Haastatteluun saapuvalla Luka Lujasmaalla on heti alkajaisiksi mainio idea kuvauspaikan valitsemiseen. Saksofonia soittavan Lujasmaan toinen rakas harrastus on kuulantyöntö ja niinpä suuntaamme kohti Salon Urheilukenttää ja siellä sijaitsevaa kuularinkiä. Lujasmaa poistaa kuularingin suojan ja ottaa kiiltelevän saksofonin esiin.
-Harvemmin sitä tulee kuularingissä kuitenkaan soitettua saksofonia, Lujasmaa myöntää.
Urheiluun ja musiikkiin paneutuminen ja niiden yhtäaikainen harrastaminen on Lujasmaalle luontevaa.
-En pysty näkemään itseäni ilman urheilua tai soittamista. Toisella pystyy tekemään hyvää itselleen ja toisella tekee hyvää toisille, Lujasmaa kuvailee.
Kuusjoella asuva 16-vuotias Lujasmaa on menestynyt kuulantyönnössä mainiosti.
-Voitin viime vuonna SM-pronssia omassa 15-vuotiaiden poikien ikäluokassa. Se oli tavoiteltavissa oleva asia kyseisen kesän suoritusten perusteella. En ollut varma onnistumisesta, mutta tiesin, että se olisi kaikin puolin mahdollista. Viime kesä meni tulosten puolesta ihan kauniisti loppuun saakka. Näiden onnistumisten myötä on todella paljon motivaatiota lähteä rakentamaan tulevaa kesää, Lujasmaa kertoo.
Urheilu on kiinnostanut Lujasmaata pienestä saakka.
-Yleisurheilu on ollut minulla mielenkiinnon kohteena, mutta kuulantyönnöstä tuli ykköslaji pari vuotta sitten. On ollut suuri ilo toimia valmentajani Elina Lietzenin valmennettavana. Yhteistyö on toiminut alusta asti saumattomasti ja hyvin. Treenit ovat isossa roolissa käytännössä jokaisessa päivässä. Meiltä kotoa on pari kilometriä urheilukentälle ja hyvät maastot lenkkeillä. Urheilupuistosta löytyy hyvät puitteet myös monipuoliseen treeniin, Lujasmaa sanoo.
Salon Vilpasta edustava Lujasmaa kuvailee kuulantyöntöä lajiksi, jossa tarvitaan sekä nopeutta että voimaa. Hän ottaa tänä kesänä käyttöönsä viiden kilon kuulan.
-Kuulantyöntö, kuten muutkin lajit, vaatii paljon työtä, mutta se myös palkitsee. Täytyy löytyä intohimoa lajiin, jotta jaksaa työskennellä sen parissa viikosta toiseen. Salossa ei ole oikeastaan ollut omanikäisiä haastajia, viime kaudella kovimmat kilpakumppanit löytyivät Turun seudulta. Kannustan kyllä jokaista lasta sekä nuorta tutustumaan yleisurheiluun. Jos kuulantyöntö alkaa tuntumaan omalta lajilta, kannattaa ihmeessä lähteä kokeilemaan ja vaikkapa kisaamaan. Meillä on hyvät yleisurheilumahdollisuudet Salossa, Lujasmaa rohkaisee.
Lujasmaalla on usein Saloon tullessaan mukanaan reppu ja treenikassi, sekä mustassa kotelossaan oleva saksofoni.
-Aloitin musiikin harrastamisen Salon Musiikkiopiston muskarissa ollessani ihan pienenä. Perheessämme on aina harrastettu niin musiikkia, kuin urheiluakin. Aloin soittamaan saksofonia opistolla vuonna 2016. Tällä hetkellä minua opistolla luotsaa saksofoniopettajani Casimir Ekman, jonka kanssa olen tehnyt työtä uusien asioiden parissa. Ennen saksofonia minulla ei ollut mitään tiettyä soitinta, johon olisin enemmän keskittynyt. Olen soitellut erilaisissa kokoonpanoissa, kuten Halikon musiikkiyhdistyksen bändissä ja Salon musiikkiopiston bändi- sekä orkesteritoiminnassa. Lähivuosina olen syventynyt myös DJ-hommiin sekä erilaisten taustojen hyödyntämiseen keikoilla.
Lujasmaa on ollut myös SaloJazzin jazzkoulutuksessa mukana parin kauden ajan. Viime kesänä hän työskenteli SaloJazzin tuotantoassistentin tehtävissä.
-Tein konserttijärjestelyitä ja työskentelin sosiaalisen median kanavien sekä markkinoinnin parissa. Kesän jälkeen on tullut oltua mukana muissakin jazztapahtumissa, varsinkin somen parissa. Olen ollut todella onnellisessa asemassa, kun olen viime vuosina saanut tehdä paljon yhteistyötä myös muiden yhdistysten sekä yritysten kanssa, kuten Lasten Laulukaupungin tehtävissä.
Lujasmaalle myönnettiin vuoden 2021 Salon nuori kulttuuritekijä -palkinto. Lujasmaa on esiintynyt vuosien varrella monissa erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa.
-Kesä ja joulu ovat kaikkein vilkkainta keikka-aikaa. Oma musiikkimakuni on melko laaja, mutta kappaleita valittaessa mennään aina tapahtuman luonteen ehdoilla. Varsinkin lähivuosina jazzmusiikki on noussut minulle hyvin läheiseksi. Iskelmistä ja vanhemmista kappaleista löytyy lukuisia hienoja juttuja, mutta toisaalta nykymusakin kuuluu listoilleni, Lujasmaa kertoo.
Lujasmaan kanssa keskusteltaessa tulee nopeasti huomaamaan, että tämä kohtelias nuorimies haluaa olla toteuttamassa ja tekemässä asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä muille. Missä Halikon Armfeltin koulusta musiikkipainotteiseen lukioon pyrkivä Lujasmaa näkee itsensä viiden vuoden kuluttua?
-Haluan olla lukiosta valmistunut ja jatkamassa kaikista omimpaan suuntaan. En ole vielä täysin varma, mitä haluan tulevaisuudessa olla, mutta olen huomannut, että pidän asiakaspalveluhenkisistä ja sosiaalisista tehtävistä erilaisissa yhteyksissä. Liikunta ja musiikki tulevat varmasti olemaan osa arkea, vaikka en olekaan nähnyt itseäni pääammatiltani muusikkona tai urheilijana. Molemmista on hyötyä joka tapauksessa elämässä, Lujasmaa sanoo.
Maritta Määttänen