
Riitta ja Mervi asuvat Salon keskustassa, josta on hyvä lähteä pyöräilemään eri puolille kaupunkia.
Siiri opiskelee Lahdessa ja tuli Saloon tapaamaan äitiään ja isoäitiään juhlapäivän kunniaksi.
-Olen eläkkeellä ja harrastan paljon kaikenlaista muun muassa taidemaalausta, kutomista ja kasvien hoitoa, Riitta-mummi kertoo.
Salon kaupungin palveluksessa työskentelevä Mervi Niemi harrastaa sisustamista ja remontoimista, sekä matkustamista aina kun työltään kerkeää.
-Minä nautin luonnossa liikkumisesta ja haaveilen omasta isosta omakotitalosta maalla, Siiri kertoo.
Riitta-mummi liikkui tottuneesti Pyrkijä-nimisellä kolmipyöräisellä sähköpyörällään.
-Minulla on tällainen Helkama sähköpyörä, joka on ostettu Pyöräkeitaalta Salosta, Mervi kertoo.
Siiri päästeli menemään äidiltä lainaamallaan Segway sähköpotkulaudalla.
-Kaikki lähti liikkeelle potkulaudasta, joka hankittiin Kööpenhaminan reissun innoittama. Kuljen potkulaudalla töihin ja tällä pääsee muillekin asioille käden käänteessä Salon keskustassa, Mervi kertoo.
-Työskentelen opintojen ohessa urheiluliikkeessä ja huomasin siellä hyvään hintaan sähköpotkulaudan, joka tilattiin saman tien. Potkulauta on todella kätevä nopeaan liikkumiseen paikasta toiseen ja sillä oppii ajamaan todella nopeasti, Siiri kertoo.
Sähköpyörä ostettiin pitkän harkinnan jälkeen pidemmille reissuille. Kolmipyöräinen hankittiin viimeisimpänä, kun sähkömania levisi perheessä.
Mervi on innostunut pyöräilystä ja kertoo tekevänsä pyöräretkiä ystävättärensä kanssa.
-Ostimme samaan aikaan yhteistuumin molemmille sähköpyörät. Niiden kanssa voi tehdä entistä pidempiä retkiä. Sähköpyörä antaa polkemiseen lisää ”tehoa” ja ylämäet sujuvat paljon kevyemmin.
Riitta-mummi kertoo polkeneensa elämänsä aikana tuhansia kilometrejä polkupyörällä.
-Minulla ei ole koskaan ollut autoa ja pidemmätkin matkat ovat sujuneet mutkattomasti polkupyörällä. Nyt kolmipyöräisellä pääsee helposti pidemmällekin ja tukevaan pyörään saa kyytiin tavaroita.
Alkuun kolme pyörää tuntui hieman erikoiselta, mutta Riitta oppi nopeasti ajamaan sitä.
-Täytyy muistaa ettei aja liian reunassa, ettei rengas putoa, Riitta esitteli aikoinaan Siirille uutta pyöräänsä.
Salossa kolmikko toivoisi parannusta risteyksissä oleviin korokkeisiin ja kivetyksiin.
-Reunakivetykset ovat erityisen ikäviä pienipyöräiselle potkulaudalle. Olisikin hienoa, että Salossa panostettaisiin tasaisempiin risteyksiin ja pyöräteihin.